Siirry pääsisältöön

Haluatko erilaisen näkökulman sisällissotaan? Lue tämä kirja

Anna Bondestam: Kuilu. Tammi 1967.

Miten helppoa ja houkuttelevaa historiasta on punoa yksioikoisia ja yksinkertaistavia tarinoita. Sisällissota vaikka. Kuinka monesta näkövinkkelistä siitäkin voi puhua.
Eräs harvoin tilaa saava näkökulma on puhdistukset. Viitaan nyt siihen, mitä rintaman selustassa valkoisen Suomen puolella tapahtui suojeluskuntien ryhdyttyä Seinäjoen päämajasta käsin johdonmukaisesti eliminoimaan mahdollista uhkaa selustastaan: punaisten kannattajiksi ja sympatisoijiksi epäiltyjä.

Suuri määrä etenkin pohjalaisten työväenyhdistysten jäseniä vangittiin "varmuuden vuoksi" ja passitettiin vankileireille, joita perustettiin heti sodan alussa valkoisen Suomen alueelle. Vangittavaksi määrättiin myös kutsunnoista kieltäytyjät, sekalainen sakki pikkurikoksiin syyllistyneitä ja joitain varomattomia lahtarivitsejä heittäneitä suunsoittajia.

Onnettomin kohtalo koko 1918 sodassa oli niillä "varmuuden vuoksi" vangituilla, jotka joutuivat ensin jollekin Pohjanmaan vankileireistä ja sieltä Tammisaareen, kun pienet vankileirit lakkautettiin. Moni nääntyi monen kuukauden vankileirikurimuksen päätteeksi kuoliaaksi ennen kuin ehti Tammisaaren tutkintotuomarin eteen vapautettavaksi. Osa ammuttiin Pohjanmaalla suorilta käsin tutkimattomista syistä. Heihin lukeutuu Pietarsaaressa  2. maaliskuuta 1918 Tupakkamakasiinin edessä teloitut kuusi paikallista työväenjärjestön jäsentä ja heidän teloituksiaan vastustanut valkoinen lakimies.

Tämä on tausta Anna Bondestamin hienolle, joskin hieman sentimentaaliselle romaanille Kuilu. Teos on harvinaisuus monesta syystä. Siinä kaikuu marginaalin marginaalin ääni. Se tavoittelee valkoisella Pohjanmaalla eläneen suomenruotsalaisen punaisen perheen lapsen näkökulmaa sisällissotaan.

10-vuotias Rut asuu työväenluokkaisten vanhempiensa kanssa Skatan kaupunginosassa. Hän jumaloi yhteiskunnallisesti aktiivista ja ajattelevaa isääsä. Sota muuttaa Rutin maailman. Seitsemän Tupakkamakasiinin edessä ammutun joukossa on Rutin isän ystävä. Lapsen perusluottamus maailmaan horjahtaa peruuttamattomasti. Todellisuus halkeaa kahtia, valkoisiin ja punaisiin. Rut alkaa nähdä maailman tämän kahtiajaon kautta. Bondestam kuvaa, kuinka pelko astuu Rutin ja Skatan työväestön elämään. Puolisoita ja isiä alkaa kadota. Bondestam luo uskottavan kuvan puhdistusten aikana vallinneesta pelon ilmapiiristä.
Jos kadulta kuului outoja askeleita, pysähdyttiin kuuntelemaan naama jäykkänä, ties vaikka olisi kuolema tulossa. Toisen kanssa jutellessa vilkuitltiin arasti ympärille, ties vaikka joku olisi salaa kuuntelemassa. Opittiin näkemään takaraivolla ja kuuntelemaan iholla ja maattiin valveilla ja odottaen yöt läpeensä.
Ja:
Nyt oli siis se aika tullut, ettei kukaan enää ollut turvassa. Mitä oli tehnyt tai tekemättä jättänyt, ei merkinnyt enää mitään, nyt merkitsi vain se, oliko punainen vai valkoinen.
Ja:

Ne voisivat tulla milloin tahansa, jyskyttäöä ovelle ja tunkeutua sisään. Niillä oli kaikilla valkoinen nauha käsivarressa ja kivääri olkapäällä ja aivan liikkumattomat kasvot.

Kuilu on ensisijaisesti romaani lapsen pelosta ja toissijaisesti yritys tavoittaa herkän lapsen todellisuus. Kolmanneksi se puhuu siitä, millaisia arvaamattoman syviä traumoja sota voi jättää myös siitä näennäisen sivussa oleviin.

Romaani on julkaistu alunperin vuonna 1961 ruotsiksi nimellä Klyftan; suomennos ilmestyi 1967. Teoksen taustalla on Anna Bondestamin omat kokemukset.  Hän eli lapsuutensa sisällissodan Pietarsaaressa. Eräs mies piilotteli Bondestamin perheen vintilläkin.

