Siirry pääsisältöön

Friikkeilykirja koukuttaa

Kun yksilö tuntee itsensä voimattomaksi muuttamaan maailmaa, hän muokkaa sitä,mitä hänellä on valta muuttaa - omaa kehoaan.
Jouni Hokkanen: Lävistetyt. Like 2012. 207s

Täytyi oikein tarkistaa. Kyllä vaan, Jouni Hokkasen Lävistetyt on ensimmäinen kirja jonka olen lukenut tänä vuonna. Onko koskaan kirjavuosi lähtenyt  liikkeelle näin hitaasti? Ei, mutta toisaalta olen käyttänyt kohtuullisen paljon aikaan vuoden 2012 luettujen kirjojen märehtimiseen blogissa ja päässäni. Mitä tuli luettua, mikä oli hyvää, mikä huonoa.

Tämä kirja sitten. Takakansi mainostaa teoksen olevan ensimmäinen suomalainen tietoteos lävistyksistä ja muista kehon muokkaamisen tavoista.Tartuin kirjaan mielijohteesta ja onneksi niin. Se on mainio. Varoituksen sana perään.  Kirjaan ei kannata tarttua ellei kestä sovinnaisuuden rajat ylittävää kuva- ja tekstimateriaalia.

Olen teoksen luettuani monta kummallista knoppitietoa viisaampi. Kuten: Koukkulevitaatioksi kutsutaan toimenpidettä, jossa  ihminen roikkuu ihoon lävistetyistä koukuista katosta. Kipuperformansseja on harrastettu jopa Seinäjoen Provinssirockissa. Polttotatuiointeja tehdään mm. jäädyttämällä, nestemäisen typen avulla. Nikean kirkolliskokous kielsi tatuoinnit v. 787. Koraani kieltää tatuoinnit. Tulevaisuuden kehonmuokkauksessa ihon alle asetetaan ledejä.


Hokkanen käy kirjassa viihdyttävästi läpi lävistysten historian. Alan pioneereille touhussa oli pitkälti kyse henkisyyden harjoittamisesta ja shamanistisista rituaaleista. Friikkiguru Fakir Musafar opetteli hallitsemaan kipua, mikä tekee hänestä itämaisten mystikkofakiireiden hengenheimolaisen. Hokkanen käyttää termiä modernit primitivisit.
Teoksessa käsitellään myös alan ääriosasto, kuten amputaatio, silpominen ja mm. silmämunien tatuioiminen. Teos väläyttää, miten pimeille poluille itseään vapaasti toteuttava ihmismieli voi kuljettaa. Myönnetään. Olisin mieluummin halunnut pysyä tietämättömänä tietyistä pervokulttuurien äärimmäisyyksistä.

Ala- ja vastakulttuurin synnyn ja kehityksen kuvauksena Lävistetyt on esimerkillinen. Lajin ensimmäisten harrastajien sitkeyttä ja omistautumista voi vain hämmästellä. Kirjassa käsitellään myös lävistysten tulo Suomeen.

Teoksen luettuaan ymmärtää (ehkä) miksi joku haluaa muokata kehoaan. Hokkanen valottaa siihen useitakin syitä. Ritualistista merkitystä lävistyksillä ei juuri enää ole. Shokki- ja kapina-arvokin ovat huvenneet. Kyse on puhtaasti mielihyvä- ja ulkonäköseikoista.

Jouni Hokkanen suomii rivien välissä ja osin suoraankin länsimaista kulttuuria tekopyhäksi ja länsimaisen ihmisen historian ja perspektiivin tajua ohueksi. Hänen mielestään länsimaiden arvoista tulee monille sokeuttava normi. Kirjoittajaa tuntuu ärsyttävän se, että esimerkiksi kauneusleikkaukset ovat hyväksyttyjä, mutta lävistyksiä - joita on harrastettu kautta historian lähes kaikissa kulttuureissa - karsastetaan yhä. Hokkanen ei tosin painota sitä, että lävistyksillä ja tatuoinnella on kulttuureissaan aina ollut tiukasti säädetty konteksti.

