Siirry pääsisältöön

Onko tämä 2000-luvun klassikko?


Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät. Tammi 2014. 559 s.

Sanotaan ensin olennaisin Finlandia-palkitusta kirjasta. Kaunokirjallisena tekstinä Jussi Valtosen romaanin ansiot ovat olemattomat. Teoksen kieli on paikoin hämmentävän kankeaa ja koukeroista. Se on vakava puute, mutta romaanista nauttimista se ei estä. Teoksen ansiot ovat muualla kuin kielessä. Ne ovat sisällössä.  He eivät tiedä mitä tekevät on ajankohtaisin tänä vuonna - ehkä koko tällä vuosikymmenellä - julkaistu romaani.

Romaanijärkäleestä voi lukea ja poimia monia enemmän tai vähemmän kätkettyjä ajatuskulkuja. En selosta tässä arviossa teoksen juonta (niitä löytyy blogistanista jo yllin kyllin) vaan poimin siitä mielestäni kiintoisimmat ajatuskulut. Tärkeimmät ovat (3) ja (5).

Tässä on mielestäni romaanin väittämät:

1) Maailma käy niin monimutkaiseksi, että mielipiteiden muodostaminen muuttuu entistä vaikeammaksi. Kaupalliset rakenteet muuttuvat entistä hallitsevimmiksi ja entistä vaikeammin havaittaviksi ja jäljitettäväksi. Valtaosa ihmisistä ottaa nämä rakenteet annettuina. Valtaosaa ei  kiinnosta.

2) Tieto rapautuu. Kaikki mielipiteet näyttäytyvät yhtä arvokkaina. Asiantuntijuus häviää nettijulkisuudelle, heppoisesti muodostetuille mielipiteille, propagandalle ja väärälle/vääristellylle tiedolle. Informaation arvottajille ja tiedon suodattajille romaanin maailmassa ei ole sijaa. Journalismi? Kuollut?

3) Teknologia ja informaation helppo saatavuus ei sivistä tai laajenna inhimillistä perspektiiviä. Personalisointi johtaa suppeaan informaatiovirtaan ja pahimmillaan kapeutuneeseen maailmankuvaan. Se on vaarallinen kasvualusta ideologisesti yksinäköisille. Pahimmillaan se tekee eri tahojen välisestä keskustelusta mahdotonta.

4) Aivojen kytkeminen tietoverkkoon ruokkii perusvietteihin nojaavia elämyksiä. Seksuaaliviettiä, ennen kaikkea. Nämä elämykset ajavat kaikkien ylevien päämäärien ohi.

 *
Ennen viimeistä pointtia välihuomautus - viidenneksi listaamani kohta on mielestäni tärkein. Se  palauttaa katseen teknologian ja ihmisen suhteesta yhteen yksikköön, ihmiseen.
 *
5) Kaiken primus motor on tunteet, ennen kaikkea epäonnistumisen ja onnistumisen kokemukset ja hyväksytyksi ja hylätyksi tulemisen tunteet. Ihminen ei hallitse ja usein edes tunnista tunnemaailmastaan lähteviä hienosyisiä syy- ja seuraussuhteita. Hän ei hallitse ja tunnista  tunnemaailmastaan säteilevää epäsuoraa valintojen, tekojen ja tekemättä jättämisten kudelmaa, jolla on voima vyöryttää liikkeelle arvaamattomia tapahtumasarjoja ja voima muokata paitsi omaa myös muiden kohtaloita.

**
Viimeiseksi esitän kysymyksen. Romaania on luonnehdittu suureksi aikalaiskuvaukseksi. On toinen kysymys, onko siitä klassikoksi. Kuka uskaltaa veikata?

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Psyykoosi vai valaistuminen?

