perjantai 5. huhtikuuta 2013

Erämaa murjoo ja parantaa

 Minun täytyy muuttua. Juuri se ajatus ajoi minua eteenpäin noina kuukausina matkaa suunnitellessani: Minun täytyy muuttua. Ei toiseksi ihmiseksi vaan takaisin siksi, joka olin ollut - vahvaksi ja vastuuntuntoiseksi, selvänäköiseksi ja tarmokkaaksi, eettiseksi ja hyväksi.-- Sieltä löytäisin taas voimani, kaukana kaikesta, mikä oli tehnyt elämästäni naurettavaa.

Cheryl Strayed: Villi vaellus. Like 2013. 408s.

Kuvittelin Cheryl Strayedin kirjaa hypisteltyäni, että kyseessä on äitelän jenkkihenkinen sankaritarina. Eniten ärsytti asetelma, joka kätkeytyy takakannen lauseeseen "Sisukas nainen vastaan villi erämaa".
 Lause johti harhaan.Kirjassa ei ole kyse ihminen vastaan luonto -matsista, jossa ihminen kukistaa armottomat voimat ja saa sankarin sädekehän. Kyse ei oikeastaan ole edes vastakkainasettelusta.

Villi vaellus kertoo Minnesotassa varttuneen Cheryl Strayedin tarinan. Cheryl ei koskaan toivu äitinsä kuolemasta. Kuolema hajottaa koko perheen. Cheryl menettää otteensa elämästään ja ajautuu huumeiden ja irtosuhteiden ryteikköön. Siinä sivussa kariutuu avioliitto.
Lähestulkoon mielisuhteesta Cheryl päättää lähteä vaellukselle. Kyse ei ole mistä tahansa vaelluksesta, vaan Yhdysvaltain länsirannikkoa halkovasta 1700 kilometriä pitkästä Pacific Crest Trailista. Vaikka Cherylillä on  keskivertoamerikkalaista enemmän kokemusta eräelämästä, vaeltanut hän ei ollut ennen matkalle lähtöään.
Cherylin vaelluksessa ei ole kyse kunnianhimosta, kokemisen halusta tai eksotiikan tavoittelusta. Päätös lähteä kumpuaa epätoivosta. Hänelle vaellus on viimeinen oljenkorsi pelastaa itsensä. Cheryl ei lähde vaeltamaan erämaahan. Hän lähtee vaeltamaan itseensä.

Myönnän. Kun tarinan lähtökohta on näin inhimillinen ja vilpitön, en voinut olla pitämättä kirjasta.

Osaa Cheryl Strayed kirjoittaakin, vaikka suureksi luonnon kuvaajaksi hänestä ei ole. Maiseman yksityskohtaista havainnointia enemmän hän keskittyy kuvamaan päivärutiinejaan ja sitä, mitä kilometrit tekevät hänen mielelleen ja keholleen. Ennen kaikkea hän kuvaa kuitenkin kohtaamisiaan muiden vaeltajien kanssa.
Vaellus kasvattaa Cheryliä. Hän oivaltaa aavistuksen siitä, mitä muut erämaan kulkijat ovat oivaltaneet. Materiaalisesti ihminen tarvitsee hyvin vähän. Nykypäivä on täynnä kummallista höttöä, joka tekee elämästä monimutkaista. On helppo harhautua näennäisongelmiin ja kadottaa elämän punainen lanka, jos sellaista on koskaan edes löytänyt.

Minusta oli suuri ihme, että kaikki mitä tarvitsin selvitäkseni hengissä saattoi kulkea selässäni. Ja ihmeellisintä oli, että minä pystyin kuljettamaan sen. -- Nämä aineellista elämääni koskevat oivallukset levisivät vääjäämättä myös tunne- ja sielunelämän puolelle. Oli vaikea uskoa, että mutkikas elämäni oli voinut muuttua niin yksinkertaiseksi. Ehkäpä ei haitannutkaan, etten ollut miettinyt kaiken aikaa elämäni murheita.

Villi vaellus on vetävästi kirjoitettu kirja inhimillisestä tragediasta ja siitä, kuinka ihminen löytää äärimmäisen keinon selviytyä siitä. Se on kertomus ihmisen voimavaroista ja inhimillisestä kasvusta mutta myös yhdestä Yhdysvaltain tunnetuimmasta vaellusreitistä ja luonnossa vaeltamisen synnyttämästä tunteesta -

Sillä oli tekemistä vain sen kanssa, miltä tuntuu olla maailmassa. Miltä tuntuu kävellä kilometrikaupalla pelkästään seuratakseen miten puut ja niityt, vuoret ja aavikot, purot ja kivet, joet ja heinikot, auringonnousut ja -laskut seuraavat toistaan. Tuo kokemus oli mahtava ja perimmäinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti