Siirry pääsisältöön

Luetut 2014

TAMMIKUU
Jaakko Yli-Juonikas: Vanhan merimiehen tarina
Leon Leyson: Poika, joka selvisi
Riikka Pulkkinen: Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän
Ville Hänninen: Erotiikan taitajia
Jonathan Franzen: Yksin ja kaukana
Hassan Blasim: Vapaudenaukion mielipuoli
Sean Michael Wilson: The Book of Five Rings: A Graphic Novel
Leena Krohn: Hotel Sapiens ja muita irrationaalisia kertomuksia
Kari Enqvist: Kuoleman ja unohtamisen aikakirjat
Tero Tähtinen: Aurinko laskee Aleksandriassa

HELMI-HUHTI
Christopher Hitchens: Mortality
Sakari Fen: Munavalikoima
Jaana Seppänen: Esseitä kohtalosta ja ikävästä
Mirja Kuivaniemi: Siantappajat
Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys
Matti Kassila: Härmän voima ja lumo

HEINÄKUU:
Markku Envall: Joka tähtiä tähystää
Juha Seppälä, Takla Makan
Alessandro Baricco: Silkki
Riikka Alaharja: Maihinnousu
Sjon: Poika nimeltä Kuukivi

ELOKUU:
Anneli Vainio: Eksyvä löytää. Matkustamisen ja matkallaolon tärkeydestä
Päivi Artikainen yms.(toim): Rakkaani, romaanihenkilö
Kari Kovalainen: Armoton taivas
Erik Axl Sund: Varistyttö
Erik Axl Sund: Unissakulkija
Juha Seppälä: Matka aurinkoon
Tuula-Liina Varis: Että tuntisin eläväni
Anja Snellman: Runoksia
Jani Nieminen: Meren poika, joen poika
Kaj Kajander: Supersäikeet
Mikael Brygger: Tuuliatlas

SYYSKUU:
Juha Ruusuvuori: Koston enkeli
Haruki Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet
Lauri Järvilehti: Monenkirjavia kuvitelmia
Mereta Mazzarella: Sielun pimeä puoli
Antti Tuuri: Alkemistit 2
Pentti Saaritsa: Julkiset salasanat
Sanna Karlström: Saatesanat
Juniricho Tanizaki: The Key
Kawabata Yasunari: Beauty and sadness
Natsume Suseki: Three Cornered World
Teemu Mäki: Maalarin silmin
Jyrki Vainonen: Askelia. Kirjoituksia kävelemisestä.

LOKAKUU:
Kakuzo Okakura: Kirja teestä  
Junichiro Tanizaki: Varjojen ylistys
Arto Lappi: Kärpäshäiriö
Reetta Pakkanen: Pieniä kovia nuppuja
Johannes Ojansuu: Katoavaisuuden aineisto
Junichiro Tanizaki: Diary of An Old Man
Joakim Donner, Juha Janhunen: Kai Donner. Linguist, ethnographer, photographer 
Juhani Ahvenjärvi: Ilmakuva joka osuu joka oksaan
Teru Miyamoto: Kinshu 
Kenji Fujimoto: Diktaattorin keittiömestari. Japanilaiskokki Pohjois-Korean hovissa.
Magnus Bärtos, Fredrik Ekman: Hirviöidenkin on kuoltava. Ryhmämatka Pohjois-Koreaan. 
Aulis Lehmus: Suomalaiset kommunistit Itä-Karjalassa
Osamu Tezuka: Ayako
Yoshihiro Tatsumi: The Push Man and other stories
Yoko Ogawa: Hotel Iris

MARRASKUU
Karin Erlandsson: Minkkitarha 
Banana Yoshimoto: N.P.
Doris Lessing: Viides lapsi 
Ferdinand von Schirach: Syyllisyys
Alice Munro: Viha, ystävyys, rakkaus 
Clarice Lispector: Passio 
Pajtim Statovc: Kissani Jugoslavia
Nobuko Takagi: Translucent Tree 
Rami Efal: The Lantern And The Wave 
Maria Turtschaninoff: Maresi. Punaisen luostarin kronikoita.
Hiromi Kawakami: Strange Weather in Tokyo 
Yoshihiro Tatsumi: Good-bye 

JOULUKUU
Ellen Forney: Marbles: Mania, Depression, Michelangelo, and Me: A Graphic Memoir
Peter Sandströn: Valkea kuulas
Outi Alanne: Neiti N:n tarina
Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät
Suomalaisten pyhiinvaellukset keskiajalla 
Sirpa Kähkönen: Graniittimies 
Marisha Rasi-Koskinen: Vaaleanpunainen meri
Maritta Lintula: Hulluruohola
Sami Majala: Riivaaja

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mitä varten elät?

