Siirry pääsisältöön

Onko tämä 2000-luvun klassikko?


Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät. Tammi 2014. 559 s.

Sanotaan ensin olennaisin Finlandia-palkitusta kirjasta. Kaunokirjallisena tekstinä Jussi Valtosen romaanin ansiot ovat olemattomat. Teoksen kieli on paikoin hämmentävän kankeaa ja koukeroista. Se on vakava puute, mutta romaanista nauttimista se ei estä. Teoksen ansiot ovat muualla kuin kielessä. Ne ovat sisällössä.  He eivät tiedä mitä tekevät on ajankohtaisin tänä vuonna - ehkä koko tällä vuosikymmenellä - julkaistu romaani.

Romaanijärkäleestä voi lukea ja poimia monia enemmän tai vähemmän kätkettyjä ajatuskulkuja. En selosta tässä arviossa teoksen juonta (niitä löytyy blogistanista jo yllin kyllin) vaan poimin siitä mielestäni kiintoisimmat ajatuskulut. Tärkeimmät ovat (3) ja (5).

Tässä on mielestäni romaanin väittämät:

1) Maailma käy niin monimutkaiseksi, että mielipiteiden muodostaminen muuttuu entistä vaikeammaksi. Kaupalliset rakenteet muuttuvat entistä hallitsevimmiksi ja entistä vaikeammin havaittaviksi ja jäljitettäväksi. Valtaosa ihmisistä ottaa nämä rakenteet annettuina. Valtaosaa ei  kiinnosta.

2) Tieto rapautuu. Kaikki mielipiteet näyttäytyvät yhtä arvokkaina. Asiantuntijuus häviää nettijulkisuudelle, heppoisesti muodostetuille mielipiteille, propagandalle ja väärälle/vääristellylle tiedolle. Informaation arvottajille ja tiedon suodattajille romaanin maailmassa ei ole sijaa. Journalismi? Kuollut?

3) Teknologia ja informaation helppo saatavuus ei sivistä tai laajenna inhimillistä perspektiiviä. Personalisointi johtaa suppeaan informaatiovirtaan ja pahimmillaan kapeutuneeseen maailmankuvaan. Se on vaarallinen kasvualusta ideologisesti yksinäköisille. Pahimmillaan se tekee eri tahojen välisestä keskustelusta mahdotonta.

4) Aivojen kytkeminen tietoverkkoon ruokkii perusvietteihin nojaavia elämyksiä. Seksuaaliviettiä, ennen kaikkea. Nämä elämykset ajavat kaikkien ylevien päämäärien ohi.

 *
Ennen viimeistä pointtia välihuomautus - viidenneksi listaamani kohta on mielestäni tärkein. Se  palauttaa katseen teknologian ja ihmisen suhteesta yhteen yksikköön, ihmiseen.
 *
5) Kaiken primus motor on tunteet, ennen kaikkea epäonnistumisen ja onnistumisen kokemukset ja hyväksytyksi ja hylätyksi tulemisen tunteet. Ihminen ei hallitse ja usein edes tunnista tunnemaailmastaan lähteviä hienosyisiä syy- ja seuraussuhteita. Hän ei hallitse ja tunnista  tunnemaailmastaan säteilevää epäsuoraa valintojen, tekojen ja tekemättä jättämisten kudelmaa, jolla on voima vyöryttää liikkeelle arvaamattomia tapahtumasarjoja ja voima muokata paitsi omaa myös muiden kohtaloita.

**
Viimeiseksi esitän kysymyksen. Romaania on luonnehdittu suureksi aikalaiskuvaukseksi. On toinen kysymys, onko siitä klassikoksi. Kuka uskaltaa veikata?

