tiistai 2. joulukuuta 2014

This right ear of yours, it's my ear...

Hyvät blogin lukijat. Olen päättänyt vähentää kirjojen lukemista ja hankkia elämän.

Ha. No ei sentään.


Eikä tässä ole Kindle-kirjat.


Kas tässä, syksyn hankintoja. Huolellisesti valittu otos japanilaisia klassikkoja, lisäksi jokunen tiiliskivi laatusarjakuvaa ja nivaska palkittua nykykirjallisuutta. Oi. Silmiä hivelee mutta lompakko itkee vieläkin.
Melkein minäkin. On amatöörimäistä kuvailla kaunokirjallisen teoksen aiheuttamia tunnereaktioita, mutta nyt olen sillä tuulella.

Mistä tahansa pinon kirjasta voisi jaaritella pitkään, kuten Juniricho Tanizakin The Key ja Yoko Ogawan Hotel Iris oudoista vallankäyttökuvioista. Tai voisin pähkiä, miksi Natsume Soseki vaikutti japanilaiseen kirjallisuuteen aikanaan niin paljon. Tai jos todella, todella olisin reilu niin kumartaisin syvään Yoko Ogawan muistinsa menettäneestä vanhasta professorista kertovalle The Housekeeper And The Professor  -teokselle, joka saa epäilemään, että kaunokirjallisuuttakin lohduttavampaa ja kauniimpaa on matematiikka.
 Mutta ei.

Graafikolla on välähtänyt.
Päällimmäisenä on mielessä  Japanissa arvostetun kirjallisuuspalkinnon napannut Nobuko Takagin teos Translucent Tree. Lukijan mielentilasta ja kokemusmaailmasta riippuen tätä elokuvaksikin päätynyttä romaania voi luonnehtia kolmella tavalla.
(a) rakkaustarina, joka saa kyyneleet silmiin
(b) sentimentaalinen, epärealistinen, ei-samastuttava romaani
(c) varoittava ja opettavainen kertomus siitä, miten intohimo voi tuhota ihmisen

Tässä blogikirjoitelmassa sovelletaan ensin mainittua tulkintakehikkoa, koska toinen ei ole oikeutettu ja kolmas on liian tosi.

En vaivaudu kätkemään sitä tosiseikkaa, että käytän kaunokirjallisuutta omiin tarkoitusperiini ja etsin lauseita, jotka valavat uskoa kielellistetyn todellisuuden voimaan. En siis vaivaudu naamioimaan tätäkään kirjoitelmaa arvioksi vaan blogini sankan lukijajoukon viihdykkeeksi poimin Takagin romaanista pari sen eetosta valottavaa otosta. Tiedättehän, asioita joiden edessä on nöyrryttävä aina uudestaan...rakkaus, kuolema, jne.

Then I explode in desire. It's only natural. But then I'm overcome with sadness that I can't fulfill it. I'm sad because your body is not here with me. Then I panic thinking about it all disappearing.
***
All life ends in death. This is the first rule of fate. The second rule is that life strives desperately to continue despite the fact that death is a given.

Eivät nuo toki niin maata mullistavia lauseita olleet. Eivät edes suomenkielisiä. On parempikin syy lukea Nobuko Takagin romaani. Väitin taannoin, että eräs kaunokirjallisuuden hienoimmista rakastelukohtauksista on Alessandro Bariccon romaanissa Silkki. Höpsis. Hienoin kohtaus on tässä romaanissa.  En siteeraa. Lukekaa kirja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti