Siirry pääsisältöön

Mitä varten elät?


Koska nomadit ovat liikkumisen ammattilaisia, voiko heidän elämäntapansa opettaa jotain paikallaan asuville? Nomadien arki haastaa eräitä keskeisiä länsimaisten yhteiskuntien vaalimia arvoja: turvallisuushakuisuuden, suunnitelmallisuuuden ja jatkuvuuden sekä taloudellisen kasvun. -- Nomadit hämärtävät totuttuja rajoja: kodin ja ulkomaiden, nationalismin ja globalismin, sitoutumisen ja syrjäytymisen, työn ja vapaa-ajan.
Päivi Kannisto: Elämäni nomadina. Irtolaisia, seikkailijoita ja elämäntapamatkailijoita. Atena 2012. 320 s.

Päivi Kanniston teos Elämäni nomadina on lojunut lukemattomien kirjojen pinossani viime syksystä saakka. En ole viitsinyt/halunnut siihen tarttua. Kirjoittaja patsasteli kohtalaisen paljon julkisuudessa teoksen ilmestymisen aikoihin. Kuvittelin lehtijuttujen perusteella tietäväni mistä teoksessa on kyse. Taas yksi hyväosaisen laiskanpulskeaa elämää viettävän henkilökohtainen emansipaatiotarina, ei kiitos. Myös kirjan nimi antaa odottaa tilitystä. Olinpa ennakkoluuloinen.

Päivi Kanniston tarina on kyllä huikea, se myönnetään. Hän rakastui, jätti kotinsa sekä hyväpalkkaisen työnsä ja lähti maailmalle. Nyt Kannisto on matkustanut lähes kymmenen vuotta ympäri maailmaa miehensä kanssa. Maapallo on kierretty kolme kertaa. Pariskunnalla ei ole kotia, osoitetta, matkavakuutusta, työpaikkaa, vakituisia tuloja, lapsia eikä edes matkapuhelinta.

Teos pääsi yllättämään. Päivi Kannisto ei kirjassaan puhuu niinkään itsestään kuin kiertolaisuudesta elämäntapana; teos on enemmän asiapitoinen kuin henkilökohtainen. Elämäni nomadina on tieteentekijän analyyttisyydellä kirjoitettu historiikki ja eräänlainen sosiaalinen tutkielma, jopa kannanotto. Ja sopii ollakin. Kannisto on kirjallisuustieteen tohtori, valtiotieteen maisteri ja entinen yritysjohdon konsultti, joten hänen voi odottaakin osaavan asettaa sanansa.

Uskon teoksen oleva ensimmäinen suomenkielinen esitys kiertolaisuudesta historiallisena ja nykyaikaisena ilmiönä.  Siitä aplodit. Elämäni nomadina pohtii paljon liikkuvan elämäntavan historiaa ja sitä, miten kiertolaisuus on nähty. Kannisto kirjoittaa pyhiinveltajista, irtolaisista, hoboista, tutkimusmatkailijoista, taiteilijoista ja jopa nykyajan sohvasurffareista. Hän kirjoittaa myös useista historiallisista henkilöistä, joiden olemassaoloa määritti pakottava levottomuus. Lisäksi Kannisto on haastatellut  kolmeakymmentä kollegaansa eri puolilta maailmaa. Kanniston laskujen mukaan nykynomadeita on vain muutama sata. (Nomadina hän pitää henkilöä, joka on reissannut yli neljä vuotta ja jolla ei ole pysyvää kotia/osoitetta).


