A:N KIRJAT

Maarit Verronen: Hiljaiset joet. Aviador. 177 s. Maarit Verrosen uuden romaanin kannen kuva on hätkähdyttävän upea: tulenoranssi repeämä mustalla pohjalla. Se kuvaa laavahalkeamaa. Romaanin tarinassa niitä puhkeaa maankuoreen kaikkialla. Teoksen tarinallinen tavoite on suurellinen: Hiljaiset joet on apokalypsi, se kuvaa maapallon tuhoutumista. Verronen tekee romaanissaan ihmeellisen tempun.  Hänen kirjallisessa visiossaan planeetta Maan tuhoutumisesta on kauneutta, jopa hartautta. Tarinan mittakaava on henkeäsalpaava. Tällaisessa suuressa kertomuksessa ihmisten kuolema ja joukkotuho on niin toissijainen, ettei siihen kiinnitetä huomioita. Nyt meni miljoona. Ja taas toinen. Kertoja ei halua lukijan pysähtyvän niihin. Pääroolissa on kuolinkamppailuaan käyvä Maa. Sen tuhon rinnalla kaikki inhimillinen kärsimys on toissijaista. Romaanin mittakaava on myös hyvin pieni. Tuhosta selviää vanheneva nainen ja viisi orpoa lasta. Romaanin päähenkilö on hyvin verrosmainen vähäelein...

Bea Uusma: Naparetki. Minun rakkaustarinani. Like. 2016. Etsin viime viikolla kirjahyllystäni (ja ihme kyllä löysin) Bea Uusman teoksen Naparetki . Käyn nyt hyvät blogin lukijat suoraan asiaan. Tämä ruotsalaisen lääkärin kirja teki minuun senkaltaisen vaikutuksen, johon äärimmäisen harva teos pystyy. Ostin sen pari vuotta sitten kirjamessuilta ja ahmin kertaheitolla. (Luin kirjaa sängyssä yökolmeen, vaikka aamulla oli varhainen herätys.) Jokatapauksessa. Laskin siis kirjