Siirry pääsisältöön

Luetut 2015


Jean-Paul Didierlaurent: Lukija aamujunassa
Patrick Modiano: Kehäbulevardi
Stephen Hawking: Minun lyhyt historiani
Paavo Haavikko: Tiet etäisyyksiin
Heikki Ylikangas: Mitä on historia ja miten sitä tutkitaan
Anneli Kanto: Pyöveli
Eppu Nuotio: Mutta minä rakastan sinua
Liisa Rinne: Odotus
Andrew Juniper: Wabi sabi. The Japanese Art of Impermanence.
Takashi Hiraide: The Guest Cat
Yasushi Inoue: The Hunting Gun
Mervi Heikkilä: Louhen liitto
Henna Helmi: Miisa voittaa kultaa
Tom Stoppard: The Hard Problem
Mari Akasaka: Vibrator
Shigeru Mizuki: Showa 1926-1939: A History of Japan
Jari Ehrnrooth: Toivon tarkoitus
Kirsi Vainio-Korhonen: Lemmen ilot ja sydämen salat. Suomalaisen rakkauden historiaa
Erkka Mykkänen: Kolme maailmanloppua
Richard Flanagan: The Narrow Road to the Deep North
Erik Axl Sund: Varjojen huone
Gabriel García Márquez: Memories of My Melancholy Whores
Elina Hirvonen: Kun aika loppuu
Katja Kaukonen: Kohina
Yoko Ogawa: The Diving Pool
Tero Tähtinen: Virginian hiukset. Esseitä havahtumisesta
Frederic Gros: Kävelyn filosofiaa
Katja Kettu: Kätilö
Minna Eväsoja: Bigaku. Japanilaisesta kauneudesta
Riad Sattour: Tulevaisuuden arabi
Anne Hänninen: Mustat peilit
Saila Susiluoto: Ariadne
Claes Andersson: Aamu meren rannalla
Markku Into: Tämä yö sisälläni on lapsuuden peili
Roose Sarvilinna: Kateissa
Anja Snellman: Antautuminen
Mirja Karna: Neljä valkoista koiraa Santiagon tiellä
Katja Kettu: Yöperhonen
Paul Barach: Fighting monks and burning mountains
Ilpo Koskela: Lusia
Marutei Tsurunen: Sinisilmäinen samurai
Siri Hustvedt: Kaikki mitä rakastin
Tua Harno: Oranssi maa
Petri Hiltunen (Toim): Eino Leinon Helkavirsiä
Antti Tuuri: Pitelemättömät
Kalervo Palsa: Antaa salaman tulla, minä odotan.
Alessandro Baricco: Verta vuodattamatta
Piirin lapset kertovat
John Williams: Stoner
Vivian Gornick: The situation and the story
Sarianna Vaara: Huomenkellotyttö
Asko Sahlberg: Yhdyntä
Petri Karra: Kotiinpaluu
Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki
Kaj Korkea-aho: Paha kirja
Tracy Slater: The Good Shufu
Asko Sahlberg: Irinan kuolemat
Ville-Juhani Sutinen (toim.): Mitä David Foster Wallace tarkoittaa?
Aki Ollikainen: Musta satu
Leena Krohn: Erehdys
Markku Pääskynen: Sielut
Viivi Rintanen: Mielisairaalan kesätyttö
Darryl Cunningham: Psychiatric Tales
Vuokko Sajaniemi: Pedot
Juha Valste: Neandertalinihminen
Svante Pääbo: Neandertalilainen. Kadonnutta perimää etsimässä
Selja Ahava: Taivaalta tippuvat asiat
Sini Mononen, toim: Alaston totuus taiteesta
Heleena Lönnroth: Puukolla vai puntarilla?
Fumio Obata: Just so it happens
Antti Tuuri: Ikitie
Antti Tuuri: Kylmien kyytimies
Heidi Köngäs: Hertta
Linus Jonkman: Introvertit – työpaikan hiljainen vallankumous
Karl Ove Knausgård: Taisteluni. Ensimmäinen kirja.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mitä varten elät?