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Erämaa murjoo ja parantaa

 Minun täytyy muuttua. Juuri se ajatus ajoi minua eteenpäin noina kuukausina matkaa suunnitellessani: Minun täytyy muuttua. Ei toiseksi ihmiseksi vaan takaisin siksi, joka olin ollut - vahvaksi ja vastuuntuntoiseksi, selvänäköiseksi ja tarmokkaaksi, eettiseksi ja hyväksi.-- Sieltä löytäisin taas voimani, kaukana kaikesta, mikä oli tehnyt elämästäni naurettavaa. Cheryl Strayed: Villi vaellus. Like 2013. 408s. Kuvittelin Cheryl Strayedin kirjaa hypisteltyäni, että kyseessä on äitelän jenkkihenkinen sankaritarina. Eniten ärsytti asetelma, joka kätkeytyy takakannen lauseeseen "Sisukas nainen vastaan villi erämaa".  Lause johti harhaan.Kirjassa ei ole kyse ihminen vastaan luonto -matsista, jossa ihminen kukistaa armottomat voimat ja saa sankarin sädekehän. Kyse ei oikeastaan ole edes vastakkainasettelusta. Villi vaellus kertoo Minnesotassa varttuneen Cheryl Strayedin tarinan. Cheryl ei koskaan toivu äitinsä kuolemasta. Kuolema hajottaa koko perheen. Cheryl menettää ott...

Kuusi parasta vuodelta 2015

Perinteinen kirjavuoden listaus. Nämä teokset jäivät erityisesti mieleen vuodelta 2015. Laitoin teokset järjestykseen sen perusteella, missä järjestyksessä lukisin ne uudelleen. (1) John Williams: Stoner. Bazar 2015. - Aina kun kadotan uskoni romaanitaiteeseen, tartun tähän teokseen.  Upeampaa teosta nöyryydestä, omistautumisesta, omaksi itseksi tulemisesta ja intohimosta kirjallisuuteen tuskin on kirjoitettu. Melankolinen, merkillisen tyyni ja merkillisen kaunis romaani. Rakkaus kirjallisuutta kohtaan, kieltä kohtaan, mielen ja sydämen arvoituksia kohtaan, rakkaus joka ilmeni kirjainten ja sanojen pienissä, erikoisissa ja yllättävissä yhdistelmissä, niissä jotka painettiin tummimmalla ja kylmimmällä musteella mitä löytyi - tuon rakkauden hän oli kätkenyt kuin se olisi ollut luvatonta ja vaarallista, mutta nyt hän uskaltautui paljastamaan sen aluksi varovasti ja sitten rohkeasti ja lopulta ylpeästi. (2) Richard Flanagan: The Narrow Road to the Deep North  - Man Boo...

Mitä haluan lukea keväällä 2016?

Oho ja jopas jotain. Kävin läpi kustantajien kevätkatalookit ja eräs asia pisti silmiin. Runokeväästä on tulossa melkoinen, yhtä vahvaa ja runsasta en muista vuosikausiin.  Kokoelman julkaisevat mm. Harri Nordell, Panu Tuomi, Olli Heikkonen, Kristiina Wallin, Jyrki Kiiskinen, Erkka Filander ym. Iloitsen. Muutoin kevään 2016 kirjasato näyttää yllättävän nimettömältä. Meinaan, että hypetetyimmät kirjailijat loistavat poissaolollaan. Odotetuin teos lienee Tommi Kinnusen helmikuussa julkaistava Lopotti . Katsoin myös, että mm. Mikko Rimmiseltä ja Juha Itkoselta tulee jotain. Ehkä hyvä näin. Suosituimpien kirjailijoiden poissaolo julkaisulistoilta antaa tilaisuuden loistaa muille, ei-niin-hypetetyille tekijöille. Ja keväthän on nyt aina tälläista. Käännösteoksista isoin tapaus taitaa olla Helen MacDolnaldin tietokirjaksi luokiteltu teos H niin kuin haukka , jonka mainitsin tässä postauksessa . (Tosin virheellisesti ruotsalaiseksi teokseksi). Jokatapauksessa. Alla hyvin subje...