Siirry pääsisältöön

Elämä lyhyt, taide pitkä

"Välillä tuntuu jotenkin vaikealta elää", hän sanoi.
"Niin."
"Mutta kaikki on hyvin?" 
"Kaikki on hyvin."

Joel Haahtela: Mistä maailmat alkavat. Otava 2017.

Sain juuri päätökseen Joel Haahtelan uutuusromaanin Mistä maailmat alkavat. Ensin tekee mieli sanoa tämä:  Joel Haahtela on suomalaisen nykykirjallisuuden suuri humanisti, ehkä suurin.

Lukekaa Mistä maailmat alkavat niin tiedätte, mitä tarkoitan.

Haahtela operoi tunnelmilla ja tunnemaailmoilla. Kerronta on hienosäikeistä, lyyristä ja äärimmilleen nyanssein viritettyä.

Haahtelan tavassa kuvata ihmistä on hartautta. Hän kirjoittaa henkilöhahmoistaan aina kunnioittavasti. Heissä on hyvin harvoin mitään alhaista ja vietinomaista.  Haahtelan kirjallisessa imperiumissa ihminen on ennen kaikkea henkinen olento, enemmänkin. Ikään kuin kirjailija näkisi ihmisessä pyhyyttä, jonka tahtoo paljastaa. Onko tämä Haahtelan kirjailijuuden perimmäisin eetos?

Haahtelan sympatiat ovat usein maan hiljaisten puolella. Hänen kertojansa ja/tai romaanihahmonsa ovat usein joko herkkiä, yksinäisiä tai jollain tapaa sivullisia tai itsensä sivullisiksi kokevia. Tämä ei tee heistä välttämättä hauraita. Se tekee heistä ihmisiä, joille todellisuus näyttäytyy rikkaana ja kylläisenä.

Tällaisen salaisen prisman läpi maailman näkee myös Mistä maailmat alkavat  -teoksen päähenkilö, taidemaalari nimeltä Visa. Hän suhteessaan todellisuuteen on maagisia sävyjä. Haahtela piirtää ne esiin taiten.
Jos ikkunan takana seisoi talven pimeä seinä, sisällä huoneet alkoivat täyttyä valosta ja liekehtivistä väreistä, sata metriä korkeista aalloista. Kirjat putoilivat hyllyistä ja avautuivat, hänen lempimaalauksensa levittäytyivät pöydille. Niin kuin Visa olisi kaikkein epätoivoisimmalla hetkellä puhaltanut torveen ja kutsunut kaikki vanhat ystävänsä apuun.
 Ja:
Mutta sisällä Visa unohtui työnsä keskelle, unohti ajan ja astui sen ulkopuolelle, sinne missä olemassaolo oli jotain enemmän kuin elämä.

Mistä maailmat alkavat on puhdasverinen taiteilijaromaani. Se pohtii päähenkilönsä Visan kautta taiteilijuutta, kutsumusta ja taiteen tekemistä. Ennen kaikkea se pohtii mielikuvitusta ja tarkoin näkemisen kykyä sisäisen todellisuuden voiman lähteinä.
Visa on Haahtelan koko tuotannon romaaninhahmoista pyhimysmäisin. Hänestä on kaikki ironia riisuttu.

Visan varjona romaanissa kulkee hänen taiteilijaystävänsä Tapio. Hänessä on Visan herkkyys, mutta sen lisäksi hänessä vellovat toisenlaiset, pimeät voimat.
Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Psyykoosi vai valaistuminen?

Persoonallisuudesta luopuminen siinä mielessä kuin se tarkoittaa turhan yksilöllisyyden hylkäämistä - sitä että menettää kaiken minkä vain voi menettää ja siitä huolimatta on. Että vähän kerrassaan ja niin varovasti ettei tuskaa tunnu, kuoriutuu, kuin yrittäen vapautua omasta ihostaan, kuoriutuu ominaisuuksistaan. Clarice Lispector: Passio. Teos 2014. Clarise Lispectorin  Passio on raju ja hämmentävä kirja. Olin rynnätä oksentamaan sitä lukiessani. Tämän voi tulkita suosituksena. Harva romaani tekee niin puhtaan fyysisen vaikutuksen. Itse asiassa - ennen Passiota en tiennyt, että kaunokirjallisuus voi vaikuttaa lukijaan tuolla tavoin. Mistä Passio kertoo? Sanotaan vaikka näin: Kaikista kauhuista pahin on oman psyyken hajoamisen tuottama kauhu - nähdä minuutta koossa pitävien rakenteiden ja osatekijöiden läpi ja ymmärtää niiden illusorisuus. Tästä Passio kertoo. Identiteetin hajoamisesta. Skeemoista luopumisesta. Henkisestä muodonmuutoksesta, joka on päähenkilö...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Erämaa murjoo ja parantaa

 Minun täytyy muuttua. Juuri se ajatus ajoi minua eteenpäin noina kuukausina matkaa suunnitellessani: Minun täytyy muuttua. Ei toiseksi ihmiseksi vaan takaisin siksi, joka olin ollut - vahvaksi ja vastuuntuntoiseksi, selvänäköiseksi ja tarmokkaaksi, eettiseksi ja hyväksi.-- Sieltä löytäisin taas voimani, kaukana kaikesta, mikä oli tehnyt elämästäni naurettavaa. Cheryl Strayed: Villi vaellus. Like 2013. 408s. Kuvittelin Cheryl Strayedin kirjaa hypisteltyäni, että kyseessä on äitelän jenkkihenkinen sankaritarina. Eniten ärsytti asetelma, joka kätkeytyy takakannen lauseeseen "Sisukas nainen vastaan villi erämaa".  Lause johti harhaan.Kirjassa ei ole kyse ihminen vastaan luonto -matsista, jossa ihminen kukistaa armottomat voimat ja saa sankarin sädekehän. Kyse ei oikeastaan ole edes vastakkainasettelusta. Villi vaellus kertoo Minnesotassa varttuneen Cheryl Strayedin tarinan. Cheryl ei koskaan toivu äitinsä kuolemasta. Kuolema hajottaa koko perheen. Cheryl menettää ott...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Lukuhuiput 2012: romaanit

Listauksen aika. Lukuvuoteni 2012 näytti tältä, pääpiirteissään: Löysin Haruki Murakamin ja ihastuin.  Luin lukemattomat Leena Krohnini ja päätin, että Krohn on tämä ja ainakin pari muuta läheistä galaksia  mukaan lukien maailmankaikkeuden toiseksi paras kirjailija. Ostin ison määrän Kindle-kirjoja, jotka ovat yhä lukematta. Sorruin pariin luokattoman huonoon teokseen, joiden nimet jätän mainitsematta. Kadehdin muutaman kotimaisen runoilijan taitoja elättelemättä toiveita, että minusta joskus tulisi puoliksikaan tai edes sinne päin yhtä hyvä. Pelastin uusiseelantilaisesta hostellista Piin elämän, Ishmaelin ja Molokain. En  lukenut Taru Sormusten Herrasta -kirjoja. En lukenut yhtään Kalle Päätaloa, mikä tekee minusta isäni mielestä yhä ehkä sivistymättömän. Tunsin järjetöntä epätoivoa siitä, että elämä on liian lyhyt kaikkien hyvien kirjojen lukemiseen, ja noin yleensä ottaen kaikkeen muuhunkin. Jep. Luin viime vuonna jonkin verran enemmän tietokirjallisuutta kuin...
Lähetä kommentti
Lue lisää