Siirry pääsisältöön

Ken kuusen kurkottaa





Overland vihjasi ja kuiski, että tällä neitseellisellä saarella on myös jotain niin paljon enemmän, jossain, vielä puhtaampaa ja viattomampaa, rajoituksilla ja paimentamisella kesyttämätöntä.

Johanna Sinisalo: Linnunaivot. Teos 2008. 331 s.

Johanna Sinisalon Linnunaivot-teoksessa on yksi vika. Se voisi olla erinomainen, mutta jää harmillisen keskinkertaiseksi.


Teos kuvaa kahden nuoren aikuisen vaellusmatkaa. Tarinassa liikutaan välillä Australiassa ja välillä mm. Uudessa-Seelannissa. Varsinainen juoni sijoittuu Australian South Coast Trackille Tasmanian koskemattomiin erämaihin. Parivaljakon matka etenee, olosuhteet käyvät  haastaviksi ja pariskunnan  suhde alkaa säröillä. Kuka helvetti ne pepperonitkin söi?

Tarina viestii, että ihmisen ymmärryksen ja hallinnan tuolla puolen on jotain kahlitsematonta ja yli-inhimillistä. Kutsutaan sitä vaikka luonnoksi.  Kun kaksi omista kyvyistään ylen määrin vakuuttunutta ihmistä lähtee tarpomaan kohti näitä voimia, lopputulos on arvattava.

Sinisalo kirjoittaa ties kuinka vanhasta teemasta, ihmisen vieraantuneisuudesta luonnosta. Sinisaloa tulkiten tuon vieraantuneisuuden perimmäinen syy on vallanhalu.
Tarinassa sitä edustaa Jyrkin henkilöhahmo. Hän on luonnonsuojelija henkeen ja vereen, mutta pakonomaisella - tai pikemminkin pakottavalla ja kontrolloivalla tavalla. Jyrkinkaltaisille luonto on  äärikokemuksia varten. Kicksit saadaan selviytymisen fiiliksistä ja varustehifistelystä. Kyse on yhdenlaisesta hyväksikäytön lajista.  Asenteen kruunaa kaikenlainen vähättelevä suhtautuminen kanssakulkijoihin.

Enemmän kuin vieraantuneisuudesta Linnunaivoissa on ehkä kyse ylpeydestä ja turhamaisuudesta ja mitä siitä väistämättä seuraa: lankeemus. Ylpeyden, kuolemansynneistä ensimmäisen, muunnelmiahan löytyy läjäpäin: elitismi, muiden halveksunta, itsensä korottaminen....


Innokkaana vaeltajana tunnettu Sinisalo osaa raamittaa tarinansa miljöön taiten. Tarinan dramatiikan ja jännitteen rikkoo kuitenkin hyppelehtivä kronologia.  Joseph Condrad -sitaateissakin on päälleliimauksen maku. Sinisalo-faneille ja vähänkään vaelluksesta kiinnostuneille teosta voi kuitenkin suositella varauksetta.


Ps. Olin kuuntelemassa kun Sinisalo puhui Seinäjoen kirjastossa joulukuussa. Hän sivusi myös Linnunaivot teosta ja kertoi kävelleensä kirjan päähenkilöiden reitin, tosin toisinpäin. Tämä Sinisalon lausahdus jäi erityisesti mieleen: "Jossain vaiheessa huomasin, että omat ja kirjan henkilöiden muistot olivat sekoittuneet."
Kiinnostavaa. Voivatko henkilöhahmojen muistot korvata kirjailijan omat?

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mitä varten elät?

Koska nomadit ovat liikkumisen ammattilaisia, voiko heidän elämäntapansa opettaa jotain paikallaan asuville? Nomadien arki haastaa eräitä keskeisiä länsimaisten yhteiskuntien vaalimia arvoja: turvallisuushakuisuuden, suunnitelmallisuuuden ja jatkuvuuden sekä taloudellisen kasvun. -- Nomadit hämärtävät totuttuja rajoja: kodin ja ulkomaiden, nationalismin ja globalismin, sitoutumisen ja syrjäytymisen, työn ja vapaa-ajan. Päivi Kannisto: Elämäni nomadina. Irtolaisia, seikkailijoita ja elämäntapamatkailijoita. Atena 2012. 320 s. Päivi Kanniston teos Elämäni nomadina on lojunut lukemattomien kirjojen pinossani viime syksystä saakka. En ole viitsinyt/halunnut siihen tarttua. Kirjoittaja patsasteli kohtalaisen paljon julkisuudessa teoksen ilmestymisen aikoihin. Kuvittelin lehtijuttujen perusteella tietäväni mistä teoksessa on kyse. Taas yksi hyväosaisen laiskanpulskeaa elämää viettävän henkilökohtainen emansipaatiotarina, ei kiitos. Myös kirjan nimi antaa odottaa tilitystä. Ol...

Psyykoosi vai valaistuminen?

Persoonallisuudesta luopuminen siinä mielessä kuin se tarkoittaa turhan yksilöllisyyden hylkäämistä - sitä että menettää kaiken minkä vain voi menettää ja siitä huolimatta on. Että vähän kerrassaan ja niin varovasti ettei tuskaa tunnu, kuoriutuu, kuin yrittäen vapautua omasta ihostaan, kuoriutuu ominaisuuksistaan. Clarice Lispector: Passio. Teos 2014. Clarise Lispectorin  Passio on raju ja hämmentävä kirja. Olin rynnätä oksentamaan sitä lukiessani. Tämän voi tulkita suosituksena. Harva romaani tekee niin puhtaan fyysisen vaikutuksen. Itse asiassa - ennen Passiota en tiennyt, että kaunokirjallisuus voi vaikuttaa lukijaan tuolla tavoin. Mistä Passio kertoo? Sanotaan vaikka näin: Kaikista kauhuista pahin on oman psyyken hajoamisen tuottama kauhu - nähdä minuutta koossa pitävien rakenteiden ja osatekijöiden läpi ja ymmärtää niiden illusorisuus. Tästä Passio kertoo. Identiteetin hajoamisesta. Skeemoista luopumisesta. Henkisestä muodonmuutoksesta, joka on päähenkilö...
Maarit Verronen: Hiljaiset joet. Aviador. 177 s. Maarit Verrosen uuden romaanin kannen kuva on hätkähdyttävän upea: tulenoranssi repeämä mustalla pohjalla. Se kuvaa laavahalkeamaa. Romaanin tarinassa niitä puhkeaa maankuoreen kaikkialla. Teoksen tarinallinen tavoite on suurellinen: Hiljaiset joet on apokalypsi, se kuvaa maapallon tuhoutumista. Verronen tekee romaanissaan ihmeellisen tempun.  Hänen kirjallisessa visiossaan planeetta Maan tuhoutumisesta on kauneutta, jopa hartautta. Tarinan mittakaava on henkeäsalpaava. Tällaisessa suuressa kertomuksessa ihmisten kuolema ja joukkotuho on niin toissijainen, ettei siihen kiinnitetä huomioita. Nyt meni miljoona. Ja taas toinen. Kertoja ei halua lukijan pysähtyvän niihin. Pääroolissa on kuolinkamppailuaan käyvä Maa. Sen tuhon rinnalla kaikki inhimillinen kärsimys on toissijaista. Romaanin mittakaava on myös hyvin pieni. Tuhosta selviää vanheneva nainen ja viisi orpoa lasta. Romaanin päähenkilö on hyvin verrosmainen vähäelein...