Kannisto osaa pallotella monia näkökulmia, peilata ja kysyä. Mitä kodittomat nomadit voivat opettaa jähmeärakentaiselle yhteiskunnalle? Miksi kiertolaisia on vieroksuttu ja vieroksutaan yhä? Kuinka tällainen elämäntapa ylipäätään on taloudellisesti mahdollista?
Sitten se emansipaatio-osuus. Sellainen teoksesta toki löytyy.  Kannisto ei tosin korosta henkilökohtaista puolta; hän korostaa järkiperäistä vapautumista yhteiskunnan asettamista turhista odotuksista, ja se on tarjolla kaikille. Tämäkin tekee mieli sanoa: Teos ei ole puheenvuoro matkailun puolesta, ei sinne päinkään. Se on puheenvuoro rohkeiden irtiottojen ja normien kyseenalaistamisen puolesta. Se kannustaa olemaa tietoinen omasta elämäntavastaan ja valinnoistaan. Tiedä, kuinka elät, on kirjan lausumaton manifesti.
Vaarallisimpia sekä itselleen että muille ovat ne, jotka täyttävät muiden odotuksia miettimättä koskaan, mitä omalta elämältä haluavat. He ovat kenen tahansa manipuloitavissa.

Kanniston ja hänen miehensä blogi. 

TUOMIO: Tämä teos ansaitsee kunniapaikan hyllyssäni.
TÄHDET: ****
KENELLE: Sosiaalisista ilmiöistä kiinnostuneille. Nurkkapatriooteille. Tosielämän nomadeille ja nomadisieluille.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Maarit Verronen: Hiljaiset joet. Aviador. 177 s. Maarit Verrosen uuden romaanin kannen kuva on hätkähdyttävän upea: tulenoranssi repeämä mustalla pohjalla. Se kuvaa laavahalkeamaa. Romaanin tarinassa niitä puhkeaa maankuoreen kaikkialla. Teoksen tarinallinen tavoite on suurellinen: Hiljaiset joet on apokalypsi, se kuvaa maapallon tuhoutumista. Verronen tekee romaanissaan ihmeellisen tempun.  Hänen kirjallisessa visiossaan planeetta Maan tuhoutumisesta on kauneutta, jopa hartautta. Tarinan mittakaava on henkeäsalpaava. Tällaisessa suuressa kertomuksessa ihmisten kuolema ja joukkotuho on niin toissijainen, ettei siihen kiinnitetä huomioita. Nyt meni miljoona. Ja taas toinen. Kertoja ei halua lukijan pysähtyvän niihin. Pääroolissa on kuolinkamppailuaan käyvä Maa. Sen tuhon rinnalla kaikki inhimillinen kärsimys on toissijaista. Romaanin mittakaava on myös hyvin pieni. Tuhosta selviää vanheneva nainen ja viisi orpoa lasta. Romaanin päähenkilö on hyvin verrosmainen vähäeleinen o

Psyykoosi vai valaistuminen?

Persoonallisuudesta luopuminen siinä mielessä kuin se tarkoittaa turhan yksilöllisyyden hylkäämistä - sitä että menettää kaiken minkä vain voi menettää ja siitä huolimatta on. Että vähän kerrassaan ja niin varovasti ettei tuskaa tunnu, kuoriutuu, kuin yrittäen vapautua omasta ihostaan, kuoriutuu ominaisuuksistaan. Clarice Lispector: Passio. Teos 2014. Clarise Lispectorin  Passio on raju ja hämmentävä kirja. Olin rynnätä oksentamaan sitä lukiessani. Tämän voi tulkita suosituksena. Harva romaani tekee niin puhtaan fyysisen vaikutuksen. Itse asiassa - ennen Passiota en tiennyt, että kaunokirjallisuus voi vaikuttaa lukijaan tuolla tavoin. Mistä Passio kertoo? Sanotaan vaikka näin: Kaikista kauhuista pahin on oman psyyken hajoamisen tuottama kauhu - nähdä minuutta koossa pitävien rakenteiden ja osatekijöiden läpi ja ymmärtää niiden illusorisuus. Tästä Passio kertoo. Identiteetin hajoamisesta. Skeemoista luopumisesta. Henkisestä muodonmuutoksesta, joka on päähenkilölle