Koska nomadit ovat liikkumisen ammattilaisia, voiko heidän elämäntapansa opettaa jotain paikallaan asuville? Nomadien arki haastaa eräitä keskeisiä länsimaisten yhteiskuntien vaalimia arvoja: turvallisuushakuisuuden, suunnitelmallisuuuden ja jatkuvuuden sekä taloudellisen kasvun. -- Nomadit hämärtävät totuttuja rajoja: kodin ja ulkomaiden, nationalismin ja globalismin, sitoutumisen ja syrjäytymisen, työn ja vapaa-ajan. Päivi Kannisto: Elämäni nomadina. Irtolaisia, seikkailijoita ja elämäntapamatkailijoita. Atena 2012. 320 s. Päivi Kanniston teos Elämäni nomadina on lojunut lukemattomien kirjojen pinossani viime syksystä saakka. En ole viitsinyt/halunnut siihen tarttua. Kirjoittaja patsasteli kohtalaisen paljon julkisuudessa teoksen ilmestymisen aikoihin. Kuvittelin lehtijuttujen perusteella tietäväni mistä teoksessa on kyse. Taas yksi hyväosaisen laiskanpulskeaa elämää viettävän henkilökohtainen emansipaatiotarina, ei kiitos. Myös kirjan nimi antaa odottaa tilitystä. Ol...

Psyykoosi vai valaistuminen?

Persoonallisuudesta luopuminen siinä mielessä kuin se tarkoittaa turhan yksilöllisyyden hylkäämistä - sitä että menettää kaiken minkä vain voi menettää ja siitä huolimatta on. Että vähän kerrassaan ja niin varovasti ettei tuskaa tunnu, kuoriutuu, kuin yrittäen vapautua omasta ihostaan, kuoriutuu ominaisuuksistaan. Clarice Lispector: Passio. Teos 2014. Clarise Lispectorin  Passio on raju ja hämmentävä kirja. Olin rynnätä oksentamaan sitä lukiessani. Tämän voi tulkita suosituksena. Harva romaani tekee niin puhtaan fyysisen vaikutuksen. Itse asiassa - ennen Passiota en tiennyt, että kaunokirjallisuus voi vaikuttaa lukijaan tuolla tavoin. Mistä Passio kertoo? Sanotaan vaikka näin: Kaikista kauhuista pahin on oman psyyken hajoamisen tuottama kauhu - nähdä minuutta koossa pitävien rakenteiden ja osatekijöiden läpi ja ymmärtää niiden illusorisuus. Tästä Passio kertoo. Identiteetin hajoamisesta. Skeemoista luopumisesta. Henkisestä muodonmuutoksesta, joka on päähenkilö...
Maarit Verronen: Hiljaiset joet. Aviador. 177 s. Maarit Verrosen uuden romaanin kannen kuva on hätkähdyttävän upea: tulenoranssi repeämä mustalla pohjalla. Se kuvaa laavahalkeamaa. Romaanin tarinassa niitä puhkeaa maankuoreen kaikkialla. Teoksen tarinallinen tavoite on suurellinen: Hiljaiset joet on apokalypsi, se kuvaa maapallon tuhoutumista. Verronen tekee romaanissaan ihmeellisen tempun.  Hänen kirjallisessa visiossaan planeetta Maan tuhoutumisesta on kauneutta, jopa hartautta. Tarinan mittakaava on henkeäsalpaava. Tällaisessa suuressa kertomuksessa ihmisten kuolema ja joukkotuho on niin toissijainen, ettei siihen kiinnitetä huomioita. Nyt meni miljoona. Ja taas toinen. Kertoja ei halua lukijan pysähtyvän niihin. Pääroolissa on kuolinkamppailuaan käyvä Maa. Sen tuhon rinnalla kaikki inhimillinen kärsimys on toissijaista. Romaanin mittakaava on myös hyvin pieni. Tuhosta selviää vanheneva nainen ja viisi orpoa lasta. Romaanin päähenkilö on hyvin verrosmainen vähäelein...