Siirry pääsisältöön

Kirjamessut 2015, osa 2

Kirjamessut, osa 2.

Niinistö ja Donner puhuvat.

Tekoheppien, pumpattavien lampaiden, keinovaginoiden jne. ero kirjamessujen myyntituotteisiin on marginaalinen, sillä täältäkin on tultu hakemaan  tyydytystä salaperäiseen nälkään, täyttymystä syysiltoihin loimuavan takkatulen  ja teurastaljan lisäkkeeksi.--- Tietenkin on myös saavuttu, mutta vain ikään kuin sattumalta, bongaamaan ohi lipuvia alan julkkiksia ja käytäviä kuluttavia silmäätekeviä - jakaako nimikirjoituksia Jari Tervo vai Ron Jeremy, sillä ei juurikaan eroa.
-- Jostain kantaa Panu Rajalan ääni hänen kertoessaan itsensä kanssa miltei yhtä kehnosta kirjailijasta, juhlavuottaan viettävästä Mika Waltarista.

Näin maalailee Ville-Juhani Sutinen kirjamessujen tarjontaa David Foster Wallacea käsittelevässä esseessään (teoksessa Mitä David Foster Wallace tarkoittaa). Tänäkin vuonna messuilla oli puhumassa Panu Rajala ja vietetään suomalaisen merkkihenkilön juhlavuotta. Kyseessa on tietenkin I.K. Inha, ja Rajala messusi Inhasta kertovasta uudesta romaanistaan (ja vetävästi muuten messusi).
Ja Sutinen tietenkin louskuttaa leukojaan. Kirjamessut ovat tärkeää peeärrää kirjallisuudelle ja lukemiselle. Messuilla käyvien koululaisten määrästä päätellen ne ovat myös parasta työtä uusien sukupolvien käännyttämiseksi kirjojen ääreen. Kenelläkään lukemisen puolesta huolissaan olevan ei ole varaa katsoa tällaista tapahtumaa pitkin nenänvarttaan edes leikillään.

Tänä vuonna vietin messuilla ehkä pidempään kuin koskaan ennen. Kävin kuuntelemassa, kuinka Panu Rajala avasi uusi näkökulmia I.K. Inhaan. Ei hänen elämäntyöhönsä, vaan ihminen-Inhaan. Yllätyin Sauli Niinistön ja Jörn Donnerin veljesmäisestä ja säpäkästi persooniin käyvästä keskustelusta. Kävin kuulostelemassa, mitä Claes Andersson sanoo runoudesta, Mirja Kärnä kävelemisestä, Jaakko Hämeen-Anttila keittokirjojen historiasta, Teemu Keskisarja suomalaisesta kirvesmurhaajasta ja Tommy Hellsten ihmisenä olemisesta. Harmittelin, että unohdin käydä kuuntelemassa mitä puhutaan historiallisista romaaneista, suomimytologiasta fantasiakirjallisuudessa, hyvästä lastenkirjallisuudesta ja Worlconista 2017. Ja aivan ehdottomasti harmittelin sitä, että unohdin käydä katsomassa, miltä näyttää ihminen, joka on kirjoittanut niin häikäisevän romaanin kuin Tarina merkillisestä rakkaudesta. (Carl Johan Vallgrenin uutta kirjaa en ole lukenut.)


Tänäkin vuonna päätin, että en osta yhtään kirjaa. Ostin vain kymmenen. Himoitsin ehkä sataa. Alla kuvasatoa.

Kirja...
... jonka hintalappu sai kulmat kohoamaan: Arto Mellerin Tuomiopäivän sävärit, 180e.
...joka aiheutti nostalgiasävärit: Runousopin perusteet. Pääsykoekirjani yliopistoon vuodelta -95.
...jonka näkeminen ilahdutti: komeat uusintapainokset Samuli Paulaharjun kirjoista
...jonka olisin jos olisin rikas: Maailma piirtyy kartalle. Tuhat vuotta maailmankartan historiaa. (Nurmisen säätiö julkaisee näyttäviä arvokirjoja).

