Siirry pääsisältöön

Taiteilijuuden kirous

- Taide on onnistunutta vain jos siihen laittaa osan itseään. Siksi se on niin vaikeaa. Laulaminenkin. Oletko sinä onnellinen?
- Jos olisin, en ehkä enää maalaisi.
- Uskotko, että taiteilijuudesta on mahdollista parantua?
Albert huokasi.
- Se on kuin kirous. Minä en valinnut sitä.

Venla Hiidensalo: Sinun tähtesi. Otava 479 sivua.

Onko koskaan kirjoittu yhtä paljon elämäkerrallista fiktiota kuin nyt? Epäilen. Tarvitsee vain vilkaista kustantajien listoja. 2000-luvun kirjallisista suuntauksista elämäkerralliset romaanit pistävät silmään runsaslukuisina.

Ymmärrän viehätyksen.  Fiktion avulla voi täyttää aukot, joihin  elämäkerrallinen kirjoittaminen ei yllä - toiveiden, pelkojen ja salattujen halujen täplittämän yksityisen psykologisen maiseman.

Vastenmielisyydenkin niitä kohtaan ymmärrän. Miksi retostella edesmenneen elämällä? Kuolleet eivät voi puolustautua. Lukija on kirjailijan moraalin ja hyvän maun armoilla.

Venla Hiidensalon Albert Edelfeltistä kertova romaani Sinun tähtesi on vuoden ensimmäisiä  romaaneja. Edelfeltin kaltaiseen kansallistaiteilijaan tarttuminen on riskaabelia. Miten kirjoittaa, ettei lopputulos ole kankea kirjallinen patsas? Miten välttää taiteilijamyytin pönkitys ja putoaminen kliseiden sudenkuoppaan?

Millainen on Venla Hiidensalon Edelfelt?

Inhimillinen ja ristiriitainen: Hän maalaa. Hän juo. Häntä rassaavat suku- ja perhesiteet, velvoite elättää ja olla isä. Hänen avioliittonsa on kulissi. Hän makaa malliensa kanssa, sillä ilman seksiä hän on kykenemätön työskentelemään. Hän on levoton, vapaudenkaipuinen, yksinäinen ja alati tyytymätön. Vanhetessaan hänestä tulee yhä synkempi.
Hiidensalon Edelfelt kokee, että on täyttänyt muotokuvillaan vain tilaajiensa toiveita. Hän ei kykene iloitsemaan menestyksestään, henkilökohtainen täyttymys jää saavuttamatta. Se vain välähtää hänelle, ensin ranskalaisen rakastetun Virginien, sitten Aino Actén muodossa.

Hiidensalon Edelfeltiä ei kaiverra weltschmerz tai angst. Mieleen tulee ranskasta juontava termi ennui, eräänlainen syvä lyyrinen apeus, tylsistyminen elämään ja pettymys maailmaa kohtaan.

Kärsivän taiteilijan myytti, kyllä. Vaan olisiko onnellinen Albert Edelfelt ollut kaunokirjallisesti kiinnostava?

Kirjalijan ansioksi on todettava, että aivan näin yksioikoinen Hiidensalon kuva Edelfeltistä ei ole. Siihen tuovat moniulotteisuutta teoksen muut henkilöhahmot, Edelfeltin perheenjäsenet, joiden kautta häntä myös tarkastellaan. Hiidensalo osaa kutoa Edeltin osaksi yhteisöään. Tämä on teoksen vahvuus.


Muuten ansiokkaan romaanin loppu on epäonnistunut. Albert Edelfelt menehtyi 1905. Teoksen tapahtumia on venytetty vuoteen 1917 ja 1918. Aivan niin, Suomen juhlavuosi jne. Kummallista silti, ettei kustannustoimittaja puuttunut tällaiseen kaunokirjalliseen tyhjäkäyntiin.




