Siirry pääsisältöön

Mitä haluan lukea keväällä 2016?

Oho ja jopas jotain. Kävin läpi kustantajien kevätkatalookit ja eräs asia pisti silmiin. Runokeväästä on tulossa melkoinen, yhtä vahvaa ja runsasta en muista vuosikausiin.  Kokoelman julkaisevat mm. Harri Nordell, Panu Tuomi, Olli Heikkonen, Kristiina Wallin, Jyrki Kiiskinen, Erkka Filander ym. Iloitsen.

Muutoin kevään 2016 kirjasato näyttää yllättävän nimettömältä. Meinaan, että hypetetyimmät kirjailijat loistavat poissaolollaan. Odotetuin teos lienee Tommi Kinnusen helmikuussa julkaistava Lopotti. Katsoin myös, että mm. Mikko Rimmiseltä ja Juha Itkoselta tulee jotain.
Ehkä hyvä näin. Suosituimpien kirjailijoiden poissaolo julkaisulistoilta antaa tilaisuuden loistaa muille, ei-niin-hypetetyille tekijöille. Ja keväthän on nyt aina tälläista.

Käännösteoksista isoin tapaus taitaa olla Helen MacDolnaldin tietokirjaksi luokiteltu teos H niin kuin haukka, jonka mainitsin tässä postauksessa. (Tosin virheellisesti ruotsalaiseksi teokseksi).

Jokatapauksessa. Alla hyvin subjektiivinen sommitelma omaksi lukulistakseni.

Runot
Harri Nordell: Hajonneet (Wsoy). "Uuden kokoelmansa myötä hän jättää hyvästit runoudelle", kustanjan ennakkotiedot varoittavat. Siis mitä. Laittaako Suomen paras runoilija pillit pussiin?

 - Erkka Filander: Torso (Poesia).  Runouden ihmelapsi voitti 19-vuotiaana HS:n esikoiskirjapalkinnon. Jännä nähdä, millainen Filanderin toinen runokokoelma on. Näin lupaa kustantaja: "Runoja hetkestä jolloin ihminen tekee elämäänsä suuntaavan päätöksen."

 - Kristiina Wallin: Valon paino (Tammi). Runoja surusta ja muistista.

Kotimaiset romaanit
- Kaiho Nieminen: Ihmissuden kronikka (Wsoy). Köyhä talonpoika pakenee tappoa korpeen 1600-luvun Suomessa. En ole lukenut yhtään Niemistä, joten lienee aika. Tämän teoksen aihe vetoaa.

- Jukka Viikilä: Akvarelleja Engelin kaupungista (Gummerus). Romaani arkkitehti Engelin työstä Helsingissä vuosina 1816-1840.

 - Heli Slunga & Jaana Seppänen: Lapin Lolita (Wsoy). "Romaani prostituutiosta, viattomuudesta, rahasta ja lihasta." Kuulostaa räyhäkältä ->lukulistalle.

Käännöskirjat (kauno+tieto):
- Helen Macdonald: H niin kuin haukka (Gummerus). Historioitsija kertoo haukan kouluttamisesta ja elämästään.

- Fausto Brizzi: 100 onnen päivää (Gummerus). Kertomus 40-vuotiaan miehen sadasta viimeisestä päivästä. 

- Sara Stridsberg: Niin raskas on rakkaus (Tammi). Romaani isän ja tyttären suhteesta vanhan mielisairaalan seinien sisällä.

Kotimainen tieto yms.
- Jani Kaaro: Kauniimpi maailma (Wsoy). Tiedetoimittajan kirjoituksia sielusta, taloudesta ja oikeudenmukaisuudesta.

- Tommi Melender: Onnellisuudesta (Wsoy). Esseitä onnellisuuden kirjosta runoudesta jalkapallon MM-kisoihin.

- Minna Eväsoja: Melkein geisha (Gummerus). "Japanilaisen estetiikan dosentti havainnoi japanilaista kulttuuria." Kiinnostava nähdä, kuinka vetävästi estetiikan dosentti kirjoittaa.

- Pirkko Lindberg: Fukushima ikuisesti (Savukeidas). Lindberg teki matkan onnettomuuden jälkeiseen Japaniin ja haastatteli kymmeniä ihmisiä.