Pietarsaaleisia työväenyhdistyksen jäseniä ammuttiin Etelä-Pohjanmaalla useita, mm. Seinäjoella ja Kauhavalla. En lainkaan ihmettelisi, vaikka esimerkiksi romaanin parturi Partasen taustalla olisi muuan Kössi Paatero, pietarsaarelainen parturi ja vaasalaisen Vapaa Sana -lehden toimittaja. Paatero oli Seinäjoen vankileirillä. Hänet ammuttiin todennäköisesti Vaasassa.


PS.
Kuilusta on muuten tehty myös tv-elokuva. Vuonna 1973 Tuija-Maija Niskanen ohjasi silloiselle Tv-teatterille ruotsinkielisen elokuvasovituksen Anna Bondenstamin 1946 ilmestyneestä romaanista Kuilu. Tätä kirjoitettaessa se on katsottavissa Yle Areenassa, https://areena.yle.fi/1-4302051


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Elämä lyhyt, taide pitkä

"Välillä tuntuu jotenkin vaikealta elää", hän sanoi. "Niin." "Mutta kaikki on hyvin?"  " Kaikki on hyvin." Joel Haahtela: Mistä maailmat alkavat. Otava 2017. Sain juuri päätökseen Joel Haahtelan uutuusromaanin Mistä maailmat alkavat . Ensin tekee mieli sanoa tämä:  Joel Haahtela on suomalaisen nykykirjallisuuden suuri humanisti, ehkä suurin. Lukekaa Mistä maailmat alkavat niin tiedätte, mitä tarkoitan. Haahtela operoi tunnelmilla ja tunnemaailmoilla. Kerronta on hienosäikeistä, lyyristä ja äärimmilleen nyanssein viritettyä. Haahtelan tavassa kuvata ihmistä on hartautta. Hän kirjoittaa henkilöhahmoistaan aina kunnioittavasti. Heissä on hyvin harvoin mitään alhaista ja vietinomaista.  Haahtelan kirjallisessa imperiumissa ihminen on ennen kaikkea henkinen olento, enemmänkin. Ikään kuin kirjailija näkisi ihmisessä pyhyyttä, jonka tahtoo paljastaa. Onko tämä Haahtelan kirjailijuuden perimmäisin eetos? Haahtelan sympati

Vuoden lukukokemus on tässä. Ehkä.

Alessandro Baricco: Silkki. Suom. Elina Suolahti. Wsoy 1997. 114s. Pysy siinä, haluan katsella sinua. Minä olen katsellut sinua paljon, mutta et ollut minua varten, nyt olet minua varten, älä tule lähemmäksi, ole niin hyvä, pysy siinä missä olet, meillä on kokonainen yö... Näin alkaa eräs kaunokirjallisuuden hienoimmista rakastelukohtauksista. Se ei tapahdu kertojansa, teoksen henkilöhahmon, elämässä. Se tapahtuu hänen kuvitelmissaan. Niin sen täytyykin olla. Todellisuus ei ole yhtä kaunista kuin kaipaus, fiktiossakaan. Puhun italialaisen Alessandro Bariccon teoksesta Silkki. Se on ensimmäinen kirja, jonka olen lukenut kolmeen kuukauteen. Vaikea ymmärtää, kuinka selvisin tuosta tauosta järjissäni, ehkä en selvinnytkään. Sen jälkeen kuitenkin janosin hyvää kaunokirjallisuutta enemmän kuin koskaan. Luin Silkin ja maailma nyrjähti paikoiltaan. Sisältöön. Hervé Joncour on ranskalainen kauppias 1860-luvun Ranskassa. Elämä on onnellista ja vaurasta, avioliitto mallillaan. Jonco

Haluan tarjota Haruki Murakamille oluen

  Kummallinen tunne, jossa syyllisyys ja voimakas kaipuu kietoituivat toisiinsa vaikeasti eroteltavalla tavalla. Ehkä se oli tunne, joka saattoi syntyä vain pimeässä salaisessa paikassa, jossa todellisuus ja epätodellinen sekoittuivat salakähmäisesti.  Hän koki merkillistä kaihoa tuota tunnetta kohtaan. Ihan mikä tahansa uni, mikä tahansa tunne kelpaisi. Jos näkisi vielä kerran vaikka unen, johon Shiro ilmestyisi, niin sekin kelpaisi. Hän nukahti lopulta, muttei nähnyt unia. Haruki Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet.  Tammi 2014. 330 sivua. Lempikirjailijan uuteen teokseen tarttuminen jännittää aina. Haruki Murakamin teosta Värittömän miehen vaellusvuodet olen odottanut yli vuoden. Ensimmäinen syy: Haruki Murakami on japanilaisen kirjallisuuden ykkösnimi. Toinen syy: tarinassa matkataan Suomeen.  Kolmas: kyseessä on Murakamin ensimmäinen teos, joka on käännetty suoraan japanista suomeksi. Paljastan heti. Värittömän miehen vaellusvuodet ei ollut täyskymppi, mutta