Siirry pääsisältöön

Vuoden 2014 parhaat levyt, sijat 6-10


She gazes upon the fields where battle rages eternally/ Waiting for warriors weakened to fall in her arms. (Lady Of the Wind)

 (6.) WHISPERED: SHOGUNATE MACABRE
Joo, onhan suomalainen samuraimetallia mättävä, lavalla kabukimaskeissa heiluva bändi on eksoottinen, vaan onneksi tämä levy ei pelaa pelkän eksotiikan varassa. Shogunate Macabre on hauskan viihdyttävä albumi. Ei heti tule mieleen toista metallibändiä, jotka soluttaisi musiikkinsa yhtä näppärästi japanilaisia perinneinstrumentteja. Olen kuulevani levyllä myös Dimmu Borgir ja Septicflesh -vaikutteita, Whispered tekee kaiken vain paremmin ja kiintoisammin. Julkaisihan Septicfleshkin tänä vuonna levyn, mutta se jäi täysin Shogunate Macabren jalkoihin ja siten olemattomalle kuuntelulle. Biisivalinta: Jikininki 




(7.) KAZUKI TOMOKAWA: VENGEANCE BOURBON
Pitkään luulin, ettei Japanista löydy minua kiinnostavia musiikintekijöitä. Sitten törmäsin maan musakuvioissa 70-luvulta lähtien pyörineeseen Kazuki Tomokawaan. Tomokawan hahmossa on avantgardistista trubaduuria, joka valssaa läpi elämän verta vuotaen, lyyhistyy lopulta tanssilattialle ja pyytää viimeisiksi sanoikseen puolihuolimattomasti lasin viskiä niin kuin vuodet olisivat olleet pelkkä anekdootti. Tai jotain. Kuten kaikki Tomokawan levyt, Vengeance Bourbon on runouden ja musiikin rujo yhteensulautuma. Kauniiksi tätä musiikkia ei voi sanoa. Tomokawa laulaa välillä kuin manaisi itsestään ulos piruja, ehkä manaakin. Siinä on yhtä aikaa resignaatiota ja raakaa, puolustelematonta olemisen vimmaa. Uuden levyn kappaleista YouTubesta löytyy yksi. Runaway Lad muuttuu välinpitämättömyydestä vaatimukseksi unohtaa passiivisuus ja nousta vastarintaan. Biisivalinta: 家出青年 (Runaway Lad)



Ich bau ein Monument für Dich, Damit Du für uns unsterblich bist.

(8.) BLUTENGEL: BLACK SYMPHONIES. AN ORCHESTRAL JOURNEY
Tämän levyn listaaminen top 10:een hävettää kahdestakin syystä. Kyse ei ole kovin häävistä tuotoksesta eikä saksa kuulosta kauniilta laulettuna eikä muutenkaan. Toiseksi, kyse on yhtyeen vanhoista, nyt orkesterisovituksiksi tehdyistä kappaleita. Spotifyn Year In Music -tilasto kuitenkin väitää, että Black Symphonies on vuoden toiseksi kuunnelluin levyni Spotifyssä. *gasp*. Siihen on syynsä - löysin levyn heti alkuvuodesta. Pakko kuitenkin tunnustaa, että jokin veto tässä jumputtavassa kahdentoista kappaleen goottipoppimikäliesetissä on kuitenkin ollut. Vaan ainakin seuraavaa kappaletta kehtaa mainostaa:  Biisivalinta: Monument.

  I was born in the fibers of oblivion; the saturnine keeper of mystery/ and malevolent patriarch of chaos. (Dark Matter Gods)

 (9.) AGALLOCH: DARK MATTER GODS
On yksi ja tasan yksi syy, miksi suosikkiyhtyeeni levy ei ole listalla korkeammalla. Se on tämä: en ole vieläkään toipunut Agallochin edellisestä levystä Marrow Of The Spirit tai pikemminkin sen järkälemäisestä, jykevän apokalyptisin sävyin maalatusta kappaleesta Black Lake Nidstång, jonka kuunteleminen neljän vuoden jälkeenkin on aina yhtä selkäpiihin menevä kokemus. Dark Matter Gods on hyvin agallochmainen levy, mutta ilman kliimakseja. Kappaleiden lyriikat syleilevät universumia tiedostavan okkultisella otteella. Agalloch on muuten ainut yhtye, jonka sanoituksia kuunnellessa minun on pakko turvautua sanakirjaan. Vai olenko ainut, jonka sanavarastoon eivät lukeudu termit malediction, eidolon, the firmament, antediluvian bane, sidereal tongue, quantum crevasse ja miasmic landscape of consciousness? Sitaatteja tältä levyltä tekee mieli poimia useampia kuin yksi. Kappaleessa Celestial Effigy on Ralph Waldo Emersonia:. Teach me your mood, O patient stars!/ Who climb each night the ancient sky,/ Leaving on space no shade, no scars,/No trace of age, no fear to die. Juu, onhan tämä koko pläjäys vähän *ahem* synkeänpuoleinen, mutta jotenkin mieltä ylentävällä tavalla. Biisivalinta: Birth And Death Of The Pillars Of Creation
 

