Siirry pääsisältöön

Mitä haluan lukea syksyllä 2014?

Kustantajien katalookit eivät lupaa isoja yllätyksiä kirjasyksyyn 2014. Kymmenen kiinnostavinta kotimaista  oli helppo poimia.  Nämä ovat minun valintani. Näiltä teoksilta odotan paljon.

1) Kaj Kajander: Supersäikeet.
Runoja kosmologian, biologian, tietotekniikan ja scifin maailmoista. Otava.

2) Juha Itkonen: Ajo.
"Dramaattinen romaani ylittämättämistä esteistä. Surusta, joka piiskaa ihmistä kohti tuntematonta määränpäätä" Otava.


3) Maritta Lintunen: Hulluruohola.
Romaani ihmismielen saloista. Päähenkilö joutuu miettimään, mitä on olla ihminen, jolle todellisuus ei riitä. Wsoy.


4) Juha Seppälä: Matka aurinkoon.
Avioliitto- ja ihmissuhderomaani. "Eläkkeellä oleva kirjallisuudenprofessori menettää otettaan virtualisoituneesta maailmasta." Wsoy.

5) Markku Paasonen: Pienet kalat syövät suuria kaloja. 
Romaani kulttuurin rappiosta, väkivallasta, kuolemasta, itseinhosta ja syyllisyydestä.Teos.

6) Tommi Melender: Kylmä sota.
"Monitasoinen romaani kallovamman saavasta ekonomistista." Wsoy.

7) Antti Tuuri: Alkemistit II
Suomalaisten kullantekijöiden tarina jatkuu. Otava.


8) Sami Majala: Riivaaja.
"Hurja matka kohti omia sanoja." Gummerus.

9) Matti Kangaskoski: Sydänmarssi.
"Jännityskirja, jännityskirjan parodia, rakkaustarina ja kertomus kielen ja mielen epäluotettavauudesta."Teos.
 
10) Pirjo Hassinen: Sauna Paradis
Isänsä menettänyt mies pyytää apua kirjailijalta muistamiseen.Otava.
Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Maarit Verronen: Hiljaiset joet. Aviador. 177 s. Maarit Verrosen uuden romaanin kannen kuva on hätkähdyttävän upea: tulenoranssi repeämä mustalla pohjalla. Se kuvaa laavahalkeamaa. Romaanin tarinassa niitä puhkeaa maankuoreen kaikkialla. Teoksen tarinallinen tavoite on suurellinen: Hiljaiset joet on apokalypsi, se kuvaa maapallon tuhoutumista. Verronen tekee romaanissaan ihmeellisen tempun.  Hänen kirjallisessa visiossaan planeetta Maan tuhoutumisesta on kauneutta, jopa hartautta. Tarinan mittakaava on henkeäsalpaava. Tällaisessa suuressa kertomuksessa ihmisten kuolema ja joukkotuho on niin toissijainen, ettei siihen kiinnitetä huomioita. Nyt meni miljoona. Ja taas toinen. Kertoja ei halua lukijan pysähtyvän niihin. Pääroolissa on kuolinkamppailuaan käyvä Maa. Sen tuhon rinnalla kaikki inhimillinen kärsimys on toissijaista. Romaanin mittakaava on myös hyvin pieni. Tuhosta selviää vanheneva nainen ja viisi orpoa lasta. Romaanin päähenkilö on hyvin verrosmainen vähäelein...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Psyykoosi vai valaistuminen?

Persoonallisuudesta luopuminen siinä mielessä kuin se tarkoittaa turhan yksilöllisyyden hylkäämistä - sitä että menettää kaiken minkä vain voi menettää ja siitä huolimatta on. Että vähän kerrassaan ja niin varovasti ettei tuskaa tunnu, kuoriutuu, kuin yrittäen vapautua omasta ihostaan, kuoriutuu ominaisuuksistaan. Clarice Lispector: Passio. Teos 2014. Clarise Lispectorin  Passio on raju ja hämmentävä kirja. Olin rynnätä oksentamaan sitä lukiessani. Tämän voi tulkita suosituksena. Harva romaani tekee niin puhtaan fyysisen vaikutuksen. Itse asiassa - ennen Passiota en tiennyt, että kaunokirjallisuus voi vaikuttaa lukijaan tuolla tavoin. Mistä Passio kertoo? Sanotaan vaikka näin: Kaikista kauhuista pahin on oman psyyken hajoamisen tuottama kauhu - nähdä minuutta koossa pitävien rakenteiden ja osatekijöiden läpi ja ymmärtää niiden illusorisuus. Tästä Passio kertoo. Identiteetin hajoamisesta. Skeemoista luopumisesta. Henkisestä muodonmuutoksesta, joka on päähenkilö...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Ota minut mukaan, Bea

Bea Uusma: Naparetki. Minun rakkaustarinani. Like. 2016. Etsin viime viikolla kirjahyllystäni (ja ihme kyllä löysin) Bea Uusman teoksen Naparetki . Käyn nyt hyvät blogin lukijat suoraan asiaan. Tämä ruotsalaisen lääkärin kirja teki minuun senkaltaisen vaikutuksen, johon äärimmäisen harva teos pystyy. Ostin sen pari vuotta sitten kirjamessuilta ja ahmin kertaheitolla. (Luin kirjaa sängyssä yökolmeen, vaikka aamulla oli varhainen herätys.) Jokatapauksessa. Laskin siis kirjan viime viikolla työhuoneeni pöydälle. Sen jälkeen olen tarttunut siihen silloin tällöin, kun kirjan vaaleansiniset kannet ovat osuneet silmiini. Selannut sivuja ja lukenut rivin tai kappaleen sieltä täältä. Miksi? Ehkä olen halunnut päästä takaisin Bea Uusman maailmaan. Ehkä olen halunnut päästä takaisin siihen tunnelmaan ja taikapiiriin, jonka kirja sai aikaan, kun luin sitä ensi kertaa. Tai ehkä olen vain yksinkertaisesti halunnut kirjan pitävän minulle seuraa. No. Eihän mikään koskaan niin helppoa ole....
Lähetä kommentti
Lue lisää