Persoonallisuudesta luopuminen siinä mielessä kuin se tarkoittaa turhan yksilöllisyyden hylkäämistä - sitä että menettää kaiken minkä vain voi menettää ja siitä huolimatta on. Että vähän kerrassaan ja niin varovasti ettei tuskaa tunnu, kuoriutuu, kuin yrittäen vapautua omasta ihostaan, kuoriutuu ominaisuuksistaan. Clarice Lispector: Passio. Teos 2014. Clarise Lispectorin  Passio on raju ja hämmentävä kirja. Olin rynnätä oksentamaan sitä lukiessani. Tämän voi tulkita suosituksena. Harva romaani tekee niin puhtaan fyysisen vaikutuksen. Itse asiassa - ennen Passiota en tiennyt, että kaunokirjallisuus voi vaikuttaa lukijaan tuolla tavoin. Mistä Passio kertoo? Sanotaan vaikka näin: Kaikista kauhuista pahin on oman psyyken hajoamisen tuottama kauhu - nähdä minuutta koossa pitävien rakenteiden ja osatekijöiden läpi ja ymmärtää niiden illusorisuus. Tästä Passio kertoo. Identiteetin hajoamisesta. Skeemoista luopumisesta. Henkisestä muodonmuutoksesta, joka on päähenkilö...

Kirjasyksy alkaa aforismeilla

Markku Envall: Joka tähtiä tähystää. Wsoy 2014. No niin. Kirjasyksyn 2014 ensimmäinen teos on luettu, Markku Envallin aforismikokoelma Joka tähtiä tähystää . En voi väittää pitäväni erityisesti aforismeista. On olemassa parempaakin luettavaa kuin toisten valmiiksi pureskellut ajatukset. Runot, esimerkiksi. Huonoa aforismiahan ei voi naamioida. Se paljastuu heti latteaksi viisaudeksi. Sen sijaan huono runo ei kohdista katsetta itseensä. Se saa lukijan ensin epäilemään omaa tulkintakykyään, vasta sitten tekstiä. Ja sittenkin epävarmuus jää kalvamaan. Kiinnostavin aforistiikka tarpoo lähempänä runoutta kuin filosofiaa. Aforismin oivallus on kaikille tarjolla. Runo sysää vastuun tulkitsijalle. Omaa heikkouttani toki, että rakastan hämmennystä, mysteeriä ja vainoharhaa enemmän kuin selkeää puhetta. Markku Envallin kohdalla ei onneksi tarvitse pelätä, että kirjoittaja uppoaa latteiden viisauksien suohon, vaikka heikkojakin tekstejä kokoelmaan mahtuu. Envall on loistava aforisti...

Kirjasyksy 2014: kymmenen kiinnostavinta käännöskirjaa

Tänä vuonna käännöskirjallisuuden listat kutkuttavat enemmän kuin kotimaisen. Viisi houkuttelevinta teosta oli superhelppo poimia. Loppujen viiden kanssa piti hieman painia. 1) Kim Leine: Ikuisuusvuonon profeetat  "Kasvutarina valistuksesta ja sielun pimeydestä, vallasta ja vapaasta tahdosta siirtomaavallan Grönlannissa. " Tammi. 2) David Mitchell: Jacob de Zoetin tuhat syksyä. Pilvien kartaston kirjoittajan rakkaus- ja jännityskertomus hollantilaisvirkailijasta 1700-luvun lopun Japanissa. Sammakko. 3) David Vann: Kylmä saari "Pariskunnan mökkiunelmasta tulee koettelemus Alaskan talvessa." Wsoy. 4) Dag Solstad: Ujous ja arvokkuus "Yleispätevä tarina maailmaan hukkuvasta ihmisestä, jota tuo maailma ei enää tunnista eikä arvosta. " Teos. 5) Haruki Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet Ystävien hylkäämä mies vaeltaa menneisyytensä vuosiin ja Suomeen. Tammi. 6) Erik Axl Sund: Varjojen huone Psykologisen Varistyttö-dekkaritrilogian pää...