maanantai 14. tammikuuta 2013

Terveisiä Siperiasta, kuulin että kuolevat melkein kaikki




Kaarlo Kurko: Inkerin suomalaiset GPU:n kynsissä. Karkoitettujen kirjeitä. Wsoy 1943. 168s.


Tilasin itselleni joululahjaksi Antikka.netistä Kaarlo Kurkon toimittaman teoksen Inkerin suomalaiset GPU:n kynsissä. Kokoelma karkoitettujen kirjeitä. Paria päivää ennen kuin teos saapui löysin kyseisen opuksen hyllystäni. Ei ole mitään mielikuvaa miten ja milloin teos on sinne kulkeutunut. Nyt omistan siis tuota tekelettä kaksi kappaletta. (Kympillä lähtee, kiinnostuneet huom.)

Kaarlo Kurkon mukaan v.  1917 Inkerissä oli suomalaisia 160 000. Vainojen aikana heistä 23 000 teloitettiin ja 60 000 karkoitettiin. Teos on kokoelma inkerinsuomalaisten omaisilleen vankeudesta lähettämiä kirjeitä, pääosin Siperiasta ja Kaakkois-Aasiasta. Kirjeet on julkaistu alkuperäisessä muodossaan, joten kirjoittajien ääni ja puheenparsi kuuluvat vahvana. Teokseen on liitetty myös kuvia alkuperäisistä kirjeistä.

Kurkon teos joutui valtion kirjasensuurin kouriin v. 1944. Kirjeet ovat räikeä todiste siitä, kuinka elämä neuvostokoneiston pakkotyömailla jauhoi ihmiset hitaasti hengiltä.
Turkestani 20p. kesäkuuta 1937. Täällä on oikein raskas työ. Maan kuokkiminen. Työaseena meillä on raskas maakuokka. Me kasvatamme täällä puuvillaa. Se on kyllä kaunista ja puhdasta mutta kuokkiminen on raskasta. -- Olen ihan yksinäni. Neljä pikkulastani ja mieheni kuolivat. Kaikki silloin ensimmäisenä vuonna ja puolen vuoden sisällä.
***
Siperiassa, huhtikuun 13.päivänä 1935. Kai setä vielä minut muistaa, olen nyt 15 vuotias. Viime pääsiäisenä -- vangittiin minut ja vietiin asemalle, jossa sullottiin täysiin tavaravaunuihin satojen muiden kanssa. Matkustimme yhdeksän vuorokautta lukituissa vaunuissa, joissa oli aivan kauheaa olla, mutta aloin laitella päässäni pientä runontapaista tervehdykseksi sedälle, enhän tiedä voinko enää kirjoittaakaan, kun kaikki on pantu pakkotöihin ja nyt isä ja äitikin vietiin toisaalle eikä täällä minulla ole enää tuttaviakaan ja toiset lapset ovat jo melkein kuolleet nälkään ja puutteeseen.
Paine tuppaa paljastamaan ihmisen psyyken ytimen. Teosta lukiessa kävi muutaman kertaan mielessä, kuinka nykysuomalaisen pääkoppa kestäisi kovia koettelemuksia. 30-luvun ihminen rukoili. Kirjeistä paistaa läpi kohtaloon alistuminen ja luottamus siihen, että asiat tapahtuivat Jumalan tahdosta.
Siperiassa Riipnoin Ankarissa 31.12.1932. Minä olen mennyt hyvin heikoksi, en ole käynyt koko talvena ulos tuvasta. Sinä kysyt Jaakkoseni mitä me enin kaipamme. Sitä emme voi sanoa sillä meiltä puuttuu kaikkea. Me olemme vaihtaneet ruokatarpeihin vaatteita ja kaikkea mitä vaa suinkii irti lähtee. Siis jättymme Jumalan haltuun kaikkineen.

Googletin Kaarlo Kurkon teoksen. Siitä ei löydy yhtään blogimerkintää, eikä paljon juuri muutakaan.  Soisin sille, kuten monelle muullekin kirjalle, toisenlaisen kohtalon kuin hautautua kirjastojen varastohin ja antikvariaattien hyllyille. Voiko niistä jotain jopa oppia? Ja pitäisikö, miksi, mitä?
En tiedä, kunhan kysyn. Vaan sen tiedän, että on tuhon tie kadottaa perspektiivi historiaan ja kosketus menneiden sukupolvien ajatusmaailmaan. Historialliset romaanit kyllä välittävät kuvaa menneestä, mutta ne on väistämättä kerrottu kirjoittamisaikansa ihmisen äänellä, siksikin tämänkaltaiset teokset ovat arvokkaita.  

Eniten ehkä Inkerin suomalaiset GPU:n kynsissä teoksen kirjeissä puhuttelee niiden kiihkottomuus.
Vologdassa, maaliskuun 5:nä 1937. Jos et saa minulta enää kirjettä niin olen joutunut kultakaivoksille. Sinne sanottiin lähetettävän viisisataa miestä ja naista. luulen että minäkin joudun sinne. Se ei ole hauskaa kun siellä on epäterveellinen työ. Kuulin että kuolevat melkein kaikki. Eivät elä vuotta paria kauemmin. Mutta kyllä Jumala minustakin huolen pitää kuten on pitänyt tähän saakka.


***

Prof. Yrjö Varpiota mukaillen: Suomen kirjahistoria on reilut 500 vuotta vanha. Siitä 470 vuotta on harjoitettu sensuuria. Suurimmaksi osaksi se on ollut uskonnollista. Heitän haasteen itselleni ja blogistaniin kaikumaan siltä varalta, että se joskus tavoittaa jonkun. Tässä:  lue viisi kotimaista kirjaa Suomessa sodan aikana ja heti sen jälkeen sensuroitujen teosten listalta.

Listaa  tästä. Kohta "1944-1946 KIRJAKAUPOISTA POISTETTU KIRJALLISUUS".


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti