Siirry pääsisältöön

Lukuhuiput 2013


Uuden vuoden tammikuu on humahtanut huomaamatta yli puolivälin. Listasin kirjavuoden lukuhuippuni. Kas tässä. Kolmen kärki oli helppo, loppu meni hieman arpomiseksi.



1.Tommi Melender: Yhden hengen orgiat (Wsoy)
Tunnustuksellisia esseitä kirjallisuudesta ja kirjallisuuden (ja lukemisen) merkityksestä.
"Ainoa tapa elää on hukuttaa itsensä kirjallisuuteen kuin loputtomiin orgioihin."

HS:n  arvio teoksesta.

2.Hassan Blasim: Irakin Purkkajeesus (Wsoy)
Irakin Purkkajeesus vihjaa, että kärsimyksen tuolla puolen on jotain. Kun kaikkien menetykset ovat yhtä mittaamattomia ja yhtä kestämättömiä, jää viimeiseksi puolustuskeinoksi nauru. Tällä kauhun ja huumorin veitsenterävällä rajalla novellit taiteilevat. Irakin Purkkajeesus on kaunokirjallisuutta, joka sysää lukijan armotta pois mukavuusalueeltaan. Siksikin se on tärkeä teos.
"Minä sain surmani omien tulituksessa. Olimme partioimassa Yhdysvaltain joukkojen kanssa, kun kylän taloista avattiin tuli."

3.Mia Kankimäki: Asioita, jotka saavat sydämen lyömään nopeammin (Otava)
Omakohtainen ja heittäytyvä tulkinta 900-luvulla eläneestä japanilaisesta hovikirjailijasta Sei Shonagonista. Tutkimusraportti, biografia, päiväkirja, aikalaiskuva - Kankimäen teos on uutta suomalaisessa matkakirjallisuudessa."Piru vie, Sei, etkö kirjoittanutkaan tosissasi? Onko kaikki ylempien käskystä suollettua valhetta?"

Tämän blogin arvio teoksesta.

4.Erkka Filander: Heräämisen valkea myrsky (Poesia)
Kadehdittavaa kielellistä hurmioitumista. Nuori ja ryöpsähtelevä ääni, jota ironian pakko ja kirjallisten konventioiden taju eivät ole vielä pilanneet. 
"Elävä aavistus lyö sinusta/ näyt alkavat oman elämänsä kuin refleksit./ Eikä mikään väijynyt heitä kuten lapsuuden yö/täynnä kirkkaita lintuja."

5.Jenni Linturi: Malmi, 1917 (Teos)
Tiivis romaani kahdesta sisaruksesta ja sisällissodan aatosta. Kielellisestikin mykistävä teos. Linturin kerronnassa ei ole mitään turhaa.
 “Ymmärräthän? Kolikossa on ehkä kaksi puolta, mutta ihmisessä niitä on satoja.”

Kunniamaininnat:
Joel Haahtela: Tähtikirkas, lumivalkea (Otava)
Pertti Lassila: Ihmisten asiat (Teos)


Pari huomiota:


Tein listan vuonna 2013 julkaistuista teoksista, sillä luin paljon uutta kaunokirjallisuutta, eritoten kotimaista.
Lista näyttäisi erilaiselta, jos olisin valinnut lukuhuiput kaikista viime vuonna lukemistani kirjoista. Silloin kärkisijoista olisivat kamppailleet:

Vasili Beskov: Taigan erakot (ilm. 1993). Eriskummallinen tositarina maailmasta vetäytymisestä.
Rosa Liksom: Hytti nro 6 (ilm. 2012). Finlandia-voittaja ansaitsi kunniansa.
Jouni Hokkanen: Lävistetyt (ilm. 2012). Teos hulluudesta silpoa kehoaan.
Dean Karnazes: Ultramaratoonari (ilm. 2011). Teos juoksuhulluudesta.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mitä varten elät?

