Rosa Liksom: Hytti nro 6. Wsoy 2011. Kuvittelin lukeneeni niin paljon Rosa Liksomia, etteivät hänen tekstinsä enää hätkäyttäisi. Väärässä olin. Hytti nro 6 oli sellainen kaunokirjallinen elämys, jollaisia kokee ehkä kourallisen vuodessa. Perusteluja perusteluja, tässä kohtaa voi vaatia. Täältä pesee. Ensin tarina. Lyhykäisyydessään se on tämä: Tyttö matkaa junalla Siperian halki Mongoliaan. Maisemat vaihtuvat ja perillekin päästään, mutta kuten matkanteossa aina, se ei ole tärkeää. Tärkeää on kaikki muu. Rosa Liksom kirjoittaa runollisemmalla otteella kuin koskaan aikaisemmin. Hytti nro 6 on typerryttävän lyyristä vyörytystä, esimerkillisesti rytmitettyjen karskien ja kauniiden kuvien tulva. Kirjailijan lauseet ovat hämmentävän osuvia. Liksom ei tutki ihmistä. Hän tutkii liikettä ja maisemaa. Hän tutkii ihmistä vain siltä osin kun hän on maiseman osa, tai sen osaksi ruhjoutunut. Liksom ei hehkuta yksilöllisen elämän ainutkertaisuutta, sillä hän näkee elämän ehdottomuuden...