Kommentit

  1. Kesälukumaratonpäivä lähestyy! Postausten linkitys-artikkeli on jo julkaistu https://jakaikkeamuuta.blogspot.fi/2016/07/blogistanian-lukumaraton-2016.html. Tervetuloa mukaan ja mahtavaa maratonia!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Maarit Verronen: Hiljaiset joet. Aviador. 177 s. Maarit Verrosen uuden romaanin kannen kuva on hätkähdyttävän upea: tulenoranssi repeämä mustalla pohjalla. Se kuvaa laavahalkeamaa. Romaanin tarinassa niitä puhkeaa maankuoreen kaikkialla. Teoksen tarinallinen tavoite on suurellinen: Hiljaiset joet on apokalypsi, se kuvaa maapallon tuhoutumista. Verronen tekee romaanissaan ihmeellisen tempun.  Hänen kirjallisessa visiossaan planeetta Maan tuhoutumisesta on kauneutta, jopa hartautta. Tarinan mittakaava on henkeäsalpaava. Tällaisessa suuressa kertomuksessa ihmisten kuolema ja joukkotuho on niin toissijainen, ettei siihen kiinnitetä huomioita. Nyt meni miljoona. Ja taas toinen. Kertoja ei halua lukijan pysähtyvän niihin. Pääroolissa on kuolinkamppailuaan käyvä Maa. Sen tuhon rinnalla kaikki inhimillinen kärsimys on toissijaista. Romaanin mittakaava on myös hyvin pieni. Tuhosta selviää vanheneva nainen ja viisi orpoa lasta. Romaanin päähenkilö on hyvin verrosmainen vähäelein...

Psyykoosi vai valaistuminen?

Persoonallisuudesta luopuminen siinä mielessä kuin se tarkoittaa turhan yksilöllisyyden hylkäämistä - sitä että menettää kaiken minkä vain voi menettää ja siitä huolimatta on. Että vähän kerrassaan ja niin varovasti ettei tuskaa tunnu, kuoriutuu, kuin yrittäen vapautua omasta ihostaan, kuoriutuu ominaisuuksistaan. Clarice Lispector: Passio. Teos 2014. Clarise Lispectorin  Passio on raju ja hämmentävä kirja. Olin rynnätä oksentamaan sitä lukiessani. Tämän voi tulkita suosituksena. Harva romaani tekee niin puhtaan fyysisen vaikutuksen. Itse asiassa - ennen Passiota en tiennyt, että kaunokirjallisuus voi vaikuttaa lukijaan tuolla tavoin. Mistä Passio kertoo? Sanotaan vaikka näin: Kaikista kauhuista pahin on oman psyyken hajoamisen tuottama kauhu - nähdä minuutta koossa pitävien rakenteiden ja osatekijöiden läpi ja ymmärtää niiden illusorisuus. Tästä Passio kertoo. Identiteetin hajoamisesta. Skeemoista luopumisesta. Henkisestä muodonmuutoksesta, joka on päähenkilö...

Kirjasyksy alkaa aforismeilla

Markku Envall: Joka tähtiä tähystää. Wsoy 2014. No niin. Kirjasyksyn 2014 ensimmäinen teos on luettu, Markku Envallin aforismikokoelma Joka tähtiä tähystää . En voi väittää pitäväni erityisesti aforismeista. On olemassa parempaakin luettavaa kuin toisten valmiiksi pureskellut ajatukset. Runot, esimerkiksi. Huonoa aforismiahan ei voi naamioida. Se paljastuu heti latteaksi viisaudeksi. Sen sijaan huono runo ei kohdista katsetta itseensä. Se saa lukijan ensin epäilemään omaa tulkintakykyään, vasta sitten tekstiä. Ja sittenkin epävarmuus jää kalvamaan. Kiinnostavin aforistiikka tarpoo lähempänä runoutta kuin filosofiaa. Aforismin oivallus on kaikille tarjolla. Runo sysää vastuun tulkitsijalle. Omaa heikkouttani toki, että rakastan hämmennystä, mysteeriä ja vainoharhaa enemmän kuin selkeää puhetta. Markku Envallin kohdalla ei onneksi tarvitse pelätä, että kirjoittaja uppoaa latteiden viisauksien suohon, vaikka heikkojakin tekstejä kokoelmaan mahtuu. Envall on loistava aforisti...