Siirry pääsisältöön

Onko tämä 2000-luvun klassikko?


Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät. Tammi 2014. 559 s.

Sanotaan ensin olennaisin Finlandia-palkitusta kirjasta. Kaunokirjallisena tekstinä Jussi Valtosen romaanin ansiot ovat olemattomat. Teoksen kieli on paikoin hämmentävän kankeaa ja koukeroista. Se on vakava puute, mutta romaanista nauttimista se ei estä. Teoksen ansiot ovat muualla kuin kielessä. Ne ovat sisällössä.  He eivät tiedä mitä tekevät on ajankohtaisin tänä vuonna - ehkä koko tällä vuosikymmenellä - julkaistu romaani.

Romaanijärkäleestä voi lukea ja poimia monia enemmän tai vähemmän kätkettyjä ajatuskulkuja. En selosta tässä arviossa teoksen juonta (niitä löytyy blogistanista jo yllin kyllin) vaan poimin siitä mielestäni kiintoisimmat ajatuskulut. Tärkeimmät ovat (3) ja (5).

Tässä on mielestäni romaanin väittämät:

1) Maailma käy niin monimutkaiseksi, että mielipiteiden muodostaminen muuttuu entistä vaikeammaksi. Kaupalliset rakenteet muuttuvat entistä hallitsevimmiksi ja entistä vaikeammin havaittaviksi ja jäljitettäväksi. Valtaosa ihmisistä ottaa nämä rakenteet annettuina. Valtaosaa ei  kiinnosta.

2) Tieto rapautuu. Kaikki mielipiteet näyttäytyvät yhtä arvokkaina. Asiantuntijuus häviää nettijulkisuudelle, heppoisesti muodostetuille mielipiteille, propagandalle ja väärälle/vääristellylle tiedolle. Informaation arvottajille ja tiedon suodattajille romaanin maailmassa ei ole sijaa. Journalismi? Kuollut?

3) Teknologia ja informaation helppo saatavuus ei sivistä tai laajenna inhimillistä perspektiiviä. Personalisointi johtaa suppeaan informaatiovirtaan ja pahimmillaan kapeutuneeseen maailmankuvaan. Se on vaarallinen kasvualusta ideologisesti yksinäköisille. Pahimmillaan se tekee eri tahojen välisestä keskustelusta mahdotonta.

4) Aivojen kytkeminen tietoverkkoon ruokkii perusvietteihin nojaavia elämyksiä. Seksuaaliviettiä, ennen kaikkea. Nämä elämykset ajavat kaikkien ylevien päämäärien ohi.

 *
Ennen viimeistä pointtia välihuomautus - viidenneksi listaamani kohta on mielestäni tärkein. Se  palauttaa katseen teknologian ja ihmisen suhteesta yhteen yksikköön, ihmiseen.
 *
5) Kaiken primus motor on tunteet, ennen kaikkea epäonnistumisen ja onnistumisen kokemukset ja hyväksytyksi ja hylätyksi tulemisen tunteet. Ihminen ei hallitse ja usein edes tunnista tunnemaailmastaan lähteviä hienosyisiä syy- ja seuraussuhteita. Hän ei hallitse ja tunnista  tunnemaailmastaan säteilevää epäsuoraa valintojen, tekojen ja tekemättä jättämisten kudelmaa, jolla on voima vyöryttää liikkeelle arvaamattomia tapahtumasarjoja ja voima muokata paitsi omaa myös muiden kohtaloita.

**
Viimeiseksi esitän kysymyksen. Romaania on luonnehdittu suureksi aikalaiskuvaukseksi. On toinen kysymys, onko siitä klassikoksi. Kuka uskaltaa veikata?

