A:N KIRJAT

  Yoshihiro Tatsumi: Good-bye and other stories. (Drawn And Quartely 2012. 202s.) Yoshihiro Tatsumi: The Push Man and other stories (Drawn And Quartely 2012. 204s.) Jos blogillani olisi lukijoita, niin pahoittelisin, että jaarittelen taas japanilaisesta kirjallisuudesta. Tai tällä kertaa sarjakuvasta, itse asiassa. Vaan ei ole vaihtoehtoja. Kukaan ei kuvaa urbaanin elämän ahtaisiin nurkkiin ajettuja ihmisiä osuvammin kuin   japanilaisen sarjakuvan suurimpiin nimiin lukeutuva Yoshihiro Tatsumi . Tatsumin henkilöhahmot ovat lähes kaikki raskasta ja aliarvostettua työtä tekeviä miehiä. He ovat väliinputoajia, sivullisia ja aina yksinäisiä, aina alistettuja ja osaansa pakotettuja.  Tarinat paljastavat heidän yksityisen, salatun ja usein pimeän tai häpeällisen puolensa. Yoshihiro Tatsumin kertomukset muistuttavat parhaita kaunokirjallisuuden novelleja. Ne ovat kulmikkaita, illuusiottomia, älykkäitä ja täynnä lukijan oivalluskykyyn nojaavia nyansseja ja ristir...

Hyvät blogin lukijat. Olen päättänyt vähentää kirjojen lukemista ja hankkia elämän. Ha. No ei sentään. Eikä tässä ole Kindle-kirjat. Kas tässä, syksyn hankintoja. Huolellisesti valittu otos japanilaisia klassikkoja, lisäksi jokunen tiiliskivi laatusarjakuvaa ja nivaska palkittua nykykirjallisuutta. Oi. Silmiä hivelee mutta lompakko itkee vieläkin. Melkein minäkin. On amatöörimäistä kuvailla kaunokirjallisen teoksen aiheuttamia tunnereaktioita, mutta nyt olen sillä tuulella. Mistä tahansa pinon kirjasta voisi jaaritella pitkään, kuten Juniricho Tanizakin The Key ja Yoko Ogawan Hotel Iris oudoista vallankäyttökuvioista. Tai voisin pähkiä, miksi Natsume Soseki vaikutti japanilaiseen kirjallisuuteen aikanaan niin paljon. Tai jos todella, todella olisin reilu niin kumartaisin syvään Yoko Ogawan muistinsa menettäneestä vanhasta professorista kertovalle The Housekeeper And The Professor  -teokselle, joka saa epäilemään, että kaunokirjallisuuttakin lohduttavampaa ja ...

Persoonallisuudesta luopuminen siinä mielessä kuin se tarkoittaa turhan yksilöllisyyden hylkäämistä - sitä että menettää kaiken minkä vain voi menettää ja siitä huolimatta on. Että vähän kerrassaan ja niin varovasti ettei tuskaa tunnu, kuoriutuu, kuin yrittäen vapautua omasta ihostaan, kuoriutuu ominaisuuksistaan. Clarice Lispector: Passio. Teos 2014. Clarise Lispectorin  Passio on raju ja hämmentävä kirja. Olin rynnätä oksentamaan sitä lukiessani. Tämän voi tulkita suosituksena. Harva romaani tekee niin puhtaan fyysisen vaikutuksen. Itse asiassa - ennen Passiota en tiennyt, että kaunokirjallisuus voi vaikuttaa lukijaan tuolla tavoin. Mistä Passio kertoo? Sanotaan vaikka näin: Kaikista kauhuista pahin on oman psyyken hajoamisen tuottama kauhu - nähdä minuutta koossa pitävien rakenteiden ja osatekijöiden läpi ja ymmärtää niiden illusorisuus. Tästä Passio kertoo. Identiteetin hajoamisesta. Skeemoista luopumisesta. Henkisestä muodonmuutoksesta, joka on päähenkilö...

