Siirry pääsisältöön

Ken kuusen kurkottaa





Overland vihjasi ja kuiski, että tällä neitseellisellä saarella on myös jotain niin paljon enemmän, jossain, vielä puhtaampaa ja viattomampaa, rajoituksilla ja paimentamisella kesyttämätöntä.

Johanna Sinisalo: Linnunaivot. Teos 2008. 331 s.

Johanna Sinisalon Linnunaivot-teoksessa on yksi vika. Se voisi olla erinomainen, mutta jää harmillisen keskinkertaiseksi.


Teos kuvaa kahden nuoren aikuisen vaellusmatkaa. Tarinassa liikutaan välillä Australiassa ja välillä mm. Uudessa-Seelannissa. Varsinainen juoni sijoittuu Australian South Coast Trackille Tasmanian koskemattomiin erämaihin. Parivaljakon matka etenee, olosuhteet käyvät  haastaviksi ja pariskunnan  suhde alkaa säröillä. Kuka helvetti ne pepperonitkin söi?

Tarina viestii, että ihmisen ymmärryksen ja hallinnan tuolla puolen on jotain kahlitsematonta ja yli-inhimillistä. Kutsutaan sitä vaikka luonnoksi.  Kun kaksi omista kyvyistään ylen määrin vakuuttunutta ihmistä lähtee tarpomaan kohti näitä voimia, lopputulos on arvattava.

Sinisalo kirjoittaa ties kuinka vanhasta teemasta, ihmisen vieraantuneisuudesta luonnosta. Sinisaloa tulkiten tuon vieraantuneisuuden perimmäinen syy on vallanhalu.
Tarinassa sitä edustaa Jyrkin henkilöhahmo. Hän on luonnonsuojelija henkeen ja vereen, mutta pakonomaisella - tai pikemminkin pakottavalla ja kontrolloivalla tavalla. Jyrkinkaltaisille luonto on  äärikokemuksia varten. Kicksit saadaan selviytymisen fiiliksistä ja varustehifistelystä. Kyse on yhdenlaisesta hyväksikäytön lajista.  Asenteen kruunaa kaikenlainen vähättelevä suhtautuminen kanssakulkijoihin.

Enemmän kuin vieraantuneisuudesta Linnunaivoissa on ehkä kyse ylpeydestä ja turhamaisuudesta ja mitä siitä väistämättä seuraa: lankeemus. Ylpeyden, kuolemansynneistä ensimmäisen, muunnelmiahan löytyy läjäpäin: elitismi, muiden halveksunta, itsensä korottaminen....


Innokkaana vaeltajana tunnettu Sinisalo osaa raamittaa tarinansa miljöön taiten. Tarinan dramatiikan ja jännitteen rikkoo kuitenkin hyppelehtivä kronologia.  Joseph Condrad -sitaateissakin on päälleliimauksen maku. Sinisalo-faneille ja vähänkään vaelluksesta kiinnostuneille teosta voi kuitenkin suositella varauksetta.


Ps. Olin kuuntelemassa kun Sinisalo puhui Seinäjoen kirjastossa joulukuussa. Hän sivusi myös Linnunaivot teosta ja kertoi kävelleensä kirjan päähenkilöiden reitin, tosin toisinpäin. Tämä Sinisalon lausahdus jäi erityisesti mieleen: "Jossain vaiheessa huomasin, että omat ja kirjan henkilöiden muistot olivat sekoittuneet."
Kiinnostavaa. Voivatko henkilöhahmojen muistot korvata kirjailijan omat?

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Taiteilijuuden kirous

- Taide on onnistunutta vain jos siihen laittaa osan itseään. Siksi se on niin vaikeaa. Laulaminenkin. Oletko sinä onnellinen? - Jos olisin, en ehkä enää maalaisi. - Uskotko, että taiteilijuudesta on mahdollista parantua? Albert huokasi. - Se on kuin kirous. Minä en valinnut sitä. Venla Hiidensalo: Sinun tähtesi. Otava 479 sivua. Onko koskaan kirjoittu yhtä paljon elämäkerrallista fiktiota kuin nyt? Epäilen. Tarvitsee vain vilkaista kustantajien listoja. 2000-luvun kirjallisista suuntauksista elämäkerralliset romaanit pistävät silmään runsaslukuisina. Ymmärrän viehätyksen.  Fiktion avulla voi täyttää aukot, joihin  elämäkerrallinen kirjoittaminen ei yllä - toiveiden, pelkojen ja salattujen halujen täplittämän yksityisen psykologisen maiseman. Vastenmielisyydenkin niitä kohtaan ymmärrän. Miksi retostella edesmenneen elämällä? Kuolleet eivät voi puolustautua. Lukija on kirjailijan moraalin ja hyvän maun armoilla. Venla Hiidensalon Albert Edelfeltistä kertova romaani S

Haluan tarjota Haruki Murakamille oluen

  Kummallinen tunne, jossa syyllisyys ja voimakas kaipuu kietoituivat toisiinsa vaikeasti eroteltavalla tavalla. Ehkä se oli tunne, joka saattoi syntyä vain pimeässä salaisessa paikassa, jossa todellisuus ja epätodellinen sekoittuivat salakähmäisesti.  Hän koki merkillistä kaihoa tuota tunnetta kohtaan. Ihan mikä tahansa uni, mikä tahansa tunne kelpaisi. Jos näkisi vielä kerran vaikka unen, johon Shiro ilmestyisi, niin sekin kelpaisi. Hän nukahti lopulta, muttei nähnyt unia. Haruki Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet.  Tammi 2014. 330 sivua. Lempikirjailijan uuteen teokseen tarttuminen jännittää aina. Haruki Murakamin teosta Värittömän miehen vaellusvuodet olen odottanut yli vuoden. Ensimmäinen syy: Haruki Murakami on japanilaisen kirjallisuuden ykkösnimi. Toinen syy: tarinassa matkataan Suomeen.  Kolmas: kyseessä on Murakamin ensimmäinen teos, joka on käännetty suoraan japanista suomeksi. Paljastan heti. Värittömän miehen vaellusvuodet ei ollut täyskymppi, mutta

Tosielämä on tarua ihmeempää

Christer Boucht: Onnea etsimässä. Punaisesta Karjalasta Kaukoitään. Kirjayhtymä 1973. 306 s. Stalinin lahja Karjalan suomensukuisille rakentajille (kuten monille muillekin) oli nääntymiskuolema jollain Siperian tai Keski-Aasian pakkotyömaalla ja nimetön joukkohauta, tai hyvällä tuurilla armeliaasti oitis kuula kalloon. Niin kävi isosedälleni ja niin oli vähällä käydä Christer Bouchtin teoksen Onnea etsimässä henkilöille. Suomalaisten kokemuksista Stalinin vainoissa on kirjoitettu jonkin verran kirjoja, vähän kuitenkin  amerikansuomalaisten näkökulmasta. Siksi en epäröinyt, kun tämä opus tuli vastaan Helsingin viimesyksyisillä kirjamessuilla. Teos kertoo Kanadan Vancouverista Petroskoihin muuttaneen Strengin pariskunnan tarinan. Myös Strengit saivat liikkeelle lama ja amerikansuomalaisten parissa levinnyt puna-aate. Kaikkiaan kuutisentuhatta suomalaista lähti Neuvostoliittoon sosialistisen unelman perässä.  Vaikka idealismi uudessa maassa karisi kaikilta siirtolaisilt