Siirry pääsisältöön

Lukuhuiput 2013


Uuden vuoden tammikuu on humahtanut huomaamatta yli puolivälin. Listasin kirjavuoden lukuhuippuni. Kas tässä. Kolmen kärki oli helppo, loppu meni hieman arpomiseksi.



1.Tommi Melender: Yhden hengen orgiat (Wsoy)
Tunnustuksellisia esseitä kirjallisuudesta ja kirjallisuuden (ja lukemisen) merkityksestä.
"Ainoa tapa elää on hukuttaa itsensä kirjallisuuteen kuin loputtomiin orgioihin."

HS:n  arvio teoksesta.

2.Hassan Blasim: Irakin Purkkajeesus (Wsoy)
Irakin Purkkajeesus vihjaa, että kärsimyksen tuolla puolen on jotain. Kun kaikkien menetykset ovat yhtä mittaamattomia ja yhtä kestämättömiä, jää viimeiseksi puolustuskeinoksi nauru. Tällä kauhun ja huumorin veitsenterävällä rajalla novellit taiteilevat. Irakin Purkkajeesus on kaunokirjallisuutta, joka sysää lukijan armotta pois mukavuusalueeltaan. Siksikin se on tärkeä teos.
"Minä sain surmani omien tulituksessa. Olimme partioimassa Yhdysvaltain joukkojen kanssa, kun kylän taloista avattiin tuli."

3.Mia Kankimäki: Asioita, jotka saavat sydämen lyömään nopeammin (Otava)
Omakohtainen ja heittäytyvä tulkinta 900-luvulla eläneestä japanilaisesta hovikirjailijasta Sei Shonagonista. Tutkimusraportti, biografia, päiväkirja, aikalaiskuva - Kankimäen teos on uutta suomalaisessa matkakirjallisuudessa."Piru vie, Sei, etkö kirjoittanutkaan tosissasi? Onko kaikki ylempien käskystä suollettua valhetta?"

Tämän blogin arvio teoksesta.

4.Erkka Filander: Heräämisen valkea myrsky (Poesia)
Kadehdittavaa kielellistä hurmioitumista. Nuori ja ryöpsähtelevä ääni, jota ironian pakko ja kirjallisten konventioiden taju eivät ole vielä pilanneet. 
"Elävä aavistus lyö sinusta/ näyt alkavat oman elämänsä kuin refleksit./ Eikä mikään väijynyt heitä kuten lapsuuden yö/täynnä kirkkaita lintuja."

5.Jenni Linturi: Malmi, 1917 (Teos)
Tiivis romaani kahdesta sisaruksesta ja sisällissodan aatosta. Kielellisestikin mykistävä teos. Linturin kerronnassa ei ole mitään turhaa.
 “Ymmärräthän? Kolikossa on ehkä kaksi puolta, mutta ihmisessä niitä on satoja.”

Kunniamaininnat:
Joel Haahtela: Tähtikirkas, lumivalkea (Otava)
Pertti Lassila: Ihmisten asiat (Teos)


Pari huomiota:


Tein listan vuonna 2013 julkaistuista teoksista, sillä luin paljon uutta kaunokirjallisuutta, eritoten kotimaista.
Lista näyttäisi erilaiselta, jos olisin valinnut lukuhuiput kaikista viime vuonna lukemistani kirjoista. Silloin kärkisijoista olisivat kamppailleet:

Vasili Beskov: Taigan erakot (ilm. 1993). Eriskummallinen tositarina maailmasta vetäytymisestä.
Rosa Liksom: Hytti nro 6 (ilm. 2012). Finlandia-voittaja ansaitsi kunniansa.
Jouni Hokkanen: Lävistetyt (ilm. 2012). Teos hulluudesta silpoa kehoaan.
Dean Karnazes: Ultramaratoonari (ilm. 2011). Teos juoksuhulluudesta.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Haluan tarjota Haruki Murakamille oluen