Kirjamessuilla käy aina samoin. Kuukausi ennen tapahtumaa vietän perusteellisen tunnin messulehden parissa. Suunnittelen kuuntelevani sen ja sen esitelmän. En päädy kuuntelemaan niistä yhtään a) joko siitä syystä, että huomion vie joku muu seikka b) tahi jostain muusta yhtä epäolennaisesta syystä. Jälkeenpäin harmittaa ja jälkiviisastelee kaikkea. Nytkin jossain vaiheessa antikvahyllyjen katveessa muistin, että ai piru, ne ruotsalaisdekkaristit, ne olisin tahtonut nähdä. Joka tapauksessa. Jokuselle keskustelulle tulin silti altistetuksi. Maria Peuran ja Toni Lahtisen puheenvuorossa Timo Mukasta oli rutkasti kiinnostavuutta, ja Tuula-Liina Varis on taitava haastattelija. Keskustelussa muuten tuli osin tyrmätyksi se seikka, että Mukan murrosiän kynnyksellä sairastama aivokalvontulehdus olisi ollut syy siihen, että ulospäinsuuntaunut lahjakas poika kääntyi omiin maailmoihinsa. Höh se minkään aivokalvontulehduksen syytä ollut, vaan murrosiän, Lahtinen torppasi. Tovi tuli kuunnel...

Graig Childs: The Way Out. A True Story Of Ruin And Survival. Back Bay Books. 2004. 270s.   Tässä lyhykäisyydessään Graig Childsin The Way Out: Kaksi raavasta miestä menee autiomaahan, jossa mikään ei kasva, tuuli ujeltaa ja vaaran paikkoja on siellä täällä. Selvitetään välejä ja menneisyyttä.  Käydään syvälle käypää dialogia , kuten: - Life moves. - Go into the world. Find your place. Set roots. Die.  Tämä ei ollut  tyhjentävä lainaus. Tosiasiassa teoksen teho ei synny siitä, että se yrittäisi tuputtaa lukijalle jotain viisasta. Se syntyy tarkasta maiseman havainnoinnista ja Childsin tarinaa kannattelevasta persoonasta. The Way Out on odysseia., jossa maisema ja minuus kietoutuvat. Se on kumppanuuden kuvaus, matkakertomus ja kertomus aikamiehen identiteettikriisistä. Levottomassa, paikkaansa hakevassa älyssä on aina jotain kiehtovaa. Craig Childs kirjoittaa niin kuin eläisi  hiekan ja veren maku suussaan. Sellaista on myös teoksen...

Craig Childs: Finder's Keepers. A Tale of Archaeological Plunder and Obsession. Little, Brown And Company. 2010. 274s.    Miten on mahdollista, että en ole vielä kirjoittanut Craig Childsista ? Se huolimattomuus on korjattava nyt. (Toisin sanoen tämä on  julkaisemattomaksi jäänyt blogiteksti.) Tutuistuin Graig Childsiin pari vuotta sitten. Finder's Keepers j a The Way Out olivat parhaita v. 2013 lukemiani teoksia. Joku sana ensin Childsista. Näin kertoo hänen kotisivunsa: Graig Childs on erämaamatkailija, arkeologiaan ja luonnontieteisiin erikoistunut kirjailija. Useiden teosten lisäksi kirjoittanut artikkeleita sellaisiin julkaisuihin kuten The New York Times, Los Angeles Times ja Outside. Kun hän matkustaa, matkustaa viikko- tai kuukausikaupalla. Voittanut lukuisia kirjoituspalkintoja. Isä piti viskistä, aseista ja Thoreausta. Näin sanoo Craig Childs itsestään: I travel the interstitial places, cracks in the sidewalk.  Sitten kirjoihin. Kerronko e...

Helsingin kirjamessujen 82-sivuinen katalooki kolahti postilaatikkoon torstaina. Oli sitä odotettukin. Minulle tapahtuma on vuoden toiseksi odotetuin Sastamalan Vanhan kirjallisuuden päivien jälkeen. Sastamalassa on tullut käytyä vuodesta 2000, ei tosin joka vuosi. Kirjamessut taisin löytää pari vuotta myöhemmin. Hesan messuja on järjestettykin vasta vuodesta 2000. Tarjonta on ylitsepursuavaa: 13 eri ohjelmalavaa 740 ohjelmaa ja yli 1100 esiintyjää, 63 kansainvälistä kirjailijavierasta 11 eri maasta.Listalla ei ole kustantajien ja muiden näytteilleasettajien omia ohjelmanumeroita.  Niitä en ole tohtinut vielä edes katsoa. Miten tällaisesta vyörytyksestä selviää? No. Uhmakkaasti kävin katalookin kimppuun. Kirjamessujen nettisivulla on näppärä ominaisuus, jonka avulla voi koota oman kalenterinsa ohjelmatarjonnasta. Melkoisen väännön jälkeen sain supistettua omaan kalenteriini 35 tuosta 740 ohjelmanumerosta. Vaan sehän ei riitä. Niiden kuunteluun menisi 17 tuntia.  Toinen ...