Koska nomadit ovat liikkumisen ammattilaisia, voiko heidän elämäntapansa opettaa jotain paikallaan asuville? Nomadien arki haastaa eräitä keskeisiä länsimaisten yhteiskuntien vaalimia arvoja: turvallisuushakuisuuden, suunnitelmallisuuuden ja jatkuvuuden sekä taloudellisen kasvun. -- Nomadit hämärtävät totuttuja rajoja: kodin ja ulkomaiden, nationalismin ja globalismin, sitoutumisen ja syrjäytymisen, työn ja vapaa-ajan. Päivi Kannisto: Elämäni nomadina. Irtolaisia, seikkailijoita ja elämäntapamatkailijoita. Atena 2012. 320 s. Päivi Kanniston teos Elämäni nomadina on lojunut lukemattomien kirjojen pinossani viime syksystä saakka. En ole viitsinyt/halunnut siihen tarttua. Kirjoittaja patsasteli kohtalaisen paljon julkisuudessa teoksen ilmestymisen aikoihin. Kuvittelin lehtijuttujen perusteella tietäväni mistä teoksessa on kyse. Taas yksi hyväosaisen laiskanpulskeaa elämää viettävän henkilökohtainen emansipaatiotarina, ei kiitos. Myös kirjan nimi antaa odottaa tilitystä. Ol...

Psyykoosi vai valaistuminen?

Persoonallisuudesta luopuminen siinä mielessä kuin se tarkoittaa turhan yksilöllisyyden hylkäämistä - sitä että menettää kaiken minkä vain voi menettää ja siitä huolimatta on. Että vähän kerrassaan ja niin varovasti ettei tuskaa tunnu, kuoriutuu, kuin yrittäen vapautua omasta ihostaan, kuoriutuu ominaisuuksistaan. Clarice Lispector: Passio. Teos 2014. Clarise Lispectorin  Passio on raju ja hämmentävä kirja. Olin rynnätä oksentamaan sitä lukiessani. Tämän voi tulkita suosituksena. Harva romaani tekee niin puhtaan fyysisen vaikutuksen. Itse asiassa - ennen Passiota en tiennyt, että kaunokirjallisuus voi vaikuttaa lukijaan tuolla tavoin. Mistä Passio kertoo? Sanotaan vaikka näin: Kaikista kauhuista pahin on oman psyyken hajoamisen tuottama kauhu - nähdä minuutta koossa pitävien rakenteiden ja osatekijöiden läpi ja ymmärtää niiden illusorisuus. Tästä Passio kertoo. Identiteetin hajoamisesta. Skeemoista luopumisesta. Henkisestä muodonmuutoksesta, joka on päähenkilö...
Maarit Verronen: Hiljaiset joet. Aviador. 177 s. Maarit Verrosen uuden romaanin kannen kuva on hätkähdyttävän upea: tulenoranssi repeämä mustalla pohjalla. Se kuvaa laavahalkeamaa. Romaanin tarinassa niitä puhkeaa maankuoreen kaikkialla. Teoksen tarinallinen tavoite on suurellinen: Hiljaiset joet on apokalypsi, se kuvaa maapallon tuhoutumista. Verronen tekee romaanissaan ihmeellisen tempun.  Hänen kirjallisessa visiossaan planeetta Maan tuhoutumisesta on kauneutta, jopa hartautta. Tarinan mittakaava on henkeäsalpaava. Tällaisessa suuressa kertomuksessa ihmisten kuolema ja joukkotuho on niin toissijainen, ettei siihen kiinnitetä huomioita. Nyt meni miljoona. Ja taas toinen. Kertoja ei halua lukijan pysähtyvän niihin. Pääroolissa on kuolinkamppailuaan käyvä Maa. Sen tuhon rinnalla kaikki inhimillinen kärsimys on toissijaista. Romaanin mittakaava on myös hyvin pieni. Tuhosta selviää vanheneva nainen ja viisi orpoa lasta. Romaanin päähenkilö on hyvin verrosmainen vähäelein...