Viime vuonna Helsingin kirjamessut tuntuivat tavanomaista onnistuneemmilta. Tänä vuonna tuli sama tunne. Kirjapinojen äärellä oli tungosta, messukassoilla kiersi pitkät jonot ja koko hallissa vallitsi hyväntuulinen, tarmokas fiilis.
Mitä jäi päällimmäiseksi mieleen kolmen päivän messurupeamasta?
Ennen kaikkea se, että alalla on haistettavissa jonkin sortin optimismia. En tiedä, onko tämä harhaa. Vaikka myynti rämpii, kirja on vahva ja sen eteen tehdään PR-työtä aivan toiseen tapaan kuin vaikka viitisentoista vuotta sitten. Näppituntumani tosin on, että ihmiset jakautuvat lukemisen suhteen entistä jyrkemmin. Jotka eivät lue, eivät lue. Lukevat ihmiset sen sijaan harrastavat kirjaa monin tavoin: käyvät messuilla ja muissa kirjatapahtumissa sekä seuraavat blogeja.
Tänäkin vuonna olin ruksinut messuesitteestä hyvänlaisesti minua kiinnostavia puheenvuoroja ja messuesite oli hiirenkorvilla ennen tapahtumaa. Osa esitelmistä unohtui kirjahurmiossa. Osan kävin kuuntelemassa. Eniten odotin lauantain tunnin mittaista Parnasson kirjallisuuskeskustelua, johon osallistuivat kustannusjohtaja Anna Baijars, Kari Hotakainen ja kriitikko Anna Tomi. Tämä blogipostaus keskittyy tuohon keskusteluun.
Paneelin vetänyt Karo Hämäläinen haastoi keskustelijat kiintoisalla kysymyksellä siitä, mitä kirjallisuushistoriaan jää 2010-luvusta. Hän peräänkuulutti kannanottoja kirjallisuuden estetiikkaan. Aiheeseen tartuttiin rakenteiden ja kustantamisen murroksen kautta. Nostettiin esiin tutut asiat, kuten kentän jakaantuminen. Isot kustantajat ovat entistä isompia ja lukuisat pienet kulkevat kirjallisuuden etunenässä ja uudistajina.
2010-luvun kirjallisuuden estetiikasta tuli jokunen huomio. Puhuttiin autofiktion eli fiktiivisten omaelämäkertojen esiinmarssista ja kerronnallisen tietokirjallisuuden sekä tositarinoiden vahvasta noususta. Baijars mainitsi historiallisen romaanin "kukoistavan ainutlaatuisella tavalla". Tomi nosti esiin lainatun materiaalin tulon runouteen. Kirjallisuuden monimuotoisuus tunnustettiin. Syntyy isoja kansainvälisiä kirjailmiöitä, ja bestsellerit ovat maailmanlaajuisia. Niiden vastapainona on kirjallisuuden estetiikkaa uudistavia teoksia, esimerkkinä mainittiin Laura Lindstedtin Oneiron.
Tunnin mittaisen keskustelun kiinnostavimman puheenvuoron käytti Baijars. Se koski viikko ennen Hesan messuja järjestettyjä Frankfurtin kirjamessuja. Baijars valotti kansainvälisistä oikeuksista käytävää kilpailua; tavalliselle lukijallehan tämä kulissien takana käytävä kustantajien kilpajuoksu ei näy.
Tänä syksynä tavallista suurempi messuhysteriä syntyi kuulemma romanialaisen Eugene Chirovicin teoksen Book Of Mirrors ympärille. Muun muassa Saksasta 11 isoa kustantajaa kisasi teoksen oikeuksista. Niistä päädyttiin maksamaan huikeat puoli miljoonaa euroa.
Toinen hype syntyi Baijarsin mukaan ruotsalaisen omaelämäkerrallisen teoksen ympärille. Nimi ei jäänyt muistiini, mutta kirja kertoo tositarinan 44-vuotiaasta naisesta, joka menettää isänsä, masentuu ja nousee henkisestä lamaannuksestaan kesyttämällä villin haukan.
Tämä kirjamaailmaan liittyvä arvaamattomuus on aina yhtä kiehtovaa. Kuten Baijars totesi, menestystarinat ovat usein täydellisiä yllätyksiä.
Kirjamessuraportti osa 2 täällä.
Kommentit
Lähetä kommentti