A:N KIRJAT

Bea Uusma: Naparetki. Minun rakkaustarinani. Like. 2016. Etsin viime viikolla kirjahyllystäni (ja ihme kyllä löysin) Bea Uusman teoksen Naparetki . Käyn nyt hyvät blogin lukijat suoraan asiaan. Tämä ruotsalaisen lääkärin kirja teki minuun senkaltaisen vaikutuksen, johon äärimmäisen harva teos pystyy. Ostin sen pari vuotta sitten kirjamessuilta ja ahmin kertaheitolla. (Luin kirjaa sängyssä yökolmeen, vaikka aamulla oli varhainen herätys.) Jokatapauksessa. Laskin siis kirjan viime viikolla työhuoneeni pöydälle. Sen jälkeen olen tarttunut siihen silloin tällöin, kun kirjan vaaleansiniset kannet ovat osuneet silmiini. Selannut sivuja ja lukenut rivin tai kappaleen sieltä täältä. Miksi? Ehkä olen halunnut päästä takaisin Bea Uusman maailmaan. Ehkä olen halunnut päästä takaisin siihen tunnelmaan ja taikapiiriin, jonka kirja sai aikaan, kun luin sitä ensi kertaa. Tai ehkä olen vain yksinkertaisesti halunnut kirjan pitävän minulle seuraa. No. Eihän mikään koskaan niin helppoa ole.

Anna Bondestam: Kuilu. Tammi 1967. Miten helppoa ja houkuttelevaa historiasta on punoa yksioikoisia ja yksinkertaistavia tarinoita. Sisällissota vaikka. Kuinka monesta näkövinkkelistä siitäkin voi puhua. Eräs harvoin tilaa saava näkökulma on puhdistukset. Viitaan nyt siihen, mitä rintaman selustassa valkoisen Suomen puolella tapahtui suojeluskuntien ryhdyttyä Seinäjoen päämajasta käsin johdonmukaisesti eliminoimaan mahdollista uhkaa selustastaan: punaisten kannattajiksi ja sympatisoijiksi epäiltyjä. Suuri määrä etenkin pohjalaisten työväenyhdistysten jäseniä vangittiin "varmuuden vuoksi" ja passitettiin vankileireille, joita perustettiin heti sodan alussa valkoisen Suomen alueelle. Vangittavaksi määrättiin myös kutsunnoista kieltäytyjät, sekalainen sakki pikkurikoksiin syyllistyneitä ja joitain varomattomia lahtarivitsejä heittäneitä suunsoittajia. Onnettomin kohtalo koko 1918 sodassa oli niillä "varmuuden vuoksi" vangituilla, jotka joutuivat ensin jolleki

  Markku Pääskynen: Hyvä ihminen.  Tammi 2018. 198 s. I don’t know how many souls I have. I’ve changed at every moment. I always feel like a stranger. I’ve never seen or found myself. From being so much, I have only soul. A man who has soul has no calm. A man who sees is just what he sees. A man who feels is not who he is. Attentive to what I am and see, I become them and stop being I. Each of my dreams and each desire Belongs to whoever had it, not me. I am my own landscape, I watch myself journey - Various, mobile, and alone. Here where I am I can’t feel myself. Älkää kysykö miksi en ole päivittänyt tätä blogia yli vuoteen tai mitä olen tuona aikana tehnyt, olenko lukenut hyviä kirjoja, olenko huonoja, olenko tullut niistä kylläiseksi, olenko tullut niistä onnelliseksi tai onnettomaksi. Kyllä. Ehkä. En tiedä. Tai kaikkea tätä. Jokatapauksessa. Tuo ylläoleva, tähän blogitekstiin lähes kokonaan julkeasti siteerattu runo on tietenkin Fernando Pessoaa . Portugalilaisrunoilij