 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Erämaa murjoo ja parantaa

 Minun täytyy muuttua. Juuri se ajatus ajoi minua eteenpäin noina kuukausina matkaa suunnitellessani: Minun täytyy muuttua. Ei toiseksi ihmiseksi vaan takaisin siksi, joka olin ollut - vahvaksi ja vastuuntuntoiseksi, selvänäköiseksi ja tarmokkaaksi, eettiseksi ja hyväksi.-- Sieltä löytäisin taas voimani, kaukana kaikesta, mikä oli tehnyt elämästäni naurettavaa. Cheryl Strayed: Villi vaellus. Like 2013. 408s. Kuvittelin Cheryl Strayedin kirjaa hypisteltyäni, että kyseessä on äitelän jenkkihenkinen sankaritarina. Eniten ärsytti asetelma, joka kätkeytyy takakannen lauseeseen "Sisukas nainen vastaan villi erämaa".  Lause johti harhaan.Kirjassa ei ole kyse ihminen vastaan luonto -matsista, jossa ihminen kukistaa armottomat voimat ja saa sankarin sädekehän. Kyse ei oikeastaan ole edes vastakkainasettelusta. Villi vaellus kertoo Minnesotassa varttuneen Cheryl Strayedin tarinan. Cheryl ei koskaan toivu äitinsä kuolemasta. Kuolema hajottaa koko perheen. Cheryl menettää ott...

Kuusi parasta vuodelta 2015

Perinteinen kirjavuoden listaus. Nämä teokset jäivät erityisesti mieleen vuodelta 2015. Laitoin teokset järjestykseen sen perusteella, missä järjestyksessä lukisin ne uudelleen. (1) John Williams: Stoner. Bazar 2015. - Aina kun kadotan uskoni romaanitaiteeseen, tartun tähän teokseen.  Upeampaa teosta nöyryydestä, omistautumisesta, omaksi itseksi tulemisesta ja intohimosta kirjallisuuteen tuskin on kirjoitettu. Melankolinen, merkillisen tyyni ja merkillisen kaunis romaani. Rakkaus kirjallisuutta kohtaan, kieltä kohtaan, mielen ja sydämen arvoituksia kohtaan, rakkaus joka ilmeni kirjainten ja sanojen pienissä, erikoisissa ja yllättävissä yhdistelmissä, niissä jotka painettiin tummimmalla ja kylmimmällä musteella mitä löytyi - tuon rakkauden hän oli kätkenyt kuin se olisi ollut luvatonta ja vaarallista, mutta nyt hän uskaltautui paljastamaan sen aluksi varovasti ja sitten rohkeasti ja lopulta ylpeästi. (2) Richard Flanagan: The Narrow Road to the Deep North  - Man Boo...

Mitä haluan lukea keväällä 2016?

Oho ja jopas jotain. Kävin läpi kustantajien kevätkatalookit ja eräs asia pisti silmiin. Runokeväästä on tulossa melkoinen, yhtä vahvaa ja runsasta en muista vuosikausiin.  Kokoelman julkaisevat mm. Harri Nordell, Panu Tuomi, Olli Heikkonen, Kristiina Wallin, Jyrki Kiiskinen, Erkka Filander ym. Iloitsen. Muutoin kevään 2016 kirjasato näyttää yllättävän nimettömältä. Meinaan, että hypetetyimmät kirjailijat loistavat poissaolollaan. Odotetuin teos lienee Tommi Kinnusen helmikuussa julkaistava Lopotti . Katsoin myös, että mm. Mikko Rimmiseltä ja Juha Itkoselta tulee jotain. Ehkä hyvä näin. Suosituimpien kirjailijoiden poissaolo julkaisulistoilta antaa tilaisuuden loistaa muille, ei-niin-hypetetyille tekijöille. Ja keväthän on nyt aina tälläista. Käännösteoksista isoin tapaus taitaa olla Helen MacDolnaldin tietokirjaksi luokiteltu teos H niin kuin haukka , jonka mainitsin tässä postauksessa . (Tosin virheellisesti ruotsalaiseksi teokseksi). Jokatapauksessa. Alla hyvin subje...