It takes a lot to give, to ask for help/ To be yourself, to know and love what you live with. (It Takes A Lot To Know A Man)

(10.) DAMIEN RICE: MY FAVORITE FADED FANTASY
Yksi mestarillinen kappale riittää nostamaan tämän levyn kärkikymmenikköön. Se on lähes kymmenminuuttinen It Takes A Lot To Know A Man.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Maarit Verronen: Hiljaiset joet. Aviador. 177 s. Maarit Verrosen uuden romaanin kannen kuva on hätkähdyttävän upea: tulenoranssi repeämä mustalla pohjalla. Se kuvaa laavahalkeamaa. Romaanin tarinassa niitä puhkeaa maankuoreen kaikkialla. Teoksen tarinallinen tavoite on suurellinen: Hiljaiset joet on apokalypsi, se kuvaa maapallon tuhoutumista. Verronen tekee romaanissaan ihmeellisen tempun.  Hänen kirjallisessa visiossaan planeetta Maan tuhoutumisesta on kauneutta, jopa hartautta. Tarinan mittakaava on henkeäsalpaava. Tällaisessa suuressa kertomuksessa ihmisten kuolema ja joukkotuho on niin toissijainen, ettei siihen kiinnitetä huomioita. Nyt meni miljoona. Ja taas toinen. Kertoja ei halua lukijan pysähtyvän niihin. Pääroolissa on kuolinkamppailuaan käyvä Maa. Sen tuhon rinnalla kaikki inhimillinen kärsimys on toissijaista. Romaanin mittakaava on myös hyvin pieni. Tuhosta selviää vanheneva nainen ja viisi orpoa lasta. Romaanin päähenkilö on hyvin verrosmainen vähäelein...

Psyykoosi vai valaistuminen?

Persoonallisuudesta luopuminen siinä mielessä kuin se tarkoittaa turhan yksilöllisyyden hylkäämistä - sitä että menettää kaiken minkä vain voi menettää ja siitä huolimatta on. Että vähän kerrassaan ja niin varovasti ettei tuskaa tunnu, kuoriutuu, kuin yrittäen vapautua omasta ihostaan, kuoriutuu ominaisuuksistaan. Clarice Lispector: Passio. Teos 2014. Clarise Lispectorin  Passio on raju ja hämmentävä kirja. Olin rynnätä oksentamaan sitä lukiessani. Tämän voi tulkita suosituksena. Harva romaani tekee niin puhtaan fyysisen vaikutuksen. Itse asiassa - ennen Passiota en tiennyt, että kaunokirjallisuus voi vaikuttaa lukijaan tuolla tavoin. Mistä Passio kertoo? Sanotaan vaikka näin: Kaikista kauhuista pahin on oman psyyken hajoamisen tuottama kauhu - nähdä minuutta koossa pitävien rakenteiden ja osatekijöiden läpi ja ymmärtää niiden illusorisuus. Tästä Passio kertoo. Identiteetin hajoamisesta. Skeemoista luopumisesta. Henkisestä muodonmuutoksesta, joka on päähenkilö...

Ota minut mukaan, Bea

Bea Uusma: Naparetki. Minun rakkaustarinani. Like. 2016. Etsin viime viikolla kirjahyllystäni (ja ihme kyllä löysin) Bea Uusman teoksen Naparetki . Käyn nyt hyvät blogin lukijat suoraan asiaan. Tämä ruotsalaisen lääkärin kirja teki minuun senkaltaisen vaikutuksen, johon äärimmäisen harva teos pystyy. Ostin sen pari vuotta sitten kirjamessuilta ja ahmin kertaheitolla. (Luin kirjaa sängyssä yökolmeen, vaikka aamulla oli varhainen herätys.) Jokatapauksessa. Laskin siis kirjan viime viikolla työhuoneeni pöydälle. Sen jälkeen olen tarttunut siihen silloin tällöin, kun kirjan vaaleansiniset kannet ovat osuneet silmiini. Selannut sivuja ja lukenut rivin tai kappaleen sieltä täältä. Miksi? Ehkä olen halunnut päästä takaisin Bea Uusman maailmaan. Ehkä olen halunnut päästä takaisin siihen tunnelmaan ja taikapiiriin, jonka kirja sai aikaan, kun luin sitä ensi kertaa. Tai ehkä olen vain yksinkertaisesti halunnut kirjan pitävän minulle seuraa. No. Eihän mikään koskaan niin helppoa ole....