Siirry pääsisältöön

Luetut 2015


Jean-Paul Didierlaurent: Lukija aamujunassa
Patrick Modiano: Kehäbulevardi
Stephen Hawking: Minun lyhyt historiani
Paavo Haavikko: Tiet etäisyyksiin
Heikki Ylikangas: Mitä on historia ja miten sitä tutkitaan
Anneli Kanto: Pyöveli
Eppu Nuotio: Mutta minä rakastan sinua
Liisa Rinne: Odotus
Andrew Juniper: Wabi sabi. The Japanese Art of Impermanence.
Takashi Hiraide: The Guest Cat
Yasushi Inoue: The Hunting Gun
Mervi Heikkilä: Louhen liitto
Henna Helmi: Miisa voittaa kultaa
Tom Stoppard: The Hard Problem
Mari Akasaka: Vibrator
Shigeru Mizuki: Showa 1926-1939: A History of Japan
Jari Ehrnrooth: Toivon tarkoitus
Kirsi Vainio-Korhonen: Lemmen ilot ja sydämen salat. Suomalaisen rakkauden historiaa
Erkka Mykkänen: Kolme maailmanloppua
Richard Flanagan: The Narrow Road to the Deep North
Erik Axl Sund: Varjojen huone
Gabriel García Márquez: Memories of My Melancholy Whores
Elina Hirvonen: Kun aika loppuu
Katja Kaukonen: Kohina
Yoko Ogawa: The Diving Pool
Tero Tähtinen: Virginian hiukset. Esseitä havahtumisesta
Frederic Gros: Kävelyn filosofiaa
Katja Kettu: Kätilö
Minna Eväsoja: Bigaku. Japanilaisesta kauneudesta
Riad Sattour: Tulevaisuuden arabi
Anne Hänninen: Mustat peilit
Saila Susiluoto: Ariadne
Claes Andersson: Aamu meren rannalla
Markku Into: Tämä yö sisälläni on lapsuuden peili
Roose Sarvilinna: Kateissa
Anja Snellman: Antautuminen
Mirja Karna: Neljä valkoista koiraa Santiagon tiellä
Katja Kettu: Yöperhonen
Paul Barach: Fighting monks and burning mountains
Ilpo Koskela: Lusia
Marutei Tsurunen: Sinisilmäinen samurai
Siri Hustvedt: Kaikki mitä rakastin
Tua Harno: Oranssi maa
Petri Hiltunen (Toim): Eino Leinon Helkavirsiä
Antti Tuuri: Pitelemättömät
Kalervo Palsa: Antaa salaman tulla, minä odotan.
Alessandro Baricco: Verta vuodattamatta
Piirin lapset kertovat
John Williams: Stoner
Vivian Gornick: The situation and the story
Sarianna Vaara: Huomenkellotyttö
Asko Sahlberg: Yhdyntä
Petri Karra: Kotiinpaluu
Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki
Kaj Korkea-aho: Paha kirja
Tracy Slater: The Good Shufu
Asko Sahlberg: Irinan kuolemat
Ville-Juhani Sutinen (toim.): Mitä David Foster Wallace tarkoittaa?
Aki Ollikainen: Musta satu
Leena Krohn: Erehdys
Markku Pääskynen: Sielut
Viivi Rintanen: Mielisairaalan kesätyttö
Darryl Cunningham: Psychiatric Tales
Vuokko Sajaniemi: Pedot
Juha Valste: Neandertalinihminen
Svante Pääbo: Neandertalilainen. Kadonnutta perimää etsimässä
Selja Ahava: Taivaalta tippuvat asiat
Sini Mononen, toim: Alaston totuus taiteesta
Heleena Lönnroth: Puukolla vai puntarilla?
Fumio Obata: Just so it happens
Antti Tuuri: Ikitie
Antti Tuuri: Kylmien kyytimies
Heidi Köngäs: Hertta
Linus Jonkman: Introvertit – työpaikan hiljainen vallankumous
Karl Ove Knausgård: Taisteluni. Ensimmäinen kirja.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Elämä lyhyt, taide pitkä