Banderollivalinnasta pisteet Bazarille:

Banderollin koosta päätellen Suomen kuumin kirjailija (Sofin banderolli oli yhtä suuri) :


Ja kirjakasoja vielä:
Kirja, jonka
....olisin voinut ostaa lukeakseni ne uudestaan: Muirin legendaariset kävelykirjat 1800-luvulta
...näytti myyvän kuin häkä: Jonathan Franzenin Purity.
...joka on ollut pitkään lukulistalla: Luutnantti Onodan sota. Kertoo tositarinan Filippiineille kuuluvalla saarella kolme vuosikymmentä piilotelleesta  japanilaisesta, joka ei suostunut uskomaan, että sota on ohi.
...joka meni lukulistalle: sarjisversio George R.R. Martinin Game of Thrones -sarjasta


Ostoskassiin päätyi mm. Juha Hurmeen Nyljetyt ajatukset, kiinalaista runoutta (Bei Dao), Minna Eväsojan tutkimus Teetaide ja runous sekä August-voittaja, Carl-Henning Wijkmarkin Saapuva yö.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mitä varten elät?

Koska nomadit ovat liikkumisen ammattilaisia, voiko heidän elämäntapansa opettaa jotain paikallaan asuville? Nomadien arki haastaa eräitä keskeisiä länsimaisten yhteiskuntien vaalimia arvoja: turvallisuushakuisuuden, suunnitelmallisuuuden ja jatkuvuuden sekä taloudellisen kasvun. -- Nomadit hämärtävät totuttuja rajoja: kodin ja ulkomaiden, nationalismin ja globalismin, sitoutumisen ja syrjäytymisen, työn ja vapaa-ajan. Päivi Kannisto: Elämäni nomadina. Irtolaisia, seikkailijoita ja elämäntapamatkailijoita. Atena 2012. 320 s. Päivi Kanniston teos Elämäni nomadina on lojunut lukemattomien kirjojen pinossani viime syksystä saakka. En ole viitsinyt/halunnut siihen tarttua. Kirjoittaja patsasteli kohtalaisen paljon julkisuudessa teoksen ilmestymisen aikoihin. Kuvittelin lehtijuttujen perusteella tietäväni mistä teoksessa on kyse. Taas yksi hyväosaisen laiskanpulskeaa elämää viettävän henkilökohtainen emansipaatiotarina, ei kiitos. Myös kirjan nimi antaa odottaa tilitystä. Ol...

Psyykoosi vai valaistuminen?

Persoonallisuudesta luopuminen siinä mielessä kuin se tarkoittaa turhan yksilöllisyyden hylkäämistä - sitä että menettää kaiken minkä vain voi menettää ja siitä huolimatta on. Että vähän kerrassaan ja niin varovasti ettei tuskaa tunnu, kuoriutuu, kuin yrittäen vapautua omasta ihostaan, kuoriutuu ominaisuuksistaan. Clarice Lispector: Passio. Teos 2014. Clarise Lispectorin  Passio on raju ja hämmentävä kirja. Olin rynnätä oksentamaan sitä lukiessani. Tämän voi tulkita suosituksena. Harva romaani tekee niin puhtaan fyysisen vaikutuksen. Itse asiassa - ennen Passiota en tiennyt, että kaunokirjallisuus voi vaikuttaa lukijaan tuolla tavoin. Mistä Passio kertoo? Sanotaan vaikka näin: Kaikista kauhuista pahin on oman psyyken hajoamisen tuottama kauhu - nähdä minuutta koossa pitävien rakenteiden ja osatekijöiden läpi ja ymmärtää niiden illusorisuus. Tästä Passio kertoo. Identiteetin hajoamisesta. Skeemoista luopumisesta. Henkisestä muodonmuutoksesta, joka on päähenkilö...
Maarit Verronen: Hiljaiset joet. Aviador. 177 s. Maarit Verrosen uuden romaanin kannen kuva on hätkähdyttävän upea: tulenoranssi repeämä mustalla pohjalla. Se kuvaa laavahalkeamaa. Romaanin tarinassa niitä puhkeaa maankuoreen kaikkialla. Teoksen tarinallinen tavoite on suurellinen: Hiljaiset joet on apokalypsi, se kuvaa maapallon tuhoutumista. Verronen tekee romaanissaan ihmeellisen tempun.  Hänen kirjallisessa visiossaan planeetta Maan tuhoutumisesta on kauneutta, jopa hartautta. Tarinan mittakaava on henkeäsalpaava. Tällaisessa suuressa kertomuksessa ihmisten kuolema ja joukkotuho on niin toissijainen, ettei siihen kiinnitetä huomioita. Nyt meni miljoona. Ja taas toinen. Kertoja ei halua lukijan pysähtyvän niihin. Pääroolissa on kuolinkamppailuaan käyvä Maa. Sen tuhon rinnalla kaikki inhimillinen kärsimys on toissijaista. Romaanin mittakaava on myös hyvin pieni. Tuhosta selviää vanheneva nainen ja viisi orpoa lasta. Romaanin päähenkilö on hyvin verrosmainen vähäelein...