Siirry pääsisältöön
Maarit Verronen: Hiljaiset joet. Aviador. 177 s.

Maarit Verrosen uuden romaanin kannen kuva on hätkähdyttävän upea: tulenoranssi repeämä mustalla pohjalla. Se kuvaa laavahalkeamaa. Romaanin tarinassa niitä puhkeaa maankuoreen kaikkialla. Teoksen tarinallinen tavoite on suurellinen: Hiljaiset joet on apokalypsi, se kuvaa maapallon tuhoutumista.

Verronen tekee romaanissaan ihmeellisen tempun.  Hänen kirjallisessa visiossaan planeetta Maan tuhoutumisesta on kauneutta, jopa hartautta.

Tarinan mittakaava on henkeäsalpaava. Tällaisessa suuressa kertomuksessa ihmisten kuolema ja joukkotuho on niin toissijainen, ettei siihen kiinnitetä huomioita. Nyt meni miljoona. Ja taas toinen. Kertoja ei halua lukijan pysähtyvän niihin. Pääroolissa on kuolinkamppailuaan käyvä Maa. Sen tuhon rinnalla kaikki inhimillinen kärsimys on toissijaista.

Romaanin mittakaava on myös hyvin pieni.

Tuhosta selviää vanheneva nainen ja viisi orpoa lasta. Romaanin päähenkilö on hyvin verrosmainen vähäeleinen ongelmanratkaisija. Hänessä on hiljaista ja käytännönläheistä viisautta, merkillistä tyyneyttä tuhon ja kaaoksen keskellä. Hänessä kuuluu Verrosen omin kirjailijanääni.






Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ota minut mukaan, Bea

Bea Uusma: Naparetki. Minun rakkaustarinani. Like. 2016.

Etsin viime viikolla kirjahyllystäni (ja ihme kyllä löysin) Bea Uusman teoksen Naparetki. Käyn nyt hyvät blogin lukijat suoraan asiaan. Tämä ruotsalaisen lääkärin kirja teki minuun senkaltaisen vaikutuksen, johon äärimmäisen harva teos pystyy. Ostin sen pari vuotta sitten kirjamessuilta ja ahmin kertaheitolla. (Luin kirjaa sängyssä yökolmeen, vaikka aamulla oli varhainen herätys.)


Jokatapauksessa. Laskin siis kirjan viime viikolla työhuoneeni pöydälle. Sen jälkeen olen tarttunut siihen silloin tällöin, kun kirjan vaaleansiniset kannet ovat osuneet silmiini. Selannut sivuja ja lukenut rivin tai kappaleen sieltä täältä.
Miksi? Ehkä olen halunnut päästä takaisin Bea Uusman maailmaan. Ehkä olen halunnut päästä takaisin siihen tunnelmaan ja taikapiiriin, jonka kirja sai aikaan, kun luin sitä ensi kertaa. Tai ehkä olen vain yksinkertaisesti halunnut kirjan pitävän minulle seuraa.

No. Eihän mikään koskaan niin helppoa ole. Niin kuin …

Tosielämä on tarua ihmeempää

Christer Boucht: Onnea etsimässä. Punaisesta Karjalasta Kaukoitään. Kirjayhtymä 1973. 306 s.

Stalinin lahja Karjalan suomensukuisille rakentajille (kuten monille muillekin) oli nääntymiskuolema jollain Siperian tai Keski-Aasian pakkotyömaalla ja nimetön joukkohauta, tai hyvällä tuurilla armeliaasti oitis kuula kalloon. Niin kävi isosedälleni ja niin oli vähällä käydä Christer Bouchtin teoksen Onnea etsimässä henkilöille.


Suomalaisten kokemuksista Stalinin vainoissa on kirjoitettu jonkin verran kirjoja, vähän kuitenkin  amerikansuomalaisten näkökulmasta. Siksi en epäröinyt, kun tämä opus tuli vastaan Helsingin viimesyksyisillä kirjamessuilla.
Teos kertoo Kanadan Vancouverista Petroskoihin muuttaneen Strengin pariskunnan tarinan. Myös Strengit saivat liikkeelle lama ja amerikansuomalaisten parissa levinnyt puna-aate. Kaikkiaan kuutisentuhatta suomalaista lähti Neuvostoliittoon sosialistisen unelman perässä. 

Vaikka idealismi uudessa maassa karisi kaikilta siirtolaisilta yleensä nop…

Hyvyys, totuus ja kauneus

 Me emme ole täällä viihtymässä ja oleilemassa. Me olemme täällä kehittyäksemme paremmiksi ihmisiksi, jotta seuraava sukupolvi voisi kehittyä vielä paremmaksi. Juuri tällaista näkökulmaa nykykulttuuri välttelee viimeiseen asti.
Meitä ikään kuin painostetaan henkiseen ja hengelliseen laiskuuteen.
 ***
Hyvä elämä on alkanut tarkoittaa vaivatonta elämää, jossa hyvä tulee rennosti puuhailemalla. Voi niitä nuoria, jotka nielevät tämän mediavalheessa kimmeltävän täkyn.-- Vaivannäköön sitoutuminen on moraalisen heräämisen alku, ja se tapahtuu jo lapsuudessa. Joka ei töitä tee, sen ei syömänkään pidä.

Jari  Ehrnroth: Toivon tarkoitus. Kirjapaja 2014.

En ole varma, onko Jari Ehrnroothin viime vuoden lopulla ilmestynyt teos Toivon tarkoitus saanut kaikkea ansaitsemaansa huomiota. Yhtä tuikeaa moraalifilosofista ruoskintaa ei Suomessa ole nähty. Lukijasta riippuen kirjan parissa joko viihtyy, syyllistyy, huvittuu tai kauhistuu.

Ehrnrooth mielestä ei riitä, että ihminen tavoittelee hyvinvointia …