Mistä minua on hoidettu? Lääkkeistä, vihasta? Elämästä? Kiitos, yhteiskunta, kiitti vitusti. Juha Seppälä: Matka aurinkoon.Wsoy 2014. 259s. Onko ilmassa jotain tendenssinomaista? Tämä kysymys tuli ensimmäisenä mieleen saatuani käteen Juha Seppälän romaanin Matka aurinkoon . Väistämättä tulee mieleen Pertti Lassilan viime vuonna ilmestynyt loistelias teos Ihmisten asiat . Kaksi vanhenevaa miestä tutkii elämän suuria teemoja vanhan, yksinäisen naiskertojan kautta. Ydinteema on sama: eletyn elämän arvokkuus ja  merkityksellistäminen, kun elämä on loppusuoralla. Käsittelytapakin on sama sillä erotuksella että  Seppälän eksistentialismi ei jätä lukijalle ainoatakaan toivon takaporttia. Eräs kriitikko moitti Seppälän uutta romaania siitä, että se ottaa itsensä liian vakavasti. Ehkä niin. Teosta lukiessani tuntui välillä, että lukee kaunokirjalliseen muotoon puettua pamflettia. Romaanin henkilöhahmot edustavat enemmän yhteiskunnallisia ilmiöitä kuin itseään. Heit...

  Kummallinen tunne, jossa syyllisyys ja voimakas kaipuu kietoituivat toisiinsa vaikeasti eroteltavalla tavalla. Ehkä se oli tunne, joka saattoi syntyä vain pimeässä salaisessa paikassa, jossa todellisuus ja epätodellinen sekoittuivat salakähmäisesti.  Hän koki merkillistä kaihoa tuota tunnetta kohtaan. Ihan mikä tahansa uni, mikä tahansa tunne kelpaisi. Jos näkisi vielä kerran vaikka unen, johon Shiro ilmestyisi, niin sekin kelpaisi. Hän nukahti lopulta, muttei nähnyt unia. Haruki Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet.  Tammi 2014. 330 sivua. Lempikirjailijan uuteen teokseen tarttuminen jännittää aina. Haruki Murakamin teosta Värittömän miehen vaellusvuodet olen odottanut yli vuoden. Ensimmäinen syy: Haruki Murakami on japanilaisen kirjallisuuden ykkösnimi. Toinen syy: tarinassa matkataan Suomeen.  Kolmas: kyseessä on Murakamin ensimmäinen teos, joka on käännetty suoraan japanista suomeksi. Paljastan heti. Värittömän miehen vaellusvuodet ei ollu...

Pico Iyer: The Lady And the Monk. Four seasons in Kyoto, 338 s. Pico Iyerin kirjassa The Lady and The Monk oli yksi lause, jonka ääreen oli pysähdyttävä. Tämä:  "The whole idea of a teacher," "he said, blue hawk eyes flashing, "is to present a reflective mirror. Not a blank surface, really, but a screen, on which you have to confront yourself". Tästä on kyse teoksen rakkaustarinassa. Suojattua kotielämää viettävä perheellinen nainen Sachiko rakastuu englantilaiseen matkakirjailijaan. Pico Iyer on Sachikon toteutumattomien toiveiden ja unelmien peili. Hänen kauttaan Sachiko alkaa näkemään oman elämänsä rajat ja roolit. Senkin, että ne on mahdollista ylittää. Myös Sachiko on peili. Tosin ei sellainen peili, josta Pico Iyer näkee itsensä. Sachikosta heijastuu  kaikki se, mikä japanilaisuudessa on Iyerille eksoottista ja käsittämätöntä. Kirjassa on muitakin kohtia, joiden äärellä oli vetäistävä henkeä. Liian monta tässä arviossa käsiteltäväksi, itse as...

