Siirry pääsisältöön

Retkipyöräilyn ilosanomaa sohvaperunoille ja muillekin

Iltapäivällä alkaa päivän kolmas pitkä nousu, joka on samalla koko matkan rajuin. Reilun viiden kilometrin kapuamiseen vierähtää tunti ja kolme varttia. --. Lähes jokaisesta vastaantulevasta autosta nousee peukalo pystyyn kannustukseksi. Alan oivaltaa, että nousu ei ehkä päätykään silmieni eteen avautuvaan näkymään vaan jatkuu vielä muutaman serpentiinimutkan etäämmälle.

Matti Rämö: Rengasrikkoja Saharassa. Polkupyörällä Pakilasta Pohjois-Afrikkaan. Minerva 2009.

Matti Rämö: Polkupyörällä Islannissa: Tuulen tiellä laavakenttien poikki. Minerva 2013.

Ensiksi henkilökohtainen anekdootti: Lähdin viime vuonna Helsingin kirjamessuille kuullakseni juoksija Jukka Viljasen ja retkipyöräilijä  Matti Rämön  esitelmät.

Istuin eturivissä Rämön esityksen ajan. Kasvoillani oli todennäköisesti sen verran leveä virne, että  Rämö katsoi myöhemmin iltapäivällä asiakseen tulla vaihtamaan kanssani muutaman sanan, kun osuimme samaan aikaan naulakolle. Hän tuli juttelemaan kuin vanhalle tutulle, vaikka emme ole ennen tavanneet. Samanlaisella mutkattomuudella on kirjoitettu Matti Rämön matkakirjat.

Matti Rämö on Ylen toimittaja, joka tekee vuosittain pitkän polkupyörämatkan. Ei ehkä mene pieleen veikata, että näistä matkoista on kehittynyt hänelle jonkinlainen elämää jäsentävä rituaali. Näistä "polkaisuistaan" kertovia kirjoja hän on kirjoittanut viisi. Olen lukenut kolme, joista jutun alussa mainitut kaksi tänä vuonna.

Matti Rämön tyyli kirjoittaa on erittäin yksityiskohtainen. Hän raportoi päivän tapahtumat kronologisesti ja hengästyttävän tarkasti. Se toimii yllättävän hyvin. Kirjoista jää fiilis, että olisi ollut itse reissuilla mukana. Tarkan havaintokyvyn lisäksi Rämöllä on käsittämätön muisti.Vai käyttääkö hän nauhuria muistiinpanojen tekemiseen?
Kirjailijana Rämö ei niinkään ole suuri filosofi kuin maanläheinen ja vilpitön elämän kokija. Hän ei edes yritä ottaa haltuunsa itseään suurempaa tilaa. Hän tarjoaa kokemuksensa ja havaintonsa sellaisina ne ovat, iloineen ja vitutuksineen.
Tosin samaan hengen vetoon täytyy sanoa, että Rämöä vituttaa harvoin. Vastoinkäymiset ja kamppailu nyt vaan kuuluvat retkipyöräilyn luonteeseen. Rengasrikot, vanteen hajoamiset, vastatuuli, vesisade, kaoottinen liikenne ja silloin tällöin yllättävät vatsataudit eivät saa Rämöä hermostumaan.

Jos joku kuvittelee tämänkaltaisen matkailun olevan helppoa, jääköön kotisohvalle lukemaan kirjoja. Aloitteleville pyöräilijöille ja miksei muillekin reissajille Matti Rämön kirjat käyvät hyvästä oppitunnista. Rämö tulee antaneeksi rutkasti käytännön vinkkejä pitkän pyörämatkan toteuttamiseen. Asennepuolella anti on tätäkin suurempi. Tekstistä paistavat läpi menestyneen matkantekijän ominaisuudet: joustavuus, sitkeys, optimismi ja hyvä valmistautuminen. Ja kuten asiansa oikein oivaltaneelle matkailijalle, Rämöllekin matkanteko olennaisempaa kuin perillepääsy.
Siinä on jotain ihmeen palkitsevaa, kun jokainen kilometri on saavutettu omalla hiellä.

Rämö mainitsee blogissaan, että Islanti-kirja on hänen toistaiseksi parhaansa. Tästä olen eri mieltä. Polkupyörällä Intiassa oli huikea. Islanti matkailumaana on upeimpia, siinä Rämö on ehdottomasti oikeassa.

Matti Rämön blogi Ylen nettisivuilla.
Lisää tietoa.
Rengasrikkoja Saharassa Ylen äänikirjana.

Rämön muut kirjat:
Polkupyörällä Intiassa - Lehmiä. jumalia ja maantiepölyä (2010)
Polkupyörällä Thaimaasta Vietnamiin - Hymyn voimaa ja sodan jälkiä (2011)
Polkupyörällä Jäämerelle - Tupasvillaa, poroja ja tuntemattomia sotilaita (2012)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Taiteilijuuden kirous

- Taide on onnistunutta vain jos siihen laittaa osan itseään. Siksi se on niin vaikeaa. Laulaminenkin. Oletko sinä onnellinen? - Jos olisin, en ehkä enää maalaisi. - Uskotko, että taiteilijuudesta on mahdollista parantua? Albert huokasi. - Se on kuin kirous. Minä en valinnut sitä. Venla Hiidensalo: Sinun tähtesi. Otava 479 sivua. Onko koskaan kirjoittu yhtä paljon elämäkerrallista fiktiota kuin nyt? Epäilen. Tarvitsee vain vilkaista kustantajien listoja. 2000-luvun kirjallisista suuntauksista elämäkerralliset romaanit pistävät silmään runsaslukuisina. Ymmärrän viehätyksen.  Fiktion avulla voi täyttää aukot, joihin  elämäkerrallinen kirjoittaminen ei yllä - toiveiden, pelkojen ja salattujen halujen täplittämän yksityisen psykologisen maiseman. Vastenmielisyydenkin niitä kohtaan ymmärrän. Miksi retostella edesmenneen elämällä? Kuolleet eivät voi puolustautua. Lukija on kirjailijan moraalin ja hyvän maun armoilla. Venla Hiidensalon Albert Edelfeltistä kertova romaani S

Haluan tarjota Haruki Murakamille oluen

  Kummallinen tunne, jossa syyllisyys ja voimakas kaipuu kietoituivat toisiinsa vaikeasti eroteltavalla tavalla. Ehkä se oli tunne, joka saattoi syntyä vain pimeässä salaisessa paikassa, jossa todellisuus ja epätodellinen sekoittuivat salakähmäisesti.  Hän koki merkillistä kaihoa tuota tunnetta kohtaan. Ihan mikä tahansa uni, mikä tahansa tunne kelpaisi. Jos näkisi vielä kerran vaikka unen, johon Shiro ilmestyisi, niin sekin kelpaisi. Hän nukahti lopulta, muttei nähnyt unia. Haruki Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet.  Tammi 2014. 330 sivua. Lempikirjailijan uuteen teokseen tarttuminen jännittää aina. Haruki Murakamin teosta Värittömän miehen vaellusvuodet olen odottanut yli vuoden. Ensimmäinen syy: Haruki Murakami on japanilaisen kirjallisuuden ykkösnimi. Toinen syy: tarinassa matkataan Suomeen.  Kolmas: kyseessä on Murakamin ensimmäinen teos, joka on käännetty suoraan japanista suomeksi. Paljastan heti. Värittömän miehen vaellusvuodet ei ollut täyskymppi, mutta

Tosielämä on tarua ihmeempää

Christer Boucht: Onnea etsimässä. Punaisesta Karjalasta Kaukoitään. Kirjayhtymä 1973. 306 s. Stalinin lahja Karjalan suomensukuisille rakentajille (kuten monille muillekin) oli nääntymiskuolema jollain Siperian tai Keski-Aasian pakkotyömaalla ja nimetön joukkohauta, tai hyvällä tuurilla armeliaasti oitis kuula kalloon. Niin kävi isosedälleni ja niin oli vähällä käydä Christer Bouchtin teoksen Onnea etsimässä henkilöille. Suomalaisten kokemuksista Stalinin vainoissa on kirjoitettu jonkin verran kirjoja, vähän kuitenkin  amerikansuomalaisten näkökulmasta. Siksi en epäröinyt, kun tämä opus tuli vastaan Helsingin viimesyksyisillä kirjamessuilla. Teos kertoo Kanadan Vancouverista Petroskoihin muuttaneen Strengin pariskunnan tarinan. Myös Strengit saivat liikkeelle lama ja amerikansuomalaisten parissa levinnyt puna-aate. Kaikkiaan kuutisentuhatta suomalaista lähti Neuvostoliittoon sosialistisen unelman perässä.  Vaikka idealismi uudessa maassa karisi kaikilta siirtolaisilt