Siirry pääsisältöön

Terveisiä Siperiasta, kuulin että kuolevat melkein kaikki




Kaarlo Kurko: Inkerin suomalaiset GPU:n kynsissä. Karkoitettujen kirjeitä. Wsoy 1943. 168s.


Tilasin itselleni joululahjaksi Antikka.netistä Kaarlo Kurkon toimittaman teoksen Inkerin suomalaiset GPU:n kynsissä. Kokoelma karkoitettujen kirjeitä. Paria päivää ennen kuin teos saapui löysin kyseisen opuksen hyllystäni. Ei ole mitään mielikuvaa miten ja milloin teos on sinne kulkeutunut. Nyt omistan siis tuota tekelettä kaksi kappaletta. (Kympillä lähtee, kiinnostuneet huom.)

Kaarlo Kurkon mukaan v.  1917 Inkerissä oli suomalaisia 160 000. Vainojen aikana heistä 23 000 teloitettiin ja 60 000 karkoitettiin. Teos on kokoelma inkerinsuomalaisten omaisilleen vankeudesta lähettämiä kirjeitä, pääosin Siperiasta ja Kaakkois-Aasiasta. Kirjeet on julkaistu alkuperäisessä muodossaan, joten kirjoittajien ääni ja puheenparsi kuuluvat vahvana. Teokseen on liitetty myös kuvia alkuperäisistä kirjeistä.

Kurkon teos joutui valtion kirjasensuurin kouriin v. 1944. Kirjeet ovat räikeä todiste siitä, kuinka elämä neuvostokoneiston pakkotyömailla jauhoi ihmiset hitaasti hengiltä.
Turkestani 20p. kesäkuuta 1937. Täällä on oikein raskas työ. Maan kuokkiminen. Työaseena meillä on raskas maakuokka. Me kasvatamme täällä puuvillaa. Se on kyllä kaunista ja puhdasta mutta kuokkiminen on raskasta. -- Olen ihan yksinäni. Neljä pikkulastani ja mieheni kuolivat. Kaikki silloin ensimmäisenä vuonna ja puolen vuoden sisällä.
***
Siperiassa, huhtikuun 13.päivänä 1935. Kai setä vielä minut muistaa, olen nyt 15 vuotias. Viime pääsiäisenä -- vangittiin minut ja vietiin asemalle, jossa sullottiin täysiin tavaravaunuihin satojen muiden kanssa. Matkustimme yhdeksän vuorokautta lukituissa vaunuissa, joissa oli aivan kauheaa olla, mutta aloin laitella päässäni pientä runontapaista tervehdykseksi sedälle, enhän tiedä voinko enää kirjoittaakaan, kun kaikki on pantu pakkotöihin ja nyt isä ja äitikin vietiin toisaalle eikä täällä minulla ole enää tuttaviakaan ja toiset lapset ovat jo melkein kuolleet nälkään ja puutteeseen.
Paine tuppaa paljastamaan ihmisen psyyken ytimen. Teosta lukiessa kävi muutaman kertaan mielessä, kuinka nykysuomalaisen pääkoppa kestäisi kovia koettelemuksia. 30-luvun ihminen rukoili. Kirjeistä paistaa läpi kohtaloon alistuminen ja luottamus siihen, että asiat tapahtuivat Jumalan tahdosta.
Siperiassa Riipnoin Ankarissa 31.12.1932. Minä olen mennyt hyvin heikoksi, en ole käynyt koko talvena ulos tuvasta. Sinä kysyt Jaakkoseni mitä me enin kaipamme. Sitä emme voi sanoa sillä meiltä puuttuu kaikkea. Me olemme vaihtaneet ruokatarpeihin vaatteita ja kaikkea mitä vaa suinkii irti lähtee. Siis jättymme Jumalan haltuun kaikkineen.

Googletin Kaarlo Kurkon teoksen. Siitä ei löydy yhtään blogimerkintää, eikä paljon juuri muutakaan.  Soisin sille, kuten monelle muullekin kirjalle, toisenlaisen kohtalon kuin hautautua kirjastojen varastohin ja antikvariaattien hyllyille. Voiko niistä jotain jopa oppia? Ja pitäisikö, miksi, mitä?
En tiedä, kunhan kysyn. Vaan sen tiedän, että on tuhon tie kadottaa perspektiivi historiaan ja kosketus menneiden sukupolvien ajatusmaailmaan. Historialliset romaanit kyllä välittävät kuvaa menneestä, mutta ne on väistämättä kerrottu kirjoittamisaikansa ihmisen äänellä, siksikin tämänkaltaiset teokset ovat arvokkaita.  

Eniten ehkä Inkerin suomalaiset GPU:n kynsissä teoksen kirjeissä puhuttelee niiden kiihkottomuus.
Vologdassa, maaliskuun 5:nä 1937. Jos et saa minulta enää kirjettä niin olen joutunut kultakaivoksille. Sinne sanottiin lähetettävän viisisataa miestä ja naista. luulen että minäkin joudun sinne. Se ei ole hauskaa kun siellä on epäterveellinen työ. Kuulin että kuolevat melkein kaikki. Eivät elä vuotta paria kauemmin. Mutta kyllä Jumala minustakin huolen pitää kuten on pitänyt tähän saakka.


