sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Hyvyys, totuus ja kauneus


 Me emme ole täällä viihtymässä ja oleilemassa. Me olemme täällä kehittyäksemme paremmiksi ihmisiksi, jotta seuraava sukupolvi voisi kehittyä vielä paremmaksi. Juuri tällaista näkökulmaa nykykulttuuri välttelee viimeiseen asti.
Meitä ikään kuin painostetaan henkiseen ja hengelliseen laiskuuteen.
 ***
Hyvä elämä on alkanut tarkoittaa vaivatonta elämää, jossa hyvä tulee rennosti puuhailemalla. Voi niitä nuoria, jotka nielevät tämän mediavalheessa kimmeltävän täkyn.-- Vaivannäköön sitoutuminen on moraalisen heräämisen alku, ja se tapahtuu jo lapsuudessa. Joka ei töitä tee, sen ei syömänkään pidä.

Jari  Ehrnroth: Toivon tarkoitus. Kirjapaja 2014.

En ole varma, onko Jari Ehrnroothin viime vuoden lopulla ilmestynyt teos Toivon tarkoitus saanut kaikkea ansaitsemaansa huomiota. Yhtä tuikeaa moraalifilosofista ruoskintaa ei Suomessa ole nähty. Lukijasta riippuen kirjan parissa joko viihtyy, syyllistyy, huvittuu tai kauhistuu.

Ehrnrooth mielestä ei riitä, että ihminen tavoittelee hyvinvointia ja onnellisuutta. On pyrittävä yksilöllisiä tavoitteita suurempaan päämäärään: parempaan ihmisyyteen. Ehrnrooth listaa sen korkeimmiksi tasoiksi hyvyyden, totuuden ja kauneuden. Kulttuurievoluutio etenee, kun ihmiset tavoittelevat näitä asioita.  Jos hyvyyden, totuuden ja kauneuden tavoittelu unohtuu, kulttuuri taantuu.
Ehrnrooth mielestä viihtyminen, oleilu ja hyvinvointi eivät riitä. Hän haluaa ruoskia ihmiset tekemään töitä itsensä kanssa. Jos ihmiset unohtavat itsensä vain oleilemaan hyvinvointivaltioon, edessä on historian loppu ja ihmiskunnan tuho.

Aivan. Millaisia sanoja! Idealisessa suuruudessaan ne ovat yhtä kauniita kuin kauhistuttaviakin. Kaiken lisäksi ne osuvat suoraan perunalastupussin ja kaukosäätimen välissä kököttävän lukijan sydämeen. Moite on suorasukainen. Sinä siinä, henkinen vätys! Olet ajamassa länsimaista kulttuuria rappioon laiskanpulskealla tyytyväisyydelläsi.

Ehrnrooth ei  opeta, kuinka tulee elää ja ponnistella. Hän on puhdas moraalifilosofi, joka pyrkii tahkomaan teoriaa. Hänen visionsa toivosta ja Jumalasta kulkevat niin korkeissa sfääreissä, että lukija on vaarassa joko vieraantua tekstistä tai vetäytyä ironian linnakkeeseen. Se on harmi. Vähemmällä paasaamisella teos olisi lukijaystävällisempi.

Kirjailijan tinkimättömyyttä täytyy toki ihailla. Ehrnrooth on kirkasotsainen moralisti ja kilvoittelija, joka haaveilee uudesta ihmisyyden kehitysvaiheesta. Tällaiset puhtaat utoopikot ovat nykyään harvassa. Hän edustaa samaa ankaruuden koulukuntaa kuin esimerkiksi Antti Nylén paitsi että Ehrnrooth on paljon ankarampi, paljon ehdottomampi.
Filosofi on julkisuudessa kertonut viettävänsä askeettista ja kurinalaista elämää. On varmasti sietämätöntä olla kirkasotsainen kilvoittelija meidän muiden, laiskanpulskeiden hedonistien maailmassa. Hänenkaltaisilleen lienee vain kaksi vaihtoehtoa. On tehtävä kompromissi maailman kanssa ja siedettävä päivästä toiseen sen epätäydellisyytta tai vetäydyttävä omiin oloihinsa.

Toivon tarkoitus -kirjassa kiinnostavinta on mitä Ehrnrooth lausuu kulttuurista ja taiteista. Hän sälyttää niille melkoisen moraalisen tehtävän. Tähn tapaan:
Kulttuuri voi ylläpitää toivoa paremmasta ihmisyydestä tai se voi antaa periksi ja luopua jalostumisen haasteesta.
**
Kulttuuribarbariaa ei kukisteta sen omin asein massakulutuksen areeenoilla vaan päinvastoin eristäytymällä ja vaalimalla sitä, mitä barbaria ei koskaan voi tuotteistaa, koska se ei myy.
**
On luonnollista, että vapaat ihmiset haluavat viihtyä ilman paineita ja saada kirjallisuudesta sen mitä heidän mielensä tekee. Eivät he etsi teoksen ja lukijan välisen dialogin syvenemistä perimmäisten arvojen ja elämänfilosofian tasolle. He haluavat vain tyydyttää tunnetarpeensa ja arvostavat teoksia, jotka täyttävät tehtävänsä.
**
Rikos, porno, romantiikka.  Väkivalta, seksi rakkaus. Tämä kolminaisuus on lyhyt yhteenveto tunnetarpeita palvelevasta tarinakulttuurista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti