Siirry pääsisältöön

Lukuhuiput 2012: romaanit

Listauksen aika.

Lukuvuoteni 2012 näytti tältä, pääpiirteissään: Löysin Haruki Murakamin ja ihastuin.  Luin lukemattomat Leena Krohnini ja päätin, että Krohn on tämä ja ainakin pari muuta läheistä galaksia  mukaan lukien maailmankaikkeuden toiseksi paras kirjailija. Ostin ison määrän Kindle-kirjoja, jotka ovat yhä lukematta. Sorruin pariin luokattoman huonoon teokseen, joiden nimet jätän mainitsematta. Kadehdin muutaman kotimaisen runoilijan taitoja elättelemättä toiveita, että minusta joskus tulisi puoliksikaan tai edes sinne päin yhtä hyvä. Pelastin uusiseelantilaisesta hostellista Piin elämän, Ishmaelin ja Molokain. En  lukenut Taru Sormusten Herrasta -kirjoja. En lukenut yhtään Kalle Päätaloa, mikä tekee minusta isäni mielestä yhä ehkä sivistymättömän. Tunsin järjetöntä epätoivoa siitä, että elämä on liian lyhyt kaikkien hyvien kirjojen lukemiseen, ja noin yleensä ottaen kaikkeen muuhunkin.

Jep.

Luin viime vuonna jonkin verran enemmän tietokirjallisuutta kuin kaunokirjallisuutta. Se ei ollut tarkoituksellista. Sanotaan sekin, että listallani ei ole kovin montaa tajunnan räjäyttänyttä romaania. Viiden kärki oli helppo valita, kymmenen olisi tuottanut tuskaa.

1. Emmi Itäranta: Teemestarin kirja. Teos.

Tämä teos pääsi yllättämään puskan takaa. Tunnelma kolahti, ja tarinakin.

2. Aki Ollikainen: Nälkävuosi. Siltala.

Kieli häikäisee. Pienoisromaani tihkuu julmanhienoa lyriikkaa.

3. Haruki Murakami: Kafka rannalla. Tammi.


Tämänkin teoksen kierrätin mukaani uusiseelantilaisesta hostellista. Ryhdyin lukemaan sitä Australiassa pienessä Katoomban kaupungissa. Istuin hostellin sängyllä nenä kiinni kirjassa. Vastapäisen punkan nuori mies vilkaisi kirjan kantta ja alkoi intoilla. Tyyppi paljastui Murakami-faniksi ja Kafka rannalla hänen suosikikseen. Yksissä tuumin ylistimme Murakamin ylivertaista ja ihailtavaa omituisuutta ja kirjojensa häröjä juonenkäänteitä.


4. Haruki Murakami: Norwegian Wood. Tammi.

Teemestarin kirjan ohella toinen romaani, jossa erityisesti tunnelma teki vaikutuksen. Supervangitseva teos.

5. Tuomas Kyrö: Kerjäläinen ja jänis. Siltala.


Ei kai miehen ja kanin odysseiasta voi saada muuta kuin viihdyttävän tragikoomisen teoksen?


Jos kuutossija jaettaisiin, se kuuluisi Kurt Vonnegutin Teurastamo 5:lle. Niin, ja jos vielä seiskasija, niin mainitsisin Olli Jalosen Karatollan. Listallehan kuuluvat automaattisesti myös 2012 lukemani Leena Krohnit, Pereat Mundus ja Unelmakuolema, mutta en viitsi niitä erikseen listata.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Taiteilijuuden kirous

- Taide on onnistunutta vain jos siihen laittaa osan itseään. Siksi se on niin vaikeaa. Laulaminenkin. Oletko sinä onnellinen? - Jos olisin, en ehkä enää maalaisi. - Uskotko, että taiteilijuudesta on mahdollista parantua? Albert huokasi. - Se on kuin kirous. Minä en valinnut sitä. Venla Hiidensalo: Sinun tähtesi. Otava 479 sivua. Onko koskaan kirjoittu yhtä paljon elämäkerrallista fiktiota kuin nyt? Epäilen. Tarvitsee vain vilkaista kustantajien listoja. 2000-luvun kirjallisista suuntauksista elämäkerralliset romaanit pistävät silmään runsaslukuisina. Ymmärrän viehätyksen.  Fiktion avulla voi täyttää aukot, joihin  elämäkerrallinen kirjoittaminen ei yllä - toiveiden, pelkojen ja salattujen halujen täplittämän yksityisen psykologisen maiseman. Vastenmielisyydenkin niitä kohtaan ymmärrän. Miksi retostella edesmenneen elämällä? Kuolleet eivät voi puolustautua. Lukija on kirjailijan moraalin ja hyvän maun armoilla. Venla Hiidensalon Albert Edelfeltistä kertova romaani S

Haluan tarjota Haruki Murakamille oluen

  Kummallinen tunne, jossa syyllisyys ja voimakas kaipuu kietoituivat toisiinsa vaikeasti eroteltavalla tavalla. Ehkä se oli tunne, joka saattoi syntyä vain pimeässä salaisessa paikassa, jossa todellisuus ja epätodellinen sekoittuivat salakähmäisesti.  Hän koki merkillistä kaihoa tuota tunnetta kohtaan. Ihan mikä tahansa uni, mikä tahansa tunne kelpaisi. Jos näkisi vielä kerran vaikka unen, johon Shiro ilmestyisi, niin sekin kelpaisi. Hän nukahti lopulta, muttei nähnyt unia. Haruki Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet.  Tammi 2014. 330 sivua. Lempikirjailijan uuteen teokseen tarttuminen jännittää aina. Haruki Murakamin teosta Värittömän miehen vaellusvuodet olen odottanut yli vuoden. Ensimmäinen syy: Haruki Murakami on japanilaisen kirjallisuuden ykkösnimi. Toinen syy: tarinassa matkataan Suomeen.  Kolmas: kyseessä on Murakamin ensimmäinen teos, joka on käännetty suoraan japanista suomeksi. Paljastan heti. Värittömän miehen vaellusvuodet ei ollut täyskymppi, mutta

Tosielämä on tarua ihmeempää

Christer Boucht: Onnea etsimässä. Punaisesta Karjalasta Kaukoitään. Kirjayhtymä 1973. 306 s. Stalinin lahja Karjalan suomensukuisille rakentajille (kuten monille muillekin) oli nääntymiskuolema jollain Siperian tai Keski-Aasian pakkotyömaalla ja nimetön joukkohauta, tai hyvällä tuurilla armeliaasti oitis kuula kalloon. Niin kävi isosedälleni ja niin oli vähällä käydä Christer Bouchtin teoksen Onnea etsimässä henkilöille. Suomalaisten kokemuksista Stalinin vainoissa on kirjoitettu jonkin verran kirjoja, vähän kuitenkin  amerikansuomalaisten näkökulmasta. Siksi en epäröinyt, kun tämä opus tuli vastaan Helsingin viimesyksyisillä kirjamessuilla. Teos kertoo Kanadan Vancouverista Petroskoihin muuttaneen Strengin pariskunnan tarinan. Myös Strengit saivat liikkeelle lama ja amerikansuomalaisten parissa levinnyt puna-aate. Kaikkiaan kuutisentuhatta suomalaista lähti Neuvostoliittoon sosialistisen unelman perässä.  Vaikka idealismi uudessa maassa karisi kaikilta siirtolaisilt