Anneli Vainio: Eksyvä löytää. Matkustamisen ja matkallaolon tärkeydestä. Kirjapaja 2014. 212s. Ystävät ja työ, tuttu maisema ja päivittäin toistuvat rutiinit luovat kehykset, joissa voimme elää mukavasti ja mitään kyseenalaistamatta. Kysymys on ennen kaikkea siitä, että meitä itseämme ei kyseenalaisteta. Anneli Vainio pyrkii kirjassaan Eksyvä löytää sanomaan kaiken olennaisen matkustamisesta. Ei siinä mitään. Hän tekee sen melko hyvin. Tosin matkustamisen filosofiansa pureskelleille ja sisäistäneille Vainion kirja ei tarjoa kovin montaa uutta ajatusta. Suurempi harmi on se, ettei noiden ajatusten joukossa ole montaa sellaista, joista voisi olla edes eri mieltä, närkästyä. Nyökkäilemään kirja kyllä saa. Noin minäkin ajattelen! Juuri noin! Vainion tyyli on pikemminkin esittelevä ja pohtimaan herättelevä kuin kriittinen. Kahta hän sivaltaa ja senkin tekee lempeästi.Toinen on vapaasta nomadielämästä kirjoja kirjoittanut Päivi Kannisto. Hänen vapaan elämän filosofiaansa Vain...

Tänä vuonna käännöskirjallisuuden listat kutkuttavat enemmän kuin kotimaisen. Viisi houkuttelevinta teosta oli superhelppo poimia. Loppujen viiden kanssa piti hieman painia. 1) Kim Leine: Ikuisuusvuonon profeetat  "Kasvutarina valistuksesta ja sielun pimeydestä, vallasta ja vapaasta tahdosta siirtomaavallan Grönlannissa. " Tammi. 2) David Mitchell: Jacob de Zoetin tuhat syksyä. Pilvien kartaston kirjoittajan rakkaus- ja jännityskertomus hollantilaisvirkailijasta 1700-luvun lopun Japanissa. Sammakko. 3) David Vann: Kylmä saari "Pariskunnan mökkiunelmasta tulee koettelemus Alaskan talvessa." Wsoy. 4) Dag Solstad: Ujous ja arvokkuus "Yleispätevä tarina maailmaan hukkuvasta ihmisestä, jota tuo maailma ei enää tunnista eikä arvosta. " Teos. 5) Haruki Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet Ystävien hylkäämä mies vaeltaa menneisyytensä vuosiin ja Suomeen. Tammi. 6) Erik Axl Sund: Varjojen huone Psykologisen Varistyttö-dekkaritrilogian pää...

Kustantajien katalookit eivät lupaa isoja yllätyksiä kirjasyksyyn 2014. Kymmenen kiinnostavinta kotimaista  oli helppo poimia.  Nämä ovat minun valintani. Näiltä teoksilta odotan paljon. 1) Kaj Kajander: Supersäikeet. Runoja kosmologian, biologian, tietotekniikan ja scifin maailmoista. Otava. 2) Juha Itkonen: Ajo. "Dramaattinen romaani ylittämättämistä esteistä. Surusta, joka piiskaa ihmistä kohti tuntematonta määränpäätä" Otava. 3) Maritta Lintunen: Hulluruohola. Romaani ihmismielen saloista. Päähenkilö joutuu miettimään, mitä on olla ihminen, jolle todellisuus ei riitä. Wsoy. 4) Juha Seppälä: Matka aurinkoon . Avioliitto- ja ihmissuhderomaani. "Eläkkeellä oleva kirjallisuudenprofessori menettää otettaan virtualisoituneesta maailmasta." Wsoy. 5) Markku Paasonen: Pienet kalat syövät suuria kaloja.  Romaani kulttuurin rappiosta, väkivallasta, kuolemasta, itseinhosta ja syyllisyydestä.Teos. 6) Tommi Melender: Kylmä sota. "Monitasoine...

Markku Envall: Joka tähtiä tähystää. Wsoy 2014. No niin. Kirjasyksyn 2014 ensimmäinen teos on luettu, Markku Envallin aforismikokoelma Joka tähtiä tähystää . En voi väittää pitäväni erityisesti aforismeista. On olemassa parempaakin luettavaa kuin toisten valmiiksi pureskellut ajatukset. Runot, esimerkiksi. Huonoa aforismiahan ei voi naamioida. Se paljastuu heti latteaksi viisaudeksi. Sen sijaan huono runo ei kohdista katsetta itseensä. Se saa lukijan ensin epäilemään omaa tulkintakykyään, vasta sitten tekstiä. Ja sittenkin epävarmuus jää kalvamaan. Kiinnostavin aforistiikka tarpoo lähempänä runoutta kuin filosofiaa. Aforismin oivallus on kaikille tarjolla. Runo sysää vastuun tulkitsijalle. Omaa heikkouttani toki, että rakastan hämmennystä, mysteeriä ja vainoharhaa enemmän kuin selkeää puhetta. Markku Envallin kohdalla ei onneksi tarvitse pelätä, että kirjoittaja uppoaa latteiden viisauksien suohon, vaikka heikkojakin tekstejä kokoelmaan mahtuu. Envall on loistava aforisti...