"Välillä tuntuu jotenkin vaikealta elää", hän sanoi. "Niin." "Mutta kaikki on hyvin?"  " Kaikki on hyvin." Joel Haahtela: Mistä maailmat alkavat. Otava 2017. Sain juuri päätökseen Joel Haahtelan uutuusromaanin Mistä maailmat alkavat . Ensin tekee mieli sanoa tämä:  Joel Haahtela on suomalaisen nykykirjallisuuden suuri humanisti, ehkä suurin. Lukekaa Mistä maailmat alkavat niin tiedätte, mitä tarkoitan. Haahtela operoi tunnelmilla ja tunnemaailmoilla. Kerronta on hienosäikeistä, lyyristä ja äärimmilleen nyanssein viritettyä. Haahtelan tavassa kuvata ihmistä on hartautta. Hän kirjoittaa henkilöhahmoistaan aina kunnioittavasti. Heissä on hyvin harvoin mitään alhaista ja vietinomaista.  Haahtelan kirjallisessa imperiumissa ihminen on ennen kaikkea henkinen olento, enemmänkin. Ikään kuin kirjailija näkisi ihmisessä pyhyyttä, jonka tahtoo paljastaa. Onko tämä Haahtelan kirjailijuuden perimmäisin eetos? Haahtelan sympati

Vuoden lukukokemus on tässä. Ehkä.

Alessandro Baricco: Silkki. Suom. Elina Suolahti. Wsoy 1997. 114s. Pysy siinä, haluan katsella sinua. Minä olen katsellut sinua paljon, mutta et ollut minua varten, nyt olet minua varten, älä tule lähemmäksi, ole niin hyvä, pysy siinä missä olet, meillä on kokonainen yö... Näin alkaa eräs kaunokirjallisuuden hienoimmista rakastelukohtauksista. Se ei tapahdu kertojansa, teoksen henkilöhahmon, elämässä. Se tapahtuu hänen kuvitelmissaan. Niin sen täytyykin olla. Todellisuus ei ole yhtä kaunista kuin kaipaus, fiktiossakaan. Puhun italialaisen Alessandro Bariccon teoksesta Silkki. Se on ensimmäinen kirja, jonka olen lukenut kolmeen kuukauteen. Vaikea ymmärtää, kuinka selvisin tuosta tauosta järjissäni, ehkä en selvinnytkään. Sen jälkeen kuitenkin janosin hyvää kaunokirjallisuutta enemmän kuin koskaan. Luin Silkin ja maailma nyrjähti paikoiltaan. Sisältöön. Hervé Joncour on ranskalainen kauppias 1860-luvun Ranskassa. Elämä on onnellista ja vaurasta, avioliitto mallillaan. Jonco

Haluan tarjota Haruki Murakamille oluen

  Kummallinen tunne, jossa syyllisyys ja voimakas kaipuu kietoituivat toisiinsa vaikeasti eroteltavalla tavalla. Ehkä se oli tunne, joka saattoi syntyä vain pimeässä salaisessa paikassa, jossa todellisuus ja epätodellinen sekoittuivat salakähmäisesti.  Hän koki merkillistä kaihoa tuota tunnetta kohtaan. Ihan mikä tahansa uni, mikä tahansa tunne kelpaisi. Jos näkisi vielä kerran vaikka unen, johon Shiro ilmestyisi, niin sekin kelpaisi. Hän nukahti lopulta, muttei nähnyt unia. Haruki Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet.  Tammi 2014. 330 sivua. Lempikirjailijan uuteen teokseen tarttuminen jännittää aina. Haruki Murakamin teosta Värittömän miehen vaellusvuodet olen odottanut yli vuoden. Ensimmäinen syy: Haruki Murakami on japanilaisen kirjallisuuden ykkösnimi. Toinen syy: tarinassa matkataan Suomeen.  Kolmas: kyseessä on Murakamin ensimmäinen teos, joka on käännetty suoraan japanista suomeksi. Paljastan heti. Värittömän miehen vaellusvuodet ei ollut täyskymppi, mutta