- Taide on onnistunutta vain jos siihen laittaa osan itseään. Siksi se on niin vaikeaa. Laulaminenkin. Oletko sinä onnellinen?
- Jos olisin, en ehkä enää maalaisi.
- Uskotko, että taiteilijuudesta on mahdollista parantua?
Albert huokasi.
- Se on kuin kirous. Minä en valinnut sitä.
Venla Hiidensalo: Sinun tähtesi. Otava 479 sivua.
Onko koskaan kirjoittu yhtä paljon elämäkerrallista fiktiota kuin nyt? Epäilen. Tarvitsee vain vilkaista kustantajien listoja. 2000-luvun kirjallisista suuntauksista elämäkerralliset romaanit pistävät silmään runsaslukuisina.
Ymmärrän viehätyksen. Fiktion avulla voi täyttää aukot, joihin elämäkerrallinen kirjoittaminen ei yllä - toiveiden, pelkojen ja salattujen halujen täplittämän yksityisen psykologisen maiseman.
Vastenmielisyydenkin niitä kohtaan ymmärrän. Miksi retostella edesmenneen elämällä? Kuolleet eivät voi puolustautua. Lukija on kirjailijan moraalin ja hyvän maun armoilla.
Venla Hiidensalon Albert Edelfeltistä kertova romaani Sinun tähtesi on vuoden ensimmäisiä romaaneja. Edelfeltin kaltaiseen kansallistaiteilijaan tarttuminen on riskaabelia. Miten kirjoittaa, ettei lopputulos ole kankea kirjallinen patsas? Miten välttää taiteilijamyytin pönkitys ja putoaminen kliseiden sudenkuoppaan?
Millainen on Venla Hiidensalon Edelfelt?
Inhimillinen ja ristiriitainen: Hän maalaa. Hän juo. Häntä rassaavat suku- ja perhesiteet, velvoite elättää ja olla isä. Hänen avioliittonsa on kulissi. Hän makaa malliensa kanssa, sillä ilman seksiä hän on kykenemätön työskentelemään. Hän on levoton, vapaudenkaipuinen, yksinäinen ja alati tyytymätön. Vanhetessaan hänestä tulee yhä synkempi.
Hiidensalon Edelfelt kokee, että on täyttänyt muotokuvillaan vain tilaajiensa toiveita. Hän ei kykene iloitsemaan menestyksestään, henkilökohtainen täyttymys jää saavuttamatta. Se vain välähtää hänelle, ensin ranskalaisen rakastetun Virginien, sitten Aino Actén muodossa.
Hiidensalon Edelfeltiä ei kaiverra weltschmerz tai angst. Mieleen tulee ranskasta juontava termi ennui, eräänlainen syvä lyyrinen apeus, tylsistyminen elämään ja pettymys maailmaa kohtaan.
Kärsivän taiteilijan myytti, kyllä. Vaan olisiko onnellinen Albert Edelfelt ollut kaunokirjallisesti kiinnostava?
Kirjalijan ansioksi on todettava, että aivan näin yksioikoinen Hiidensalon kuva Edelfeltistä ei ole. Siihen tuovat moniulotteisuutta teoksen muut henkilöhahmot, Edelfeltin perheenjäsenet, joiden kautta häntä myös tarkastellaan. Hiidensalo osaa kutoa Edeltin osaksi yhteisöään. Tämä on teoksen vahvuus.
Muuten ansiokkaan romaanin loppu on epäonnistunut. Albert Edelfelt menehtyi 1905. Teoksen tapahtumia on venytetty vuoteen 1917 ja 1918. Aivan niin, Suomen juhlavuosi jne. Kummallista silti, ettei kustannustoimittaja puuttunut tällaiseen kaunokirjalliseen tyhjäkäyntiin.
- Jos olisin, en ehkä enää maalaisi.
- Uskotko, että taiteilijuudesta on mahdollista parantua?
Albert huokasi.
- Se on kuin kirous. Minä en valinnut sitä.
Venla Hiidensalo: Sinun tähtesi. Otava 479 sivua.
Onko koskaan kirjoittu yhtä paljon elämäkerrallista fiktiota kuin nyt? Epäilen. Tarvitsee vain vilkaista kustantajien listoja. 2000-luvun kirjallisista suuntauksista elämäkerralliset romaanit pistävät silmään runsaslukuisina.
Ymmärrän viehätyksen. Fiktion avulla voi täyttää aukot, joihin elämäkerrallinen kirjoittaminen ei yllä - toiveiden, pelkojen ja salattujen halujen täplittämän yksityisen psykologisen maiseman.
Vastenmielisyydenkin niitä kohtaan ymmärrän. Miksi retostella edesmenneen elämällä? Kuolleet eivät voi puolustautua. Lukija on kirjailijan moraalin ja hyvän maun armoilla.
Venla Hiidensalon Albert Edelfeltistä kertova romaani Sinun tähtesi on vuoden ensimmäisiä romaaneja. Edelfeltin kaltaiseen kansallistaiteilijaan tarttuminen on riskaabelia. Miten kirjoittaa, ettei lopputulos ole kankea kirjallinen patsas? Miten välttää taiteilijamyytin pönkitys ja putoaminen kliseiden sudenkuoppaan?
Millainen on Venla Hiidensalon Edelfelt?
Inhimillinen ja ristiriitainen: Hän maalaa. Hän juo. Häntä rassaavat suku- ja perhesiteet, velvoite elättää ja olla isä. Hänen avioliittonsa on kulissi. Hän makaa malliensa kanssa, sillä ilman seksiä hän on kykenemätön työskentelemään. Hän on levoton, vapaudenkaipuinen, yksinäinen ja alati tyytymätön. Vanhetessaan hänestä tulee yhä synkempi.
Hiidensalon Edelfelt kokee, että on täyttänyt muotokuvillaan vain tilaajiensa toiveita. Hän ei kykene iloitsemaan menestyksestään, henkilökohtainen täyttymys jää saavuttamatta. Se vain välähtää hänelle, ensin ranskalaisen rakastetun Virginien, sitten Aino Actén muodossa.
Hiidensalon Edelfeltiä ei kaiverra weltschmerz tai angst. Mieleen tulee ranskasta juontava termi ennui, eräänlainen syvä lyyrinen apeus, tylsistyminen elämään ja pettymys maailmaa kohtaan.
Kärsivän taiteilijan myytti, kyllä. Vaan olisiko onnellinen Albert Edelfelt ollut kaunokirjallisesti kiinnostava?
Kirjalijan ansioksi on todettava, että aivan näin yksioikoinen Hiidensalon kuva Edelfeltistä ei ole. Siihen tuovat moniulotteisuutta teoksen muut henkilöhahmot, Edelfeltin perheenjäsenet, joiden kautta häntä myös tarkastellaan. Hiidensalo osaa kutoa Edeltin osaksi yhteisöään. Tämä on teoksen vahvuus.
Muuten ansiokkaan romaanin loppu on epäonnistunut. Albert Edelfelt menehtyi 1905. Teoksen tapahtumia on venytetty vuoteen 1917 ja 1918. Aivan niin, Suomen juhlavuosi jne. Kummallista silti, ettei kustannustoimittaja puuttunut tällaiseen kaunokirjalliseen tyhjäkäyntiin.
Kommentit
Lähetä kommentti