Juha Seppälä, Takla Makan. Kaksi kertomusta. Wsoy 2010.148 s. Jylhää, kirkasta ja ajatonta . Näin on kirjoitettu Juha Seppälän teoksen, kaksi novellia sisältävän Takla Makanin takakanteen. Jep. Näin koukutetaan kaltaiseni lukija, joka himoaa totuuksiksi naamioituja pieniä, vakavahenkisiä lauselmia. Tarinakin koukuttaa, ensimmäiseltä sivulta. Mikä on Takla Makan? Se tulee ilmi sivulta 13. Autiomaa, jonne voi mennä, mutta josta ei pääse pois, yksi elämälle vihamielisimmistä paikoista maapallolla, Seppälä kirjoittaa. Jykevää symboliikkaa, kieltämättä. Niin jykevä on teoksen nimikkonovellikin, että omistan tämän blogikirjoituksen sille. Takla Makanissa tehdään vertauskuvallista matkaa. Sitä tehdään maailmasta poispäin. Novellin vanheneva mies sairastaa syöpää. Vaimo jättää. Mies muuttaa sattumanvaraisesti valitsemaansa maaseutukaupunkiin. Kun tulin perille, tajusin että pitemmälle en tätä tietä enää pääsisi, mutta olin silti matkalla jotakin kohti. Ehkä en tullut aloittam...

Alessandro Baricco: Silkki. Suom. Elina Suolahti. Wsoy 1997. 114s. Pysy siinä, haluan katsella sinua. Minä olen katsellut sinua paljon, mutta et ollut minua varten, nyt olet minua varten, älä tule lähemmäksi, ole niin hyvä, pysy siinä missä olet, meillä on kokonainen yö... Näin alkaa eräs kaunokirjallisuuden hienoimmista rakastelukohtauksista. Se ei tapahdu kertojansa, teoksen henkilöhahmon, elämässä. Se tapahtuu hänen kuvitelmissaan. Niin sen täytyykin olla. Todellisuus ei ole yhtä kaunista kuin kaipaus, fiktiossakaan. Puhun italialaisen Alessandro Bariccon teoksesta Silkki. Se on ensimmäinen kirja, jonka olen lukenut kolmeen kuukauteen. Vaikea ymmärtää, kuinka selvisin tuosta tauosta järjissäni, ehkä en selvinnytkään. Sen jälkeen kuitenkin janosin hyvää kaunokirjallisuutta enemmän kuin koskaan. Luin Silkin ja maailma nyrjähti paikoiltaan. Sisältöön. Hervé Joncour on ranskalainen kauppias 1860-luvun Ranskassa. Elämä on onnellista ja vaurasta, avioliitto mallillaan. Jonco...

Uuden vuoden tammikuu on humahtanut huomaamatta yli puolivälin. Listasin kirjavuoden lukuhuippuni. Kas tässä. Kolmen kärki oli helppo, loppu meni hieman arpomiseksi. 1 .Tommi Melender: Yhden hengen orgiat (Wsoy) Tunnustuksellisia esseitä kirjallisuudesta ja kirjallisuuden (ja lukemisen) merkityksestä. " Ainoa tapa elää on hukuttaa itsensä kirjallisuuteen kuin loputtomiin orgioihin." HS:n  arvio teoksesta. 2 .Hassan Blasim: Irakin P urkkajeesus (Wsoy) Irakin Purkkajeesus vihjaa, että kärsimyksen tuolla puolen on jotain. Kun kaikkien menetykset ovat yhtä mittaamattomia ja yhtä kestämättömiä, jää viimeiseksi puolustuskeinoksi nauru. Tällä kauhun ja huumorin veitsenterävällä rajalla novellit taiteilevat. Irakin Purkkajeesus on kaunokirjallisuutta, joka sysää lukijan armotta pois mukavuusalueeltaan. Siksikin se on tärkeä teos. " Minä sain surmani omien tulituksessa. Olimme partioimassa Yhdysvaltain joukkojen kanssa, kun kylän taloista avattiin tuli."...