***

Prof. Yrjö Varpiota mukaillen: Suomen kirjahistoria on reilut 500 vuotta vanha. Siitä 470 vuotta on harjoitettu sensuuria. Suurimmaksi osaksi se on ollut uskonnollista. Heitän haasteen itselleni ja blogistaniin kaikumaan siltä varalta, että se joskus tavoittaa jonkun. Tässä:  lue viisi kotimaista kirjaa Suomessa sodan aikana ja heti sen jälkeen sensuroitujen teosten listalta.

Listaa  tästä. Kohta "1944-1946 KIRJAKAUPOISTA POISTETTU KIRJALLISUUS".


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Maarit Verronen: Hiljaiset joet. Aviador. 177 s. Maarit Verrosen uuden romaanin kannen kuva on hätkähdyttävän upea: tulenoranssi repeämä mustalla pohjalla. Se kuvaa laavahalkeamaa. Romaanin tarinassa niitä puhkeaa maankuoreen kaikkialla. Teoksen tarinallinen tavoite on suurellinen: Hiljaiset joet on apokalypsi, se kuvaa maapallon tuhoutumista. Verronen tekee romaanissaan ihmeellisen tempun.  Hänen kirjallisessa visiossaan planeetta Maan tuhoutumisesta on kauneutta, jopa hartautta. Tarinan mittakaava on henkeäsalpaava. Tällaisessa suuressa kertomuksessa ihmisten kuolema ja joukkotuho on niin toissijainen, ettei siihen kiinnitetä huomioita. Nyt meni miljoona. Ja taas toinen. Kertoja ei halua lukijan pysähtyvän niihin. Pääroolissa on kuolinkamppailuaan käyvä Maa. Sen tuhon rinnalla kaikki inhimillinen kärsimys on toissijaista. Romaanin mittakaava on myös hyvin pieni. Tuhosta selviää vanheneva nainen ja viisi orpoa lasta. Romaanin päähenkilö on hyvin verrosmainen vähäelein...

Psyykoosi vai valaistuminen?

Persoonallisuudesta luopuminen siinä mielessä kuin se tarkoittaa turhan yksilöllisyyden hylkäämistä - sitä että menettää kaiken minkä vain voi menettää ja siitä huolimatta on. Että vähän kerrassaan ja niin varovasti ettei tuskaa tunnu, kuoriutuu, kuin yrittäen vapautua omasta ihostaan, kuoriutuu ominaisuuksistaan. Clarice Lispector: Passio. Teos 2014. Clarise Lispectorin  Passio on raju ja hämmentävä kirja. Olin rynnätä oksentamaan sitä lukiessani. Tämän voi tulkita suosituksena. Harva romaani tekee niin puhtaan fyysisen vaikutuksen. Itse asiassa - ennen Passiota en tiennyt, että kaunokirjallisuus voi vaikuttaa lukijaan tuolla tavoin. Mistä Passio kertoo? Sanotaan vaikka näin: Kaikista kauhuista pahin on oman psyyken hajoamisen tuottama kauhu - nähdä minuutta koossa pitävien rakenteiden ja osatekijöiden läpi ja ymmärtää niiden illusorisuus. Tästä Passio kertoo. Identiteetin hajoamisesta. Skeemoista luopumisesta. Henkisestä muodonmuutoksesta, joka on päähenkilö...

Mitä varten elät?

Koska nomadit ovat liikkumisen ammattilaisia, voiko heidän elämäntapansa opettaa jotain paikallaan asuville? Nomadien arki haastaa eräitä keskeisiä länsimaisten yhteiskuntien vaalimia arvoja: turvallisuushakuisuuden, suunnitelmallisuuuden ja jatkuvuuden sekä taloudellisen kasvun. -- Nomadit hämärtävät totuttuja rajoja: kodin ja ulkomaiden, nationalismin ja globalismin, sitoutumisen ja syrjäytymisen, työn ja vapaa-ajan. Päivi Kannisto: Elämäni nomadina. Irtolaisia, seikkailijoita ja elämäntapamatkailijoita. Atena 2012. 320 s. Päivi Kanniston teos Elämäni nomadina on lojunut lukemattomien kirjojen pinossani viime syksystä saakka. En ole viitsinyt/halunnut siihen tarttua. Kirjoittaja patsasteli kohtalaisen paljon julkisuudessa teoksen ilmestymisen aikoihin. Kuvittelin lehtijuttujen perusteella tietäväni mistä teoksessa on kyse. Taas yksi hyväosaisen laiskanpulskeaa elämää viettävän henkilökohtainen emansipaatiotarina, ei kiitos. Myös kirjan nimi antaa odottaa tilitystä. Ol...