Koska nomadit ovat liikkumisen ammattilaisia, voiko heidän elämäntapansa opettaa jotain paikallaan asuville? Nomadien arki haastaa eräitä keskeisiä länsimaisten yhteiskuntien vaalimia arvoja: turvallisuushakuisuuden, suunnitelmallisuuuden ja jatkuvuuden sekä taloudellisen kasvun. -- Nomadit hämärtävät totuttuja rajoja: kodin ja ulkomaiden, nationalismin ja globalismin, sitoutumisen ja syrjäytymisen, työn ja vapaa-ajan.Päivi Kannisto: Elämäni nomadina. Irtolaisia, seikkailijoita ja elämäntapamatkailijoita. Atena 2012. 320 s.
Päivi Kanniston teos Elämäni nomadina on lojunut lukemattomien kirjojen pinossani viime syksystä saakka. En ole viitsinyt/halunnut siihen tarttua. Kirjoittaja patsasteli kohtalaisen paljon julkisuudessa teoksen ilmestymisen aikoihin. Kuvittelin lehtijuttujen perusteella tietäväni mistä teoksessa on kyse. Taas yksi hyväosaisen laiskanpulskeaa elämää viettävän henkilökohtainen emansipaatiotarina, ei kiitos. Myös kirjan nimi antaa odottaa tilitystä. Olinpa ennakkoluuloinen.
Päivi Kanniston tarina on kyllä huikea, se myönnetään. Hän rakastui, jätti kotinsa sekä hyväpalkkaisen työnsä ja lähti maailmalle. Nyt Kannisto on matkustanut lähes kymmenen vuotta ympäri maailmaa miehensä kanssa. Maapallo on kierretty kolme kertaa. Pariskunnalla ei ole kotia, osoitetta, matkavakuutusta, työpaikkaa, vakituisia tuloja, lapsia eikä edes matkapuhelinta.
Teos pääsi yllättämään. Päivi Kannisto ei kirjassaan puhuu niinkään itsestään kuin kiertolaisuudesta elämäntapana; teos on enemmän asiapitoinen kuin henkilökohtainen. Elämäni nomadina on tieteentekijän analyyttisyydellä kirjoitettu historiikki ja eräänlainen sosiaalinen tutkielma, jopa kannanotto. Ja sopii ollakin. Kannisto on kirjallisuustieteen tohtori, valtiotieteen maisteri ja entinen yritysjohdon konsultti, joten hänen voi odottaakin osaavan asettaa sanansa.
Uskon teoksen oleva ensimmäinen suomenkielinen esitys kiertolaisuudesta historiallisena ja nykyaikaisena ilmiönä. Siitä aplodit. Elämäni nomadina pohtii paljon liikkuvan elämäntavan historiaa ja sitä, miten kiertolaisuus on nähty. Kannisto kirjoittaa pyhiinveltajista, irtolaisista, hoboista, tutkimusmatkailijoista, taiteilijoista ja jopa nykyajan sohvasurffareista. Hän kirjoittaa myös useista historiallisista henkilöistä, joiden olemassaoloa määritti pakottava levottomuus. Lisäksi Kannisto on haastatellut kolmeakymmentä kollegaansa eri puolilta maailmaa. Kanniston laskujen mukaan nykynomadeita on vain muutama sata. (Nomadina hän pitää henkilöä, joka on reissannut yli neljä vuotta ja jolla ei ole pysyvää kotia/osoitetta).
Kannisto osaa pallotella monia näkökulmia, peilata ja kysyä. Mitä kodittomat nomadit voivat opettaa jähmeärakentaiselle yhteiskunnalle? Miksi kiertolaisia on vieroksuttu ja vieroksutaan yhä? Kuinka tällainen elämäntapa ylipäätään on taloudellisesti mahdollista?
Sitten se emansipaatio-osuus. Sellainen teoksesta toki löytyy. Kannisto ei tosin korosta henkilökohtaista puolta; hän korostaa järkiperäistä vapautumista yhteiskunnan asettamista turhista odotuksista, ja se on tarjolla kaikille. Tämäkin tekee mieli sanoa: Teos ei ole puheenvuoro matkailun puolesta, ei sinne päinkään. Se on puheenvuoro rohkeiden irtiottojen ja normien kyseenalaistamisen puolesta. Se kannustaa olemaa tietoinen omasta elämäntavastaan ja valinnoistaan. Tiedä, kuinka elät, on kirjan lausumaton manifesti.
Vaarallisimpia sekä itselleen että muille ovat ne, jotka täyttävät muiden odotuksia miettimättä koskaan, mitä omalta elämältä haluavat. He ovat kenen tahansa manipuloitavissa.
Kanniston ja hänen miehensä blogi.
TUOMIO: Tämä teos ansaitsee kunniapaikan hyllyssäni.
TÄHDET: ****
KENELLE: Sosiaalisista ilmiöistä kiinnostuneille. Nurkkapatriooteille. Tosielämän nomadeille ja nomadisieluille.
Kommentit
Lähetä kommentti