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Erämaa murjoo ja parantaa

 Minun täytyy muuttua. Juuri se ajatus ajoi minua eteenpäin noina kuukausina matkaa suunnitellessani: Minun täytyy muuttua. Ei toiseksi ihmiseksi vaan takaisin siksi, joka olin ollut - vahvaksi ja vastuuntuntoiseksi, selvänäköiseksi ja tarmokkaaksi, eettiseksi ja hyväksi.-- Sieltä löytäisin taas voimani, kaukana kaikesta, mikä oli tehnyt elämästäni naurettavaa. Cheryl Strayed: Villi vaellus. Like 2013. 408s. Kuvittelin Cheryl Strayedin kirjaa hypisteltyäni, että kyseessä on äitelän jenkkihenkinen sankaritarina. Eniten ärsytti asetelma, joka kätkeytyy takakannen lauseeseen "Sisukas nainen vastaan villi erämaa".  Lause johti harhaan.Kirjassa ei ole kyse ihminen vastaan luonto -matsista, jossa ihminen kukistaa armottomat voimat ja saa sankarin sädekehän. Kyse ei oikeastaan ole edes vastakkainasettelusta. Villi vaellus kertoo Minnesotassa varttuneen Cheryl Strayedin tarinan. Cheryl ei koskaan toivu äitinsä kuolemasta. Kuolema hajottaa koko perheen. Cheryl menettää ott...

Lukuhuiput 2012: romaanit

Listauksen aika. Lukuvuoteni 2012 näytti tältä, pääpiirteissään: Löysin Haruki Murakamin ja ihastuin.  Luin lukemattomat Leena Krohnini ja päätin, että Krohn on tämä ja ainakin pari muuta läheistä galaksia  mukaan lukien maailmankaikkeuden toiseksi paras kirjailija. Ostin ison määrän Kindle-kirjoja, jotka ovat yhä lukematta. Sorruin pariin luokattoman huonoon teokseen, joiden nimet jätän mainitsematta. Kadehdin muutaman kotimaisen runoilijan taitoja elättelemättä toiveita, että minusta joskus tulisi puoliksikaan tai edes sinne päin yhtä hyvä. Pelastin uusiseelantilaisesta hostellista Piin elämän, Ishmaelin ja Molokain. En  lukenut Taru Sormusten Herrasta -kirjoja. En lukenut yhtään Kalle Päätaloa, mikä tekee minusta isäni mielestä yhä ehkä sivistymättömän. Tunsin järjetöntä epätoivoa siitä, että elämä on liian lyhyt kaikkien hyvien kirjojen lukemiseen, ja noin yleensä ottaen kaikkeen muuhunkin. Jep. Luin viime vuonna jonkin verran enemmän tietokirjallisuutta kuin...

Lyhyt kirjamessuraportti

Kirjamessuilla käy aina samoin. Kuukausi ennen tapahtumaa vietän perusteellisen tunnin messulehden parissa. Suunnittelen kuuntelevani sen ja sen esitelmän. En päädy kuuntelemaan niistä yhtään a) joko siitä syystä, että huomion vie joku muu seikka b) tahi jostain muusta yhtä epäolennaisesta syystä. Jälkeenpäin harmittaa ja jälkiviisastelee kaikkea. Nytkin jossain vaiheessa antikvahyllyjen katveessa muistin, että ai piru, ne ruotsalaisdekkaristit, ne olisin tahtonut nähdä. Joka tapauksessa. Jokuselle keskustelulle tulin silti altistetuksi. Maria Peuran ja Toni Lahtisen puheenvuorossa Timo Mukasta oli rutkasti kiinnostavuutta, ja Tuula-Liina Varis on taitava haastattelija. Keskustelussa muuten tuli osin tyrmätyksi se seikka, että Mukan murrosiän kynnyksellä sairastama aivokalvontulehdus olisi ollut syy siihen, että ulospäinsuuntaunut lahjakas poika kääntyi omiin maailmoihinsa. Höh se minkään aivokalvontulehduksen syytä ollut, vaan murrosiän, Lahtinen torppasi. Tovi tuli kuunnel...