Siirry pääsisältöön

Kirjamessut 2015, osa 2

Kirjamessut, osa 2.

Niinistö ja Donner puhuvat.

Tekoheppien, pumpattavien lampaiden, keinovaginoiden jne. ero kirjamessujen myyntituotteisiin on marginaalinen, sillä täältäkin on tultu hakemaan  tyydytystä salaperäiseen nälkään, täyttymystä syysiltoihin loimuavan takkatulen  ja teurastaljan lisäkkeeksi.--- Tietenkin on myös saavuttu, mutta vain ikään kuin sattumalta, bongaamaan ohi lipuvia alan julkkiksia ja käytäviä kuluttavia silmäätekeviä - jakaako nimikirjoituksia Jari Tervo vai Ron Jeremy, sillä ei juurikaan eroa.
-- Jostain kantaa Panu Rajalan ääni hänen kertoessaan itsensä kanssa miltei yhtä kehnosta kirjailijasta, juhlavuottaan viettävästä Mika Waltarista.

Näin maalailee Ville-Juhani Sutinen kirjamessujen tarjontaa David Foster Wallacea käsittelevässä esseessään (teoksessa Mitä David Foster Wallace tarkoittaa). Tänäkin vuonna messuilla oli puhumassa Panu Rajala ja vietetään suomalaisen merkkihenkilön juhlavuotta. Kyseessa on tietenkin I.K. Inha, ja Rajala messusi Inhasta kertovasta uudesta romaanistaan (ja vetävästi muuten messusi).
Ja Sutinen tietenkin louskuttaa leukojaan. Kirjamessut ovat tärkeää peeärrää kirjallisuudelle ja lukemiselle. Messuilla käyvien koululaisten määrästä päätellen ne ovat myös parasta työtä uusien sukupolvien käännyttämiseksi kirjojen ääreen. Kenelläkään lukemisen puolesta huolissaan olevan ei ole varaa katsoa tällaista tapahtumaa pitkin nenänvarttaan edes leikillään.

Tänä vuonna vietin messuilla ehkä pidempään kuin koskaan ennen. Kävin kuuntelemassa, kuinka Panu Rajala avasi uusi näkökulmia I.K. Inhaan. Ei hänen elämäntyöhönsä, vaan ihminen-Inhaan. Yllätyin Sauli Niinistön ja Jörn Donnerin veljesmäisestä ja säpäkästi persooniin käyvästä keskustelusta. Kävin kuulostelemassa, mitä Claes Andersson sanoo runoudesta, Mirja Kärnä kävelemisestä, Jaakko Hämeen-Anttila keittokirjojen historiasta, Teemu Keskisarja suomalaisesta kirvesmurhaajasta ja Tommy Hellsten ihmisenä olemisesta. Harmittelin, että unohdin käydä kuuntelemassa mitä puhutaan historiallisista romaaneista, suomimytologiasta fantasiakirjallisuudessa, hyvästä lastenkirjallisuudesta ja Worlconista 2017. Ja aivan ehdottomasti harmittelin sitä, että unohdin käydä katsomassa, miltä näyttää ihminen, joka on kirjoittanut niin häikäisevän romaanin kuin Tarina merkillisestä rakkaudesta. (Carl Johan Vallgrenin uutta kirjaa en ole lukenut.)


Tänäkin vuonna päätin, että en osta yhtään kirjaa. Ostin vain kymmenen. Himoitsin ehkä sataa. Alla kuvasatoa.

Kirja...
... jonka hintalappu sai kulmat kohoamaan: Arto Mellerin Tuomiopäivän sävärit, 180e.
...joka aiheutti nostalgiasävärit: Runousopin perusteet. Pääsykoekirjani yliopistoon vuodelta -95.
...jonka näkeminen ilahdutti: komeat uusintapainokset Samuli Paulaharjun kirjoista
...jonka olisin jos olisin rikas: Maailma piirtyy kartalle. Tuhat vuotta maailmankartan historiaa. (Nurmisen säätiö julkaisee näyttäviä arvokirjoja).

