Siirry pääsisältöön

Elämä lyhyt, taide pitkä

"Välillä tuntuu jotenkin vaikealta elää", hän sanoi.
"Niin."
"Mutta kaikki on hyvin?" 
"Kaikki on hyvin."

Joel Haahtela: Mistä maailmat alkavat. Otava 2017.

Sain juuri päätökseen Joel Haahtelan uutuusromaanin Mistä maailmat alkavat. Ensin tekee mieli sanoa tämä:  Joel Haahtela on suomalaisen nykykirjallisuuden suuri humanisti, ehkä suurin.

Lukekaa Mistä maailmat alkavat niin tiedätte, mitä tarkoitan.

Haahtela operoi tunnelmilla ja tunnemaailmoilla. Kerronta on hienosäikeistä, lyyristä ja äärimmilleen nyanssein viritettyä.

Haahtelan tavassa kuvata ihmistä on hartautta. Hän kirjoittaa henkilöhahmoistaan aina kunnioittavasti. Heissä on hyvin harvoin mitään alhaista ja vietinomaista.  Haahtelan kirjallisessa imperiumissa ihminen on ennen kaikkea henkinen olento, enemmänkin. Ikään kuin kirjailija näkisi ihmisessä pyhyyttä, jonka tahtoo paljastaa. Onko tämä Haahtelan kirjailijuuden perimmäisin eetos?

Haahtelan sympatiat ovat usein maan hiljaisten puolella. Hänen kertojansa ja/tai romaanihahmonsa ovat usein joko herkkiä, yksinäisiä tai jollain tapaa sivullisia tai itsensä sivullisiksi kokevia. Tämä ei tee heistä välttämättä hauraita. Se tekee heistä ihmisiä, joille todellisuus näyttäytyy rikkaana ja kylläisenä.

Tällaisen salaisen prisman läpi maailman näkee myös Mistä maailmat alkavat  -teoksen päähenkilö, taidemaalari nimeltä Visa. Hän suhteessaan todellisuuteen on maagisia sävyjä. Haahtela piirtää ne esiin taiten.
Jos ikkunan takana seisoi talven pimeä seinä, sisällä huoneet alkoivat täyttyä valosta ja liekehtivistä väreistä, sata metriä korkeista aalloista. Kirjat putoilivat hyllyistä ja avautuivat, hänen lempimaalauksensa levittäytyivät pöydille. Niin kuin Visa olisi kaikkein epätoivoisimmalla hetkellä puhaltanut torveen ja kutsunut kaikki vanhat ystävänsä apuun.
 Ja:
Mutta sisällä Visa unohtui työnsä keskelle, unohti ajan ja astui sen ulkopuolelle, sinne missä olemassaolo oli jotain enemmän kuin elämä.

Mistä maailmat alkavat on puhdasverinen taiteilijaromaani. Se pohtii päähenkilönsä Visan kautta taiteilijuutta, kutsumusta ja taiteen tekemistä. Ennen kaikkea se pohtii mielikuvitusta ja tarkoin näkemisen kykyä sisäisen todellisuuden voiman lähteinä.
Visa on Haahtelan koko tuotannon romaaninhahmoista pyhimysmäisin. Hänestä on kaikki ironia riisuttu.

Visan varjona romaanissa kulkee hänen taiteilijaystävänsä Tapio. Hänessä on Visan herkkyys, mutta sen lisäksi hänessä vellovat toisenlaiset, pimeät voimat.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vuoden lukukokemus on tässä. Ehkä.

Alessandro Baricco: Silkki. Suom. Elina Suolahti. Wsoy 1997. 114s. Pysy siinä, haluan katsella sinua. Minä olen katsellut sinua paljon, mutta et ollut minua varten, nyt olet minua varten, älä tule lähemmäksi, ole niin hyvä, pysy siinä missä olet, meillä on kokonainen yö... Näin alkaa eräs kaunokirjallisuuden hienoimmista rakastelukohtauksista. Se ei tapahdu kertojansa, teoksen henkilöhahmon, elämässä. Se tapahtuu hänen kuvitelmissaan. Niin sen täytyykin olla. Todellisuus ei ole yhtä kaunista kuin kaipaus, fiktiossakaan. Puhun italialaisen Alessandro Bariccon teoksesta Silkki. Se on ensimmäinen kirja, jonka olen lukenut kolmeen kuukauteen. Vaikea ymmärtää, kuinka selvisin tuosta tauosta järjissäni, ehkä en selvinnytkään. Sen jälkeen kuitenkin janosin hyvää kaunokirjallisuutta enemmän kuin koskaan. Luin Silkin ja maailma nyrjähti paikoiltaan. Sisältöön. Hervé Joncour on ranskalainen kauppias 1860-luvun Ranskassa. Elämä on onnellista ja vaurasta, avioliitto mallillaan. Jonco

Haluan tarjota Haruki Murakamille oluen

  Kummallinen tunne, jossa syyllisyys ja voimakas kaipuu kietoituivat toisiinsa vaikeasti eroteltavalla tavalla. Ehkä se oli tunne, joka saattoi syntyä vain pimeässä salaisessa paikassa, jossa todellisuus ja epätodellinen sekoittuivat salakähmäisesti.  Hän koki merkillistä kaihoa tuota tunnetta kohtaan. Ihan mikä tahansa uni, mikä tahansa tunne kelpaisi. Jos näkisi vielä kerran vaikka unen, johon Shiro ilmestyisi, niin sekin kelpaisi. Hän nukahti lopulta, muttei nähnyt unia. Haruki Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet.  Tammi 2014. 330 sivua. Lempikirjailijan uuteen teokseen tarttuminen jännittää aina. Haruki Murakamin teosta Värittömän miehen vaellusvuodet olen odottanut yli vuoden. Ensimmäinen syy: Haruki Murakami on japanilaisen kirjallisuuden ykkösnimi. Toinen syy: tarinassa matkataan Suomeen.  Kolmas: kyseessä on Murakamin ensimmäinen teos, joka on käännetty suoraan japanista suomeksi. Paljastan heti. Värittömän miehen vaellusvuodet ei ollut täyskymppi, mutta