Siirry pääsisältöön

Rappioromantiikkaa kaunosieluille

Rosa Liksom: Hytti nro 6. Wsoy 2011.

Kuvittelin lukeneeni niin paljon Rosa Liksomia, etteivät hänen tekstinsä  enää hätkäyttäisi. Väärässä olin. Hytti nro 6 oli sellainen kaunokirjallinen elämys, jollaisia kokee ehkä kourallisen vuodessa. Perusteluja perusteluja, tässä kohtaa voi vaatia. Täältä pesee.

Ensin tarina. Lyhykäisyydessään se on tämä: Tyttö matkaa junalla Siperian halki Mongoliaan. Maisemat vaihtuvat ja perillekin päästään, mutta kuten matkanteossa aina, se ei ole tärkeää. Tärkeää on kaikki muu.

Rosa Liksom kirjoittaa runollisemmalla otteella kuin koskaan aikaisemmin. Hytti nro 6 on typerryttävän lyyristä vyörytystä, esimerkillisesti rytmitettyjen karskien ja kauniiden kuvien tulva. Kirjailijan lauseet ovat hämmentävän osuvia. Liksom ei tutki ihmistä. Hän tutkii liikettä ja maisemaa. Hän tutkii ihmistä vain siltä osin kun hän on maiseman osa, tai sen osaksi ruhjoutunut. Liksom ei hehkuta yksilöllisen elämän ainutkertaisuutta, sillä hän näkee elämän ehdottomuuden ja vaihtoehdottomuuden, ihmisen sopeutumiskyvyn ja välinpitämättömyyden.
Liksom ei ole realisti. Hän on rappioromatikko. Sellainen on tehokasta. Kuolema ja tuho ovat tarinassa läsnä monin tavoin, kuvallisesti muun muassa löyhkänä, mätänä, saastana. Tuho on yksi maiseman elementti, tai tarkemmin - sitä määrittävä elementti. Se ei ole uhkaavaa, vaan elämääkin enemmän jotain olemassaoloa värittävää.

Ja se romanttinen osuus? Junaakin voimallisemmin kirjassa jyskyttää yksi tunne ylitse muiden: kaipuu.
Vasta silloin, kun idästä piirtyi sininen valo ja tähdet kellastuivat mandariineiksi pilviverhon taakse, tytön poskille valahtivat ensimmäiset kyyneleet.
Opas odotti tyttöä aamiaisravintolan ovensuussa. He söivät ja vaikenivat.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tosielämä on tarua ihmeempää

Christer Boucht: Onnea etsimässä. Punaisesta Karjalasta Kaukoitään. Kirjayhtymä 1973. 306 s. Stalinin lahja Karjalan suomensukuisille rakentajille (kuten monille muillekin) oli nääntymiskuolema jollain Siperian tai Keski-Aasian pakkotyömaalla ja nimetön joukkohauta, tai hyvällä tuurilla armeliaasti oitis kuula kalloon. Niin kävi isosedälleni ja niin oli vähällä käydä Christer Bouchtin teoksen Onnea etsimässä henkilöille. Suomalaisten kokemuksista Stalinin vainoissa on kirjoitettu jonkin verran kirjoja, vähän kuitenkin  amerikansuomalaisten näkökulmasta. Siksi en epäröinyt, kun tämä opus tuli vastaan Helsingin viimesyksyisillä kirjamessuilla. Teos kertoo Kanadan Vancouverista Petroskoihin muuttaneen Strengin pariskunnan tarinan. Myös Strengit saivat liikkeelle lama ja amerikansuomalaisten parissa levinnyt puna-aate. Kaikkiaan kuutisentuhatta suomalaista lähti Neuvostoliittoon sosialistisen unelman perässä.  Vaikka idealismi uudessa maassa karisi kaikilta siirtolaisilt

Elämä lyhyt, taide pitkä

"Välillä tuntuu jotenkin vaikealta elää", hän sanoi. "Niin." "Mutta kaikki on hyvin?"  " Kaikki on hyvin." Joel Haahtela: Mistä maailmat alkavat. Otava 2017. Sain juuri päätökseen Joel Haahtelan uutuusromaanin Mistä maailmat alkavat . Ensin tekee mieli sanoa tämä:  Joel Haahtela on suomalaisen nykykirjallisuuden suuri humanisti, ehkä suurin. Lukekaa Mistä maailmat alkavat niin tiedätte, mitä tarkoitan. Haahtela operoi tunnelmilla ja tunnemaailmoilla. Kerronta on hienosäikeistä, lyyristä ja äärimmilleen nyanssein viritettyä. Haahtelan tavassa kuvata ihmistä on hartautta. Hän kirjoittaa henkilöhahmoistaan aina kunnioittavasti. Heissä on hyvin harvoin mitään alhaista ja vietinomaista.  Haahtelan kirjallisessa imperiumissa ihminen on ennen kaikkea henkinen olento, enemmänkin. Ikään kuin kirjailija näkisi ihmisessä pyhyyttä, jonka tahtoo paljastaa. Onko tämä Haahtelan kirjailijuuden perimmäisin eetos? Haahtelan sympati

Haluan tarjota Haruki Murakamille oluen

  Kummallinen tunne, jossa syyllisyys ja voimakas kaipuu kietoituivat toisiinsa vaikeasti eroteltavalla tavalla. Ehkä se oli tunne, joka saattoi syntyä vain pimeässä salaisessa paikassa, jossa todellisuus ja epätodellinen sekoittuivat salakähmäisesti.  Hän koki merkillistä kaihoa tuota tunnetta kohtaan. Ihan mikä tahansa uni, mikä tahansa tunne kelpaisi. Jos näkisi vielä kerran vaikka unen, johon Shiro ilmestyisi, niin sekin kelpaisi. Hän nukahti lopulta, muttei nähnyt unia. Haruki Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet.  Tammi 2014. 330 sivua. Lempikirjailijan uuteen teokseen tarttuminen jännittää aina. Haruki Murakamin teosta Värittömän miehen vaellusvuodet olen odottanut yli vuoden. Ensimmäinen syy: Haruki Murakami on japanilaisen kirjallisuuden ykkösnimi. Toinen syy: tarinassa matkataan Suomeen.  Kolmas: kyseessä on Murakamin ensimmäinen teos, joka on käännetty suoraan japanista suomeksi. Paljastan heti. Värittömän miehen vaellusvuodet ei ollut täyskymppi, mutta