Siirry pääsisältöön

Erämaa murjoo ja parantaa

 Minun täytyy muuttua. Juuri se ajatus ajoi minua eteenpäin noina kuukausina matkaa suunnitellessani: Minun täytyy muuttua. Ei toiseksi ihmiseksi vaan takaisin siksi, joka olin ollut - vahvaksi ja vastuuntuntoiseksi, selvänäköiseksi ja tarmokkaaksi, eettiseksi ja hyväksi.-- Sieltä löytäisin taas voimani, kaukana kaikesta, mikä oli tehnyt elämästäni naurettavaa.

Cheryl Strayed: Villi vaellus. Like 2013. 408s.

Kuvittelin Cheryl Strayedin kirjaa hypisteltyäni, että kyseessä on äitelän jenkkihenkinen sankaritarina. Eniten ärsytti asetelma, joka kätkeytyy takakannen lauseeseen "Sisukas nainen vastaan villi erämaa".
 Lause johti harhaan.Kirjassa ei ole kyse ihminen vastaan luonto -matsista, jossa ihminen kukistaa armottomat voimat ja saa sankarin sädekehän. Kyse ei oikeastaan ole edes vastakkainasettelusta.

Villi vaellus kertoo Minnesotassa varttuneen Cheryl Strayedin tarinan. Cheryl ei koskaan toivu äitinsä kuolemasta. Kuolema hajottaa koko perheen. Cheryl menettää otteensa elämästään ja ajautuu huumeiden ja irtosuhteiden ryteikköön. Siinä sivussa kariutuu avioliitto.
Lähestulkoon mielisuhteesta Cheryl päättää lähteä vaellukselle. Kyse ei ole mistä tahansa vaelluksesta, vaan Yhdysvaltain länsirannikkoa halkovasta 1700 kilometriä pitkästä Pacific Crest Trailista. Vaikka Cherylillä on  keskivertoamerikkalaista enemmän kokemusta eräelämästä, vaeltanut hän ei ollut ennen matkalle lähtöään.
Cherylin vaelluksessa ei ole kyse kunnianhimosta, kokemisen halusta tai eksotiikan tavoittelusta. Päätös lähteä kumpuaa epätoivosta. Hänelle vaellus on viimeinen oljenkorsi pelastaa itsensä. Cheryl ei lähde vaeltamaan erämaahan. Hän lähtee vaeltamaan itseensä.

Myönnän. Kun tarinan lähtökohta on näin inhimillinen ja vilpitön, en voinut olla pitämättä kirjasta.

Osaa Cheryl Strayed kirjoittaakin, vaikka suureksi luonnon kuvaajaksi hänestä ei ole. Maiseman yksityskohtaista havainnointia enemmän hän keskittyy kuvamaan päivärutiinejaan ja sitä, mitä kilometrit tekevät hänen mielelleen ja keholleen. Ennen kaikkea hän kuvaa kuitenkin kohtaamisiaan muiden vaeltajien kanssa.
Vaellus kasvattaa Cheryliä. Hän oivaltaa aavistuksen siitä, mitä muut erämaan kulkijat ovat oivaltaneet. Materiaalisesti ihminen tarvitsee hyvin vähän. Nykypäivä on täynnä kummallista höttöä, joka tekee elämästä monimutkaista. On helppo harhautua näennäisongelmiin ja kadottaa elämän punainen lanka, jos sellaista on koskaan edes löytänyt.

Minusta oli suuri ihme, että kaikki mitä tarvitsin selvitäkseni hengissä saattoi kulkea selässäni. Ja ihmeellisintä oli, että minä pystyin kuljettamaan sen. -- Nämä aineellista elämääni koskevat oivallukset levisivät vääjäämättä myös tunne- ja sielunelämän puolelle. Oli vaikea uskoa, että mutkikas elämäni oli voinut muuttua niin yksinkertaiseksi. Ehkäpä ei haitannutkaan, etten ollut miettinyt kaiken aikaa elämäni murheita.

