Siirry pääsisältöön

Kirjamessut 2015, osa 2

Kirjamessut, osa 2.

Niinistö ja Donner puhuvat.

Tekoheppien, pumpattavien lampaiden, keinovaginoiden jne. ero kirjamessujen myyntituotteisiin on marginaalinen, sillä täältäkin on tultu hakemaan  tyydytystä salaperäiseen nälkään, täyttymystä syysiltoihin loimuavan takkatulen  ja teurastaljan lisäkkeeksi.--- Tietenkin on myös saavuttu, mutta vain ikään kuin sattumalta, bongaamaan ohi lipuvia alan julkkiksia ja käytäviä kuluttavia silmäätekeviä - jakaako nimikirjoituksia Jari Tervo vai Ron Jeremy, sillä ei juurikaan eroa.
-- Jostain kantaa Panu Rajalan ääni hänen kertoessaan itsensä kanssa miltei yhtä kehnosta kirjailijasta, juhlavuottaan viettävästä Mika Waltarista.

Näin maalailee Ville-Juhani Sutinen kirjamessujen tarjontaa David Foster Wallacea käsittelevässä esseessään (teoksessa Mitä David Foster Wallace tarkoittaa). Tänäkin vuonna messuilla oli puhumassa Panu Rajala ja vietetään suomalaisen merkkihenkilön juhlavuotta. Kyseessa on tietenkin I.K. Inha, ja Rajala messusi Inhasta kertovasta uudesta romaanistaan (ja vetävästi muuten messusi).
Ja Sutinen tietenkin louskuttaa leukojaan. Kirjamessut ovat tärkeää peeärrää kirjallisuudelle ja lukemiselle. Messuilla käyvien koululaisten määrästä päätellen ne ovat myös parasta työtä uusien sukupolvien käännyttämiseksi kirjojen ääreen. Kenelläkään lukemisen puolesta huolissaan olevan ei ole varaa katsoa tällaista tapahtumaa pitkin nenänvarttaan edes leikillään.

Tänä vuonna vietin messuilla ehkä pidempään kuin koskaan ennen. Kävin kuuntelemassa, kuinka Panu Rajala avasi uusi näkökulmia I.K. Inhaan. Ei hänen elämäntyöhönsä, vaan ihminen-Inhaan. Yllätyin Sauli Niinistön ja Jörn Donnerin veljesmäisestä ja säpäkästi persooniin käyvästä keskustelusta. Kävin kuulostelemassa, mitä Claes Andersson sanoo runoudesta, Mirja Kärnä kävelemisestä, Jaakko Hämeen-Anttila keittokirjojen historiasta, Teemu Keskisarja suomalaisesta kirvesmurhaajasta ja Tommy Hellsten ihmisenä olemisesta. Harmittelin, että unohdin käydä kuuntelemassa mitä puhutaan historiallisista romaaneista, suomimytologiasta fantasiakirjallisuudessa, hyvästä lastenkirjallisuudesta ja Worlconista 2017. Ja aivan ehdottomasti harmittelin sitä, että unohdin käydä katsomassa, miltä näyttää ihminen, joka on kirjoittanut niin häikäisevän romaanin kuin Tarina merkillisestä rakkaudesta. (Carl Johan Vallgrenin uutta kirjaa en ole lukenut.)


Tänäkin vuonna päätin, että en osta yhtään kirjaa. Ostin vain kymmenen. Himoitsin ehkä sataa. Alla kuvasatoa.

Kirja...
... jonka hintalappu sai kulmat kohoamaan: Arto Mellerin Tuomiopäivän sävärit, 180e.
...joka aiheutti nostalgiasävärit: Runousopin perusteet. Pääsykoekirjani yliopistoon vuodelta -95.
...jonka näkeminen ilahdutti: komeat uusintapainokset Samuli Paulaharjun kirjoista
...jonka olisin jos olisin rikas: Maailma piirtyy kartalle. Tuhat vuotta maailmankartan historiaa. (Nurmisen säätiö julkaisee näyttäviä arvokirjoja).

Banderollivalinnasta pisteet Bazarille:

Banderollin koosta päätellen Suomen kuumin kirjailija (Sofin banderolli oli yhtä suuri) :


Ja kirjakasoja vielä:
Kirja, jonka
....olisin voinut ostaa lukeakseni ne uudestaan: Muirin legendaariset kävelykirjat 1800-luvulta
...näytti myyvän kuin häkä: Jonathan Franzenin Purity.
...joka on ollut pitkään lukulistalla: Luutnantti Onodan sota. Kertoo tositarinan Filippiineille kuuluvalla saarella kolme vuosikymmentä piilotelleesta  japanilaisesta, joka ei suostunut uskomaan, että sota on ohi.
...joka meni lukulistalle: sarjisversio George R.R. Martinin Game of Thrones -sarjasta


Ostoskassiin päätyi mm. Juha Hurmeen Nyljetyt ajatukset, kiinalaista runoutta (Bei Dao), Minna Eväsojan tutkimus Teetaide ja runous sekä August-voittaja, Carl-Henning Wijkmarkin Saapuva yö.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Psyykoosi vai valaistuminen?

