Siirry pääsisältöön

Onko tämä 2000-luvun klassikko?


Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät. Tammi 2014. 559 s.

Sanotaan ensin olennaisin Finlandia-palkitusta kirjasta. Kaunokirjallisena tekstinä Jussi Valtosen romaanin ansiot ovat olemattomat. Teoksen kieli on paikoin hämmentävän kankeaa ja koukeroista. Se on vakava puute, mutta romaanista nauttimista se ei estä. Teoksen ansiot ovat muualla kuin kielessä. Ne ovat sisällössä.  He eivät tiedä mitä tekevät on ajankohtaisin tänä vuonna - ehkä koko tällä vuosikymmenellä - julkaistu romaani.

Romaanijärkäleestä voi lukea ja poimia monia enemmän tai vähemmän kätkettyjä ajatuskulkuja. En selosta tässä arviossa teoksen juonta (niitä löytyy blogistanista jo yllin kyllin) vaan poimin siitä mielestäni kiintoisimmat ajatuskulut. Tärkeimmät ovat (3) ja (5).

Tässä on mielestäni romaanin väittämät:

1) Maailma käy niin monimutkaiseksi, että mielipiteiden muodostaminen muuttuu entistä vaikeammaksi. Kaupalliset rakenteet muuttuvat entistä hallitsevimmiksi ja entistä vaikeammin havaittaviksi ja jäljitettäväksi. Valtaosa ihmisistä ottaa nämä rakenteet annettuina. Valtaosaa ei  kiinnosta.

2) Tieto rapautuu. Kaikki mielipiteet näyttäytyvät yhtä arvokkaina. Asiantuntijuus häviää nettijulkisuudelle, heppoisesti muodostetuille mielipiteille, propagandalle ja väärälle/vääristellylle tiedolle. Informaation arvottajille ja tiedon suodattajille romaanin maailmassa ei ole sijaa. Journalismi? Kuollut?

3) Teknologia ja informaation helppo saatavuus ei sivistä tai laajenna inhimillistä perspektiiviä. Personalisointi johtaa suppeaan informaatiovirtaan ja pahimmillaan kapeutuneeseen maailmankuvaan. Se on vaarallinen kasvualusta ideologisesti yksinäköisille. Pahimmillaan se tekee eri tahojen välisestä keskustelusta mahdotonta.

4) Aivojen kytkeminen tietoverkkoon ruokkii perusvietteihin nojaavia elämyksiä. Seksuaaliviettiä, ennen kaikkea. Nämä elämykset ajavat kaikkien ylevien päämäärien ohi.

 *
Ennen viimeistä pointtia välihuomautus - viidenneksi listaamani kohta on mielestäni tärkein. Se  palauttaa katseen teknologian ja ihmisen suhteesta yhteen yksikköön, ihmiseen.
 *
5) Kaiken primus motor on tunteet, ennen kaikkea epäonnistumisen ja onnistumisen kokemukset ja hyväksytyksi ja hylätyksi tulemisen tunteet. Ihminen ei hallitse ja usein edes tunnista tunnemaailmastaan lähteviä hienosyisiä syy- ja seuraussuhteita. Hän ei hallitse ja tunnista  tunnemaailmastaan säteilevää epäsuoraa valintojen, tekojen ja tekemättä jättämisten kudelmaa, jolla on voima vyöryttää liikkeelle arvaamattomia tapahtumasarjoja ja voima muokata paitsi omaa myös muiden kohtaloita.

**
Viimeiseksi esitän kysymyksen. Romaania on luonnehdittu suureksi aikalaiskuvaukseksi. On toinen kysymys, onko siitä klassikoksi. Kuka uskaltaa veikata?

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Maarit Verronen: Hiljaiset joet. Aviador. 177 s. Maarit Verrosen uuden romaanin kannen kuva on hätkähdyttävän upea: tulenoranssi repeämä mustalla pohjalla. Se kuvaa laavahalkeamaa. Romaanin tarinassa niitä puhkeaa maankuoreen kaikkialla. Teoksen tarinallinen tavoite on suurellinen: Hiljaiset joet on apokalypsi, se kuvaa maapallon tuhoutumista. Verronen tekee romaanissaan ihmeellisen tempun.  Hänen kirjallisessa visiossaan planeetta Maan tuhoutumisesta on kauneutta, jopa hartautta. Tarinan mittakaava on henkeäsalpaava. Tällaisessa suuressa kertomuksessa ihmisten kuolema ja joukkotuho on niin toissijainen, ettei siihen kiinnitetä huomioita. Nyt meni miljoona. Ja taas toinen. Kertoja ei halua lukijan pysähtyvän niihin. Pääroolissa on kuolinkamppailuaan käyvä Maa. Sen tuhon rinnalla kaikki inhimillinen kärsimys on toissijaista. Romaanin mittakaava on myös hyvin pieni. Tuhosta selviää vanheneva nainen ja viisi orpoa lasta. Romaanin päähenkilö on hyvin verrosmainen vähäelein...

Psyykoosi vai valaistuminen?

Persoonallisuudesta luopuminen siinä mielessä kuin se tarkoittaa turhan yksilöllisyyden hylkäämistä - sitä että menettää kaiken minkä vain voi menettää ja siitä huolimatta on. Että vähän kerrassaan ja niin varovasti ettei tuskaa tunnu, kuoriutuu, kuin yrittäen vapautua omasta ihostaan, kuoriutuu ominaisuuksistaan. Clarice Lispector: Passio. Teos 2014. Clarise Lispectorin  Passio on raju ja hämmentävä kirja. Olin rynnätä oksentamaan sitä lukiessani. Tämän voi tulkita suosituksena. Harva romaani tekee niin puhtaan fyysisen vaikutuksen. Itse asiassa - ennen Passiota en tiennyt, että kaunokirjallisuus voi vaikuttaa lukijaan tuolla tavoin. Mistä Passio kertoo? Sanotaan vaikka näin: Kaikista kauhuista pahin on oman psyyken hajoamisen tuottama kauhu - nähdä minuutta koossa pitävien rakenteiden ja osatekijöiden läpi ja ymmärtää niiden illusorisuus. Tästä Passio kertoo. Identiteetin hajoamisesta. Skeemoista luopumisesta. Henkisestä muodonmuutoksesta, joka on päähenkilö...

Mitä varten elät?

Koska nomadit ovat liikkumisen ammattilaisia, voiko heidän elämäntapansa opettaa jotain paikallaan asuville? Nomadien arki haastaa eräitä keskeisiä länsimaisten yhteiskuntien vaalimia arvoja: turvallisuushakuisuuden, suunnitelmallisuuuden ja jatkuvuuden sekä taloudellisen kasvun. -- Nomadit hämärtävät totuttuja rajoja: kodin ja ulkomaiden, nationalismin ja globalismin, sitoutumisen ja syrjäytymisen, työn ja vapaa-ajan. Päivi Kannisto: Elämäni nomadina. Irtolaisia, seikkailijoita ja elämäntapamatkailijoita. Atena 2012. 320 s. Päivi Kanniston teos Elämäni nomadina on lojunut lukemattomien kirjojen pinossani viime syksystä saakka. En ole viitsinyt/halunnut siihen tarttua. Kirjoittaja patsasteli kohtalaisen paljon julkisuudessa teoksen ilmestymisen aikoihin. Kuvittelin lehtijuttujen perusteella tietäväni mistä teoksessa on kyse. Taas yksi hyväosaisen laiskanpulskeaa elämää viettävän henkilökohtainen emansipaatiotarina, ei kiitos. Myös kirjan nimi antaa odottaa tilitystä. Ol...