  Kummallinen tunne, jossa syyllisyys ja voimakas kaipuu kietoituivat toisiinsa vaikeasti eroteltavalla tavalla. Ehkä se oli tunne, joka saattoi syntyä vain pimeässä salaisessa paikassa, jossa todellisuus ja epätodellinen sekoittuivat salakähmäisesti.  Hän koki merkillistä kaihoa tuota tunnetta kohtaan. Ihan mikä tahansa uni, mikä tahansa tunne kelpaisi. Jos näkisi vielä kerran vaikka unen, johon Shiro ilmestyisi, niin sekin kelpaisi. Hän nukahti lopulta, muttei nähnyt unia. Haruki Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet.  Tammi 2014. 330 sivua. Lempikirjailijan uuteen teokseen tarttuminen jännittää aina. Haruki Murakamin teosta Värittömän miehen vaellusvuodet olen odottanut yli vuoden. Ensimmäinen syy: Haruki Murakami on japanilaisen kirjallisuuden ykkösnimi. Toinen syy: tarinassa matkataan Suomeen.  Kolmas: kyseessä on Murakamin ensimmäinen teos, joka on käännetty suoraan japanista suomeksi. Paljastan heti. Värittömän miehen vaellusvuodet ei ollut täyskymppi, mutta

Taiteilijuuden kirous

- Taide on onnistunutta vain jos siihen laittaa osan itseään. Siksi se on niin vaikeaa. Laulaminenkin. Oletko sinä onnellinen? - Jos olisin, en ehkä enää maalaisi. - Uskotko, että taiteilijuudesta on mahdollista parantua? Albert huokasi. - Se on kuin kirous. Minä en valinnut sitä. Venla Hiidensalo: Sinun tähtesi. Otava 479 sivua. Onko koskaan kirjoittu yhtä paljon elämäkerrallista fiktiota kuin nyt? Epäilen. Tarvitsee vain vilkaista kustantajien listoja. 2000-luvun kirjallisista suuntauksista elämäkerralliset romaanit pistävät silmään runsaslukuisina. Ymmärrän viehätyksen.  Fiktion avulla voi täyttää aukot, joihin  elämäkerrallinen kirjoittaminen ei yllä - toiveiden, pelkojen ja salattujen halujen täplittämän yksityisen psykologisen maiseman. Vastenmielisyydenkin niitä kohtaan ymmärrän. Miksi retostella edesmenneen elämällä? Kuolleet eivät voi puolustautua. Lukija on kirjailijan moraalin ja hyvän maun armoilla. Venla Hiidensalon Albert Edelfeltistä kertova romaani S

Tosielämä on tarua ihmeempää

Christer Boucht: Onnea etsimässä. Punaisesta Karjalasta Kaukoitään. Kirjayhtymä 1973. 306 s. Stalinin lahja Karjalan suomensukuisille rakentajille (kuten monille muillekin) oli nääntymiskuolema jollain Siperian tai Keski-Aasian pakkotyömaalla ja nimetön joukkohauta, tai hyvällä tuurilla armeliaasti oitis kuula kalloon. Niin kävi isosedälleni ja niin oli vähällä käydä Christer Bouchtin teoksen Onnea etsimässä henkilöille. Suomalaisten kokemuksista Stalinin vainoissa on kirjoitettu jonkin verran kirjoja, vähän kuitenkin  amerikansuomalaisten näkökulmasta. Siksi en epäröinyt, kun tämä opus tuli vastaan Helsingin viimesyksyisillä kirjamessuilla. Teos kertoo Kanadan Vancouverista Petroskoihin muuttaneen Strengin pariskunnan tarinan. Myös Strengit saivat liikkeelle lama ja amerikansuomalaisten parissa levinnyt puna-aate. Kaikkiaan kuutisentuhatta suomalaista lähti Neuvostoliittoon sosialistisen unelman perässä.  Vaikka idealismi uudessa maassa karisi kaikilta siirtolaisilt