Siirry pääsisältöön

Mitä haluan lukea 2013?



Poimintani kustantajien kevään kirjaluetteloista näyttää tältä. Wsoyn ja Teoksen tarjonta houkuttelee eniten, siksi niiden julkaisut on listattu erikseen. Suurimmat odotukset kohdistuvat Leena Krohnin uutuuteen. Iloitsen myös toisesta kotimaisesta John Muir-käännöksestä ja erityisesti Haruki Murakamin 1Q84-käännöksestä.

WSOY

Kaunokirjallisuus:
Laura Save: Paljain jaloin.  01
Katja Kettu: Jäänsärkijä. 03
Jaana Seppänen, Johanna Venho: Revitään rikki se rakkaus. 04
Tietokirjallisuus:
Tommi Melender: Yhden hengen orgiat. Esseitä kirjallisuudesta
Mattias Svahn: Tavoitteena pitkän matkan hiihto

TEOS
Kaunokirjallisuus:
Leena Krohn: Hotel Sapiens. 01.
Hannele Mikaela Taivassalo: Nälkä. 01. Vampyyriromaani.
Miia Toivio: Pysty hiljaisuus. 01. Runoja.
Riikka Pelo: Jokapäiväinen elämämme. 02. Romaani Stalinin vainoista.
Kaisa Ijäs: Pakopiste. 02. Runoja.

Tietokirjallisuus: 
Järvelä-Osamitsu-Pölkki: Mitä miten zen. 02. 
Leif Salmen: Maanalainen moskeija. Esseitä. 03.

Lewis: Tummat vedet.

MUUT KUSTANTAJAT:


Tietokirjallisuus

Martti Anhava:
Ajoissa lopettamisen taito. Esseitä. (Otava 02)
Pauliina Kainulainen: Metsän teologia (Kirjapaja 02).
Antti Tuuri: Bosbor Express. Värikäs matka Istanbuliin. (Otava 03)
Ville-Juhani Sutinen:
Transit ja muita matkaesseitä. (Savukeidas 03)
Markus Uku Laitinen:
Katujen zen. (Like 03)
Cohen, Stephen F. Gulagista selvinneet (Like  03)
Katja Jalkanen & Hanna Pudas: Rivien välissä (Avain 04). Teos kirjablogeista.
Jason Lewis: Tummat vedet. (Basam. 05)
Dani Rodrik: Globalisaation paradoksi (Niin & näin).
John Muir: Ensimmäinen kesäni Sierravuorilla (Basam)
Alkup. Muir vuodelta 1911.

Kaunokirjallisuus

Haruki Murakami: 1Q84. (Tammi. 03.)
Markus Leikola: Matkalla tänne (Schildts & Söderströms 05).
Miljenko Jergovic:
Sarajevo Marlboro (Savukeidas 05)



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Maarit Verronen: Hiljaiset joet. Aviador. 177 s. Maarit Verrosen uuden romaanin kannen kuva on hätkähdyttävän upea: tulenoranssi repeämä mustalla pohjalla. Se kuvaa laavahalkeamaa. Romaanin tarinassa niitä puhkeaa maankuoreen kaikkialla. Teoksen tarinallinen tavoite on suurellinen: Hiljaiset joet on apokalypsi, se kuvaa maapallon tuhoutumista. Verronen tekee romaanissaan ihmeellisen tempun.  Hänen kirjallisessa visiossaan planeetta Maan tuhoutumisesta on kauneutta, jopa hartautta. Tarinan mittakaava on henkeäsalpaava. Tällaisessa suuressa kertomuksessa ihmisten kuolema ja joukkotuho on niin toissijainen, ettei siihen kiinnitetä huomioita. Nyt meni miljoona. Ja taas toinen. Kertoja ei halua lukijan pysähtyvän niihin. Pääroolissa on kuolinkamppailuaan käyvä Maa. Sen tuhon rinnalla kaikki inhimillinen kärsimys on toissijaista. Romaanin mittakaava on myös hyvin pieni. Tuhosta selviää vanheneva nainen ja viisi orpoa lasta. Romaanin päähenkilö on hyvin verrosmainen vähäelein...

Psyykoosi vai valaistuminen?

Persoonallisuudesta luopuminen siinä mielessä kuin se tarkoittaa turhan yksilöllisyyden hylkäämistä - sitä että menettää kaiken minkä vain voi menettää ja siitä huolimatta on. Että vähän kerrassaan ja niin varovasti ettei tuskaa tunnu, kuoriutuu, kuin yrittäen vapautua omasta ihostaan, kuoriutuu ominaisuuksistaan. Clarice Lispector: Passio. Teos 2014. Clarise Lispectorin  Passio on raju ja hämmentävä kirja. Olin rynnätä oksentamaan sitä lukiessani. Tämän voi tulkita suosituksena. Harva romaani tekee niin puhtaan fyysisen vaikutuksen. Itse asiassa - ennen Passiota en tiennyt, että kaunokirjallisuus voi vaikuttaa lukijaan tuolla tavoin. Mistä Passio kertoo? Sanotaan vaikka näin: Kaikista kauhuista pahin on oman psyyken hajoamisen tuottama kauhu - nähdä minuutta koossa pitävien rakenteiden ja osatekijöiden läpi ja ymmärtää niiden illusorisuus. Tästä Passio kertoo. Identiteetin hajoamisesta. Skeemoista luopumisesta. Henkisestä muodonmuutoksesta, joka on päähenkilö...

Kirjasyksy alkaa aforismeilla

Markku Envall: Joka tähtiä tähystää. Wsoy 2014. No niin. Kirjasyksyn 2014 ensimmäinen teos on luettu, Markku Envallin aforismikokoelma Joka tähtiä tähystää . En voi väittää pitäväni erityisesti aforismeista. On olemassa parempaakin luettavaa kuin toisten valmiiksi pureskellut ajatukset. Runot, esimerkiksi. Huonoa aforismiahan ei voi naamioida. Se paljastuu heti latteaksi viisaudeksi. Sen sijaan huono runo ei kohdista katsetta itseensä. Se saa lukijan ensin epäilemään omaa tulkintakykyään, vasta sitten tekstiä. Ja sittenkin epävarmuus jää kalvamaan. Kiinnostavin aforistiikka tarpoo lähempänä runoutta kuin filosofiaa. Aforismin oivallus on kaikille tarjolla. Runo sysää vastuun tulkitsijalle. Omaa heikkouttani toki, että rakastan hämmennystä, mysteeriä ja vainoharhaa enemmän kuin selkeää puhetta. Markku Envallin kohdalla ei onneksi tarvitse pelätä, että kirjoittaja uppoaa latteiden viisauksien suohon, vaikka heikkojakin tekstejä kokoelmaan mahtuu. Envall on loistava aforisti...