TUOMIO: Viihdyttävä, tietopitoinen ja koukuttavasti kirjoitettu teos, joka antaa hämmästelyn aihetta sivu toisensa perään.
TÄHDET: ****
KENELLE: Kaikille paitsi herkkähipiäisille. Tämän teoksen parissa viihtyy, vaikkei aihe edes kiinnostaisi.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mitä varten elät?

Koska nomadit ovat liikkumisen ammattilaisia, voiko heidän elämäntapansa opettaa jotain paikallaan asuville? Nomadien arki haastaa eräitä keskeisiä länsimaisten yhteiskuntien vaalimia arvoja: turvallisuushakuisuuden, suunnitelmallisuuuden ja jatkuvuuden sekä taloudellisen kasvun. -- Nomadit hämärtävät totuttuja rajoja: kodin ja ulkomaiden, nationalismin ja globalismin, sitoutumisen ja syrjäytymisen, työn ja vapaa-ajan. Päivi Kannisto: Elämäni nomadina. Irtolaisia, seikkailijoita ja elämäntapamatkailijoita. Atena 2012. 320 s. Päivi Kanniston teos Elämäni nomadina on lojunut lukemattomien kirjojen pinossani viime syksystä saakka. En ole viitsinyt/halunnut siihen tarttua. Kirjoittaja patsasteli kohtalaisen paljon julkisuudessa teoksen ilmestymisen aikoihin. Kuvittelin lehtijuttujen perusteella tietäväni mistä teoksessa on kyse. Taas yksi hyväosaisen laiskanpulskeaa elämää viettävän henkilökohtainen emansipaatiotarina, ei kiitos. Myös kirjan nimi antaa odottaa tilitystä. Ol...

Psyykoosi vai valaistuminen?

Persoonallisuudesta luopuminen siinä mielessä kuin se tarkoittaa turhan yksilöllisyyden hylkäämistä - sitä että menettää kaiken minkä vain voi menettää ja siitä huolimatta on. Että vähän kerrassaan ja niin varovasti ettei tuskaa tunnu, kuoriutuu, kuin yrittäen vapautua omasta ihostaan, kuoriutuu ominaisuuksistaan. Clarice Lispector: Passio. Teos 2014. Clarise Lispectorin  Passio on raju ja hämmentävä kirja. Olin rynnätä oksentamaan sitä lukiessani. Tämän voi tulkita suosituksena. Harva romaani tekee niin puhtaan fyysisen vaikutuksen. Itse asiassa - ennen Passiota en tiennyt, että kaunokirjallisuus voi vaikuttaa lukijaan tuolla tavoin. Mistä Passio kertoo? Sanotaan vaikka näin: Kaikista kauhuista pahin on oman psyyken hajoamisen tuottama kauhu - nähdä minuutta koossa pitävien rakenteiden ja osatekijöiden läpi ja ymmärtää niiden illusorisuus. Tästä Passio kertoo. Identiteetin hajoamisesta. Skeemoista luopumisesta. Henkisestä muodonmuutoksesta, joka on päähenkilö...
Maarit Verronen: Hiljaiset joet. Aviador. 177 s. Maarit Verrosen uuden romaanin kannen kuva on hätkähdyttävän upea: tulenoranssi repeämä mustalla pohjalla. Se kuvaa laavahalkeamaa. Romaanin tarinassa niitä puhkeaa maankuoreen kaikkialla. Teoksen tarinallinen tavoite on suurellinen: Hiljaiset joet on apokalypsi, se kuvaa maapallon tuhoutumista. Verronen tekee romaanissaan ihmeellisen tempun.  Hänen kirjallisessa visiossaan planeetta Maan tuhoutumisesta on kauneutta, jopa hartautta. Tarinan mittakaava on henkeäsalpaava. Tällaisessa suuressa kertomuksessa ihmisten kuolema ja joukkotuho on niin toissijainen, ettei siihen kiinnitetä huomioita. Nyt meni miljoona. Ja taas toinen. Kertoja ei halua lukijan pysähtyvän niihin. Pääroolissa on kuolinkamppailuaan käyvä Maa. Sen tuhon rinnalla kaikki inhimillinen kärsimys on toissijaista. Romaanin mittakaava on myös hyvin pieni. Tuhosta selviää vanheneva nainen ja viisi orpoa lasta. Romaanin päähenkilö on hyvin verrosmainen vähäelein...