Siirry pääsisältöön

Ken kuusen kurkottaa





Overland vihjasi ja kuiski, että tällä neitseellisellä saarella on myös jotain niin paljon enemmän, jossain, vielä puhtaampaa ja viattomampaa, rajoituksilla ja paimentamisella kesyttämätöntä.

Johanna Sinisalo: Linnunaivot. Teos 2008. 331 s.

Johanna Sinisalon Linnunaivot-teoksessa on yksi vika. Se voisi olla erinomainen, mutta jää harmillisen keskinkertaiseksi.


Teos kuvaa kahden nuoren aikuisen vaellusmatkaa. Tarinassa liikutaan välillä Australiassa ja välillä mm. Uudessa-Seelannissa. Varsinainen juoni sijoittuu Australian South Coast Trackille Tasmanian koskemattomiin erämaihin. Parivaljakon matka etenee, olosuhteet käyvät  haastaviksi ja pariskunnan  suhde alkaa säröillä. Kuka helvetti ne pepperonitkin söi?

Tarina viestii, että ihmisen ymmärryksen ja hallinnan tuolla puolen on jotain kahlitsematonta ja yli-inhimillistä. Kutsutaan sitä vaikka luonnoksi.  Kun kaksi omista kyvyistään ylen määrin vakuuttunutta ihmistä lähtee tarpomaan kohti näitä voimia, lopputulos on arvattava.

Sinisalo kirjoittaa ties kuinka vanhasta teemasta, ihmisen vieraantuneisuudesta luonnosta. Sinisaloa tulkiten tuon vieraantuneisuuden perimmäinen syy on vallanhalu.
Tarinassa sitä edustaa Jyrkin henkilöhahmo. Hän on luonnonsuojelija henkeen ja vereen, mutta pakonomaisella - tai pikemminkin pakottavalla ja kontrolloivalla tavalla. Jyrkinkaltaisille luonto on  äärikokemuksia varten. Kicksit saadaan selviytymisen fiiliksistä ja varustehifistelystä. Kyse on yhdenlaisesta hyväksikäytön lajista.  Asenteen kruunaa kaikenlainen vähättelevä suhtautuminen kanssakulkijoihin.

Enemmän kuin vieraantuneisuudesta Linnunaivoissa on ehkä kyse ylpeydestä ja turhamaisuudesta ja mitä siitä väistämättä seuraa: lankeemus. Ylpeyden, kuolemansynneistä ensimmäisen, muunnelmiahan löytyy läjäpäin: elitismi, muiden halveksunta, itsensä korottaminen....


Innokkaana vaeltajana tunnettu Sinisalo osaa raamittaa tarinansa miljöön taiten. Tarinan dramatiikan ja jännitteen rikkoo kuitenkin hyppelehtivä kronologia.  Joseph Condrad -sitaateissakin on päälleliimauksen maku. Sinisalo-faneille ja vähänkään vaelluksesta kiinnostuneille teosta voi kuitenkin suositella varauksetta.


Ps. Olin kuuntelemassa kun Sinisalo puhui Seinäjoen kirjastossa joulukuussa. Hän sivusi myös Linnunaivot teosta ja kertoi kävelleensä kirjan päähenkilöiden reitin, tosin toisinpäin. Tämä Sinisalon lausahdus jäi erityisesti mieleen: "Jossain vaiheessa huomasin, että omat ja kirjan henkilöiden muistot olivat sekoittuneet."
Kiinnostavaa. Voivatko henkilöhahmojen muistot korvata kirjailijan omat?

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Erämaa murjoo ja parantaa

 Minun täytyy muuttua. Juuri se ajatus ajoi minua eteenpäin noina kuukausina matkaa suunnitellessani: Minun täytyy muuttua. Ei toiseksi ihmiseksi vaan takaisin siksi, joka olin ollut - vahvaksi ja vastuuntuntoiseksi, selvänäköiseksi ja tarmokkaaksi, eettiseksi ja hyväksi.-- Sieltä löytäisin taas voimani, kaukana kaikesta, mikä oli tehnyt elämästäni naurettavaa. Cheryl Strayed: Villi vaellus. Like 2013. 408s. Kuvittelin Cheryl Strayedin kirjaa hypisteltyäni, että kyseessä on äitelän jenkkihenkinen sankaritarina. Eniten ärsytti asetelma, joka kätkeytyy takakannen lauseeseen "Sisukas nainen vastaan villi erämaa".  Lause johti harhaan.Kirjassa ei ole kyse ihminen vastaan luonto -matsista, jossa ihminen kukistaa armottomat voimat ja saa sankarin sädekehän. Kyse ei oikeastaan ole edes vastakkainasettelusta. Villi vaellus kertoo Minnesotassa varttuneen Cheryl Strayedin tarinan. Cheryl ei koskaan toivu äitinsä kuolemasta. Kuolema hajottaa koko perheen. Cheryl menettää ott...

Lukuhuiput 2012: romaanit

Listauksen aika. Lukuvuoteni 2012 näytti tältä, pääpiirteissään: Löysin Haruki Murakamin ja ihastuin.  Luin lukemattomat Leena Krohnini ja päätin, että Krohn on tämä ja ainakin pari muuta läheistä galaksia  mukaan lukien maailmankaikkeuden toiseksi paras kirjailija. Ostin ison määrän Kindle-kirjoja, jotka ovat yhä lukematta. Sorruin pariin luokattoman huonoon teokseen, joiden nimet jätän mainitsematta. Kadehdin muutaman kotimaisen runoilijan taitoja elättelemättä toiveita, että minusta joskus tulisi puoliksikaan tai edes sinne päin yhtä hyvä. Pelastin uusiseelantilaisesta hostellista Piin elämän, Ishmaelin ja Molokain. En  lukenut Taru Sormusten Herrasta -kirjoja. En lukenut yhtään Kalle Päätaloa, mikä tekee minusta isäni mielestä yhä ehkä sivistymättömän. Tunsin järjetöntä epätoivoa siitä, että elämä on liian lyhyt kaikkien hyvien kirjojen lukemiseen, ja noin yleensä ottaen kaikkeen muuhunkin. Jep. Luin viime vuonna jonkin verran enemmän tietokirjallisuutta kuin...

Lyhyt kirjamessuraportti

Kirjamessuilla käy aina samoin. Kuukausi ennen tapahtumaa vietän perusteellisen tunnin messulehden parissa. Suunnittelen kuuntelevani sen ja sen esitelmän. En päädy kuuntelemaan niistä yhtään a) joko siitä syystä, että huomion vie joku muu seikka b) tahi jostain muusta yhtä epäolennaisesta syystä. Jälkeenpäin harmittaa ja jälkiviisastelee kaikkea. Nytkin jossain vaiheessa antikvahyllyjen katveessa muistin, että ai piru, ne ruotsalaisdekkaristit, ne olisin tahtonut nähdä. Joka tapauksessa. Jokuselle keskustelulle tulin silti altistetuksi. Maria Peuran ja Toni Lahtisen puheenvuorossa Timo Mukasta oli rutkasti kiinnostavuutta, ja Tuula-Liina Varis on taitava haastattelija. Keskustelussa muuten tuli osin tyrmätyksi se seikka, että Mukan murrosiän kynnyksellä sairastama aivokalvontulehdus olisi ollut syy siihen, että ulospäinsuuntaunut lahjakas poika kääntyi omiin maailmoihinsa. Höh se minkään aivokalvontulehduksen syytä ollut, vaan murrosiän, Lahtinen torppasi. Tovi tuli kuunnel...