Villi vaellus on vetävästi kirjoitettu kirja inhimillisestä tragediasta ja siitä, kuinka ihminen löytää äärimmäisen keinon selviytyä siitä. Se on kertomus ihmisen voimavaroista ja inhimillisestä kasvusta mutta myös yhdestä Yhdysvaltain tunnetuimmasta vaellusreitistä ja luonnossa vaeltamisen synnyttämästä tunteesta -

Sillä oli tekemistä vain sen kanssa, miltä tuntuu olla maailmassa. Miltä tuntuu kävellä kilometrikaupalla pelkästään seuratakseen miten puut ja niityt, vuoret ja aavikot, purot ja kivet, joet ja heinikot, auringonnousut ja -laskut seuraavat toistaan. Tuo kokemus oli mahtava ja perimmäinen.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Elämä lyhyt, taide pitkä

"Välillä tuntuu jotenkin vaikealta elää", hän sanoi. "Niin." "Mutta kaikki on hyvin?"  " Kaikki on hyvin." Joel Haahtela: Mistä maailmat alkavat. Otava 2017. Sain juuri päätökseen Joel Haahtelan uutuusromaanin Mistä maailmat alkavat . Ensin tekee mieli sanoa tämä:  Joel Haahtela on suomalaisen nykykirjallisuuden suuri humanisti, ehkä suurin. Lukekaa Mistä maailmat alkavat niin tiedätte, mitä tarkoitan. Haahtela operoi tunnelmilla ja tunnemaailmoilla. Kerronta on hienosäikeistä, lyyristä ja äärimmilleen nyanssein viritettyä. Haahtelan tavassa kuvata ihmistä on hartautta. Hän kirjoittaa henkilöhahmoistaan aina kunnioittavasti. Heissä on hyvin harvoin mitään alhaista ja vietinomaista.  Haahtelan kirjallisessa imperiumissa ihminen on ennen kaikkea henkinen olento, enemmänkin. Ikään kuin kirjailija näkisi ihmisessä pyhyyttä, jonka tahtoo paljastaa. Onko tämä Haahtelan kirjailijuuden perimmäisin eetos? Haahtelan sympati

Vuoden lukukokemus on tässä. Ehkä.

Alessandro Baricco: Silkki. Suom. Elina Suolahti. Wsoy 1997. 114s. Pysy siinä, haluan katsella sinua. Minä olen katsellut sinua paljon, mutta et ollut minua varten, nyt olet minua varten, älä tule lähemmäksi, ole niin hyvä, pysy siinä missä olet, meillä on kokonainen yö... Näin alkaa eräs kaunokirjallisuuden hienoimmista rakastelukohtauksista. Se ei tapahdu kertojansa, teoksen henkilöhahmon, elämässä. Se tapahtuu hänen kuvitelmissaan. Niin sen täytyykin olla. Todellisuus ei ole yhtä kaunista kuin kaipaus, fiktiossakaan. Puhun italialaisen Alessandro Bariccon teoksesta Silkki. Se on ensimmäinen kirja, jonka olen lukenut kolmeen kuukauteen. Vaikea ymmärtää, kuinka selvisin tuosta tauosta järjissäni, ehkä en selvinnytkään. Sen jälkeen kuitenkin janosin hyvää kaunokirjallisuutta enemmän kuin koskaan. Luin Silkin ja maailma nyrjähti paikoiltaan. Sisältöön. Hervé Joncour on ranskalainen kauppias 1860-luvun Ranskassa. Elämä on onnellista ja vaurasta, avioliitto mallillaan. Jonco

Haluan tarjota Haruki Murakamille oluen

  Kummallinen tunne, jossa syyllisyys ja voimakas kaipuu kietoituivat toisiinsa vaikeasti eroteltavalla tavalla. Ehkä se oli tunne, joka saattoi syntyä vain pimeässä salaisessa paikassa, jossa todellisuus ja epätodellinen sekoittuivat salakähmäisesti.  Hän koki merkillistä kaihoa tuota tunnetta kohtaan. Ihan mikä tahansa uni, mikä tahansa tunne kelpaisi. Jos näkisi vielä kerran vaikka unen, johon Shiro ilmestyisi, niin sekin kelpaisi. Hän nukahti lopulta, muttei nähnyt unia. Haruki Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet.  Tammi 2014. 330 sivua. Lempikirjailijan uuteen teokseen tarttuminen jännittää aina. Haruki Murakamin teosta Värittömän miehen vaellusvuodet olen odottanut yli vuoden. Ensimmäinen syy: Haruki Murakami on japanilaisen kirjallisuuden ykkösnimi. Toinen syy: tarinassa matkataan Suomeen.  Kolmas: kyseessä on Murakamin ensimmäinen teos, joka on käännetty suoraan japanista suomeksi. Paljastan heti. Värittömän miehen vaellusvuodet ei ollut täyskymppi, mutta