Koska nomadit ovat liikkumisen ammattilaisia, voiko heidän elämäntapansa opettaa jotain paikallaan asuville? Nomadien arki haastaa eräitä keskeisiä länsimaisten yhteiskuntien vaalimia arvoja: turvallisuushakuisuuden, suunnitelmallisuuuden ja jatkuvuuden sekä taloudellisen kasvun. -- Nomadit hämärtävät totuttuja rajoja: kodin ja ulkomaiden, nationalismin ja globalismin, sitoutumisen ja syrjäytymisen, työn ja vapaa-ajan. Päivi Kannisto: Elämäni nomadina. Irtolaisia, seikkailijoita ja elämäntapamatkailijoita. Atena 2012. 320 s. Päivi Kanniston teos Elämäni nomadina on lojunut lukemattomien kirjojen pinossani viime syksystä saakka. En ole viitsinyt/halunnut siihen tarttua. Kirjoittaja patsasteli kohtalaisen paljon julkisuudessa teoksen ilmestymisen aikoihin. Kuvittelin lehtijuttujen perusteella tietäväni mistä teoksessa on kyse. Taas yksi hyväosaisen laiskanpulskeaa elämää viettävän henkilökohtainen emansipaatiotarina, ei kiitos. Myös kirjan nimi antaa odottaa tilitystä. Ol...

Psyykoosi vai valaistuminen?

Persoonallisuudesta luopuminen siinä mielessä kuin se tarkoittaa turhan yksilöllisyyden hylkäämistä - sitä että menettää kaiken minkä vain voi menettää ja siitä huolimatta on. Että vähän kerrassaan ja niin varovasti ettei tuskaa tunnu, kuoriutuu, kuin yrittäen vapautua omasta ihostaan, kuoriutuu ominaisuuksistaan. Clarice Lispector: Passio. Teos 2014. Clarise Lispectorin  Passio on raju ja hämmentävä kirja. Olin rynnätä oksentamaan sitä lukiessani. Tämän voi tulkita suosituksena. Harva romaani tekee niin puhtaan fyysisen vaikutuksen. Itse asiassa - ennen Passiota en tiennyt, että kaunokirjallisuus voi vaikuttaa lukijaan tuolla tavoin. Mistä Passio kertoo? Sanotaan vaikka näin: Kaikista kauhuista pahin on oman psyyken hajoamisen tuottama kauhu - nähdä minuutta koossa pitävien rakenteiden ja osatekijöiden läpi ja ymmärtää niiden illusorisuus. Tästä Passio kertoo. Identiteetin hajoamisesta. Skeemoista luopumisesta. Henkisestä muodonmuutoksesta, joka on päähenkilö...
Maarit Verronen: Hiljaiset joet. Aviador. 177 s. Maarit Verrosen uuden romaanin kannen kuva on hätkähdyttävän upea: tulenoranssi repeämä mustalla pohjalla. Se kuvaa laavahalkeamaa. Romaanin tarinassa niitä puhkeaa maankuoreen kaikkialla. Teoksen tarinallinen tavoite on suurellinen: Hiljaiset joet on apokalypsi, se kuvaa maapallon tuhoutumista. Verronen tekee romaanissaan ihmeellisen tempun.  Hänen kirjallisessa visiossaan planeetta Maan tuhoutumisesta on kauneutta, jopa hartautta. Tarinan mittakaava on henkeäsalpaava. Tällaisessa suuressa kertomuksessa ihmisten kuolema ja joukkotuho on niin toissijainen, ettei siihen kiinnitetä huomioita. Nyt meni miljoona. Ja taas toinen. Kertoja ei halua lukijan pysähtyvän niihin. Pääroolissa on kuolinkamppailuaan käyvä Maa. Sen tuhon rinnalla kaikki inhimillinen kärsimys on toissijaista. Romaanin mittakaava on myös hyvin pieni. Tuhosta selviää vanheneva nainen ja viisi orpoa lasta. Romaanin päähenkilö on hyvin verrosmainen vähäelein...