Banderollivalinnasta pisteet Bazarille:

Banderollin koosta päätellen Suomen kuumin kirjailija (Sofin banderolli oli yhtä suuri) :


Ja kirjakasoja vielä:
Kirja, jonka
....olisin voinut ostaa lukeakseni ne uudestaan: Muirin legendaariset kävelykirjat 1800-luvulta
...näytti myyvän kuin häkä: Jonathan Franzenin Purity.
...joka on ollut pitkään lukulistalla: Luutnantti Onodan sota. Kertoo tositarinan Filippiineille kuuluvalla saarella kolme vuosikymmentä piilotelleesta  japanilaisesta, joka ei suostunut uskomaan, että sota on ohi.
...joka meni lukulistalle: sarjisversio George R.R. Martinin Game of Thrones -sarjasta


Ostoskassiin päätyi mm. Juha Hurmeen Nyljetyt ajatukset, kiinalaista runoutta (Bei Dao), Minna Eväsojan tutkimus Teetaide ja runous sekä August-voittaja, Carl-Henning Wijkmarkin Saapuva yö.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Elämä lyhyt, taide pitkä

"Välillä tuntuu jotenkin vaikealta elää", hän sanoi. "Niin." "Mutta kaikki on hyvin?"  " Kaikki on hyvin." Joel Haahtela: Mistä maailmat alkavat. Otava 2017. Sain juuri päätökseen Joel Haahtelan uutuusromaanin Mistä maailmat alkavat . Ensin tekee mieli sanoa tämä:  Joel Haahtela on suomalaisen nykykirjallisuuden suuri humanisti, ehkä suurin. Lukekaa Mistä maailmat alkavat niin tiedätte, mitä tarkoitan. Haahtela operoi tunnelmilla ja tunnemaailmoilla. Kerronta on hienosäikeistä, lyyristä ja äärimmilleen nyanssein viritettyä. Haahtelan tavassa kuvata ihmistä on hartautta. Hän kirjoittaa henkilöhahmoistaan aina kunnioittavasti. Heissä on hyvin harvoin mitään alhaista ja vietinomaista.  Haahtelan kirjallisessa imperiumissa ihminen on ennen kaikkea henkinen olento, enemmänkin. Ikään kuin kirjailija näkisi ihmisessä pyhyyttä, jonka tahtoo paljastaa. Onko tämä Haahtelan kirjailijuuden perimmäisin eetos? Haahtelan sympati

Haluan tarjota Haruki Murakamille oluen

  Kummallinen tunne, jossa syyllisyys ja voimakas kaipuu kietoituivat toisiinsa vaikeasti eroteltavalla tavalla. Ehkä se oli tunne, joka saattoi syntyä vain pimeässä salaisessa paikassa, jossa todellisuus ja epätodellinen sekoittuivat salakähmäisesti.  Hän koki merkillistä kaihoa tuota tunnetta kohtaan. Ihan mikä tahansa uni, mikä tahansa tunne kelpaisi. Jos näkisi vielä kerran vaikka unen, johon Shiro ilmestyisi, niin sekin kelpaisi. Hän nukahti lopulta, muttei nähnyt unia. Haruki Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet.  Tammi 2014. 330 sivua. Lempikirjailijan uuteen teokseen tarttuminen jännittää aina. Haruki Murakamin teosta Värittömän miehen vaellusvuodet olen odottanut yli vuoden. Ensimmäinen syy: Haruki Murakami on japanilaisen kirjallisuuden ykkösnimi. Toinen syy: tarinassa matkataan Suomeen.  Kolmas: kyseessä on Murakamin ensimmäinen teos, joka on käännetty suoraan japanista suomeksi. Paljastan heti. Värittömän miehen vaellusvuodet ei ollut täyskymppi, mutta

Tosielämä on tarua ihmeempää

Christer Boucht: Onnea etsimässä. Punaisesta Karjalasta Kaukoitään. Kirjayhtymä 1973. 306 s. Stalinin lahja Karjalan suomensukuisille rakentajille (kuten monille muillekin) oli nääntymiskuolema jollain Siperian tai Keski-Aasian pakkotyömaalla ja nimetön joukkohauta, tai hyvällä tuurilla armeliaasti oitis kuula kalloon. Niin kävi isosedälleni ja niin oli vähällä käydä Christer Bouchtin teoksen Onnea etsimässä henkilöille. Suomalaisten kokemuksista Stalinin vainoissa on kirjoitettu jonkin verran kirjoja, vähän kuitenkin  amerikansuomalaisten näkökulmasta. Siksi en epäröinyt, kun tämä opus tuli vastaan Helsingin viimesyksyisillä kirjamessuilla. Teos kertoo Kanadan Vancouverista Petroskoihin muuttaneen Strengin pariskunnan tarinan. Myös Strengit saivat liikkeelle lama ja amerikansuomalaisten parissa levinnyt puna-aate. Kaikkiaan kuutisentuhatta suomalaista lähti Neuvostoliittoon sosialistisen unelman perässä.  Vaikka idealismi uudessa maassa karisi kaikilta siirtolaisilt