Persoonallisuudesta luopuminen siinä mielessä kuin se tarkoittaa turhan yksilöllisyyden hylkäämistä - sitä että menettää kaiken minkä vain voi menettää ja siitä huolimatta on. Että vähän kerrassaan ja niin varovasti ettei tuskaa tunnu, kuoriutuu, kuin yrittäen vapautua omasta ihostaan, kuoriutuu ominaisuuksistaan. Clarice Lispector: Passio. Teos 2014. Clarise Lispectorin  Passio on raju ja hämmentävä kirja. Olin rynnätä oksentamaan sitä lukiessani. Tämän voi tulkita suosituksena. Harva romaani tekee niin puhtaan fyysisen vaikutuksen. Itse asiassa - ennen Passiota en tiennyt, että kaunokirjallisuus voi vaikuttaa lukijaan tuolla tavoin. Mistä Passio kertoo? Sanotaan vaikka näin: Kaikista kauhuista pahin on oman psyyken hajoamisen tuottama kauhu - nähdä minuutta koossa pitävien rakenteiden ja osatekijöiden läpi ja ymmärtää niiden illusorisuus. Tästä Passio kertoo. Identiteetin hajoamisesta. Skeemoista luopumisesta. Henkisestä muodonmuutoksesta, joka on päähenkilö...

Erämaa murjoo ja parantaa

 Minun täytyy muuttua. Juuri se ajatus ajoi minua eteenpäin noina kuukausina matkaa suunnitellessani: Minun täytyy muuttua. Ei toiseksi ihmiseksi vaan takaisin siksi, joka olin ollut - vahvaksi ja vastuuntuntoiseksi, selvänäköiseksi ja tarmokkaaksi, eettiseksi ja hyväksi.-- Sieltä löytäisin taas voimani, kaukana kaikesta, mikä oli tehnyt elämästäni naurettavaa. Cheryl Strayed: Villi vaellus. Like 2013. 408s. Kuvittelin Cheryl Strayedin kirjaa hypisteltyäni, että kyseessä on äitelän jenkkihenkinen sankaritarina. Eniten ärsytti asetelma, joka kätkeytyy takakannen lauseeseen "Sisukas nainen vastaan villi erämaa".  Lause johti harhaan.Kirjassa ei ole kyse ihminen vastaan luonto -matsista, jossa ihminen kukistaa armottomat voimat ja saa sankarin sädekehän. Kyse ei oikeastaan ole edes vastakkainasettelusta. Villi vaellus kertoo Minnesotassa varttuneen Cheryl Strayedin tarinan. Cheryl ei koskaan toivu äitinsä kuolemasta. Kuolema hajottaa koko perheen. Cheryl menettää ott...

Lukuhuiput 2012: romaanit

Listauksen aika. Lukuvuoteni 2012 näytti tältä, pääpiirteissään: Löysin Haruki Murakamin ja ihastuin.  Luin lukemattomat Leena Krohnini ja päätin, että Krohn on tämä ja ainakin pari muuta läheistä galaksia  mukaan lukien maailmankaikkeuden toiseksi paras kirjailija. Ostin ison määrän Kindle-kirjoja, jotka ovat yhä lukematta. Sorruin pariin luokattoman huonoon teokseen, joiden nimet jätän mainitsematta. Kadehdin muutaman kotimaisen runoilijan taitoja elättelemättä toiveita, että minusta joskus tulisi puoliksikaan tai edes sinne päin yhtä hyvä. Pelastin uusiseelantilaisesta hostellista Piin elämän, Ishmaelin ja Molokain. En  lukenut Taru Sormusten Herrasta -kirjoja. En lukenut yhtään Kalle Päätaloa, mikä tekee minusta isäni mielestä yhä ehkä sivistymättömän. Tunsin järjetöntä epätoivoa siitä, että elämä on liian lyhyt kaikkien hyvien kirjojen lukemiseen, ja noin yleensä ottaen kaikkeen muuhunkin. Jep. Luin viime vuonna jonkin verran enemmän tietokirjallisuutta kuin...