A:N KIRJAT

Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät. Tammi 2014. 559 s. Sanotaan ensin olennaisin Finlandia-palkitusta kirjasta. Kaunokirjallisena tekstinä Jussi Valtosen romaanin ansiot ovat olemattomat. Teoksen kieli on paikoin hämmentävän kankeaa ja koukeroista. Se on vakava puute, mutta romaanista nauttimista se ei estä. Teoksen ansiot ovat muualla kuin kielessä. Ne ovat sisällössä.  He eivät tiedä mitä tekevät on ajankohtaisin tänä vuonna - ehkä koko tällä vuosikymmenellä - julkaistu romaani. Romaanijärkäleestä voi lukea ja poimia monia enemmän tai vähemmän kätkettyjä ajatuskulkuja. En selosta tässä arviossa teoksen juonta (niitä löytyy blogistanista jo yllin kyllin) vaan poimin siitä mielestäni kiintoisimmat ajatuskulut. Tärkeimmät ovat (3) ja (5). Tässä on mielestäni romaanin väittämät: 1) Maailma käy niin monimutkaiseksi, että mielipiteiden muodostaminen muuttuu entistä vaikeammaksi. Kaupalliset rakenteet muuttuvat entistä hallitsevimmiksi ja entistä vaikeammin havaitta...

Hyvät blogin lukijat. Olen päättänyt vähentää kirjojen lukemista ja hankkia elämän. Ha. No ei sentään. Eikä tässä ole Kindle-kirjat. Kas tässä, syksyn hankintoja. Huolellisesti valittu otos japanilaisia klassikkoja, lisäksi jokunen tiiliskivi laatusarjakuvaa ja nivaska palkittua nykykirjallisuutta. Oi. Silmiä hivelee mutta lompakko itkee vieläkin. Melkein minäkin. On amatöörimäistä kuvailla kaunokirjallisen teoksen aiheuttamia tunnereaktioita, mutta nyt olen sillä tuulella. Mistä tahansa pinon kirjasta voisi jaaritella pitkään, kuten Juniricho Tanizakin The Key ja Yoko Ogawan Hotel Iris oudoista vallankäyttökuvioista. Tai voisin pähkiä, miksi Natsume Soseki vaikutti japanilaiseen kirjallisuuteen aikanaan niin paljon. Tai jos todella, todella olisin reilu niin kumartaisin syvään Yoko Ogawan muistinsa menettäneestä vanhasta professorista kertovalle The Housekeeper And The Professor  -teokselle, joka saa epäilemään, että kaunokirjallisuuttakin lohduttavampaa ja ...

Persoonallisuudesta luopuminen siinä mielessä kuin se tarkoittaa turhan yksilöllisyyden hylkäämistä - sitä että menettää kaiken minkä vain voi menettää ja siitä huolimatta on. Että vähän kerrassaan ja niin varovasti ettei tuskaa tunnu, kuoriutuu, kuin yrittäen vapautua omasta ihostaan, kuoriutuu ominaisuuksistaan. Clarice Lispector: Passio. Teos 2014. Clarise Lispectorin  Passio on raju ja hämmentävä kirja. Olin rynnätä oksentamaan sitä lukiessani. Tämän voi tulkita suosituksena. Harva romaani tekee niin puhtaan fyysisen vaikutuksen. Itse asiassa - ennen Passiota en tiennyt, että kaunokirjallisuus voi vaikuttaa lukijaan tuolla tavoin. Mistä Passio kertoo? Sanotaan vaikka näin: Kaikista kauhuista pahin on oman psyyken hajoamisen tuottama kauhu - nähdä minuutta koossa pitävien rakenteiden ja osatekijöiden läpi ja ymmärtää niiden illusorisuus. Tästä Passio kertoo. Identiteetin hajoamisesta. Skeemoista luopumisesta. Henkisestä muodonmuutoksesta, joka on päähenkilö...

Mistä minua on hoidettu? Lääkkeistä, vihasta? Elämästä? Kiitos, yhteiskunta, kiitti vitusti. Juha Seppälä: Matka aurinkoon.Wsoy 2014. 259s. Onko ilmassa jotain tendenssinomaista? Tämä kysymys tuli ensimmäisenä mieleen saatuani käteen Juha Seppälän romaanin Matka aurinkoon . Väistämättä tulee mieleen Pertti Lassilan viime vuonna ilmestynyt loistelias teos Ihmisten asiat . Kaksi vanhenevaa miestä tutkii elämän suuria teemoja vanhan, yksinäisen naiskertojan kautta. Ydinteema on sama: eletyn elämän arvokkuus ja  merkityksellistäminen, kun elämä on loppusuoralla. Käsittelytapakin on sama sillä erotuksella että  Seppälän eksistentialismi ei jätä lukijalle ainoatakaan toivon takaporttia. Eräs kriitikko moitti Seppälän uutta romaania siitä, että se ottaa itsensä liian vakavasti. Ehkä niin. Teosta lukiessani tuntui välillä, että lukee kaunokirjalliseen muotoon puettua pamflettia. Romaanin henkilöhahmot edustavat enemmän yhteiskunnallisia ilmiöitä kuin itseään. Heit...

  Kummallinen tunne, jossa syyllisyys ja voimakas kaipuu kietoituivat toisiinsa vaikeasti eroteltavalla tavalla. Ehkä se oli tunne, joka saattoi syntyä vain pimeässä salaisessa paikassa, jossa todellisuus ja epätodellinen sekoittuivat salakähmäisesti.  Hän koki merkillistä kaihoa tuota tunnetta kohtaan. Ihan mikä tahansa uni, mikä tahansa tunne kelpaisi. Jos näkisi vielä kerran vaikka unen, johon Shiro ilmestyisi, niin sekin kelpaisi. Hän nukahti lopulta, muttei nähnyt unia. Haruki Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet.  Tammi 2014. 330 sivua. Lempikirjailijan uuteen teokseen tarttuminen jännittää aina. Haruki Murakamin teosta Värittömän miehen vaellusvuodet olen odottanut yli vuoden. Ensimmäinen syy: Haruki Murakami on japanilaisen kirjallisuuden ykkösnimi. Toinen syy: tarinassa matkataan Suomeen.  Kolmas: kyseessä on Murakamin ensimmäinen teos, joka on käännetty suoraan japanista suomeksi. Paljastan heti. Värittömän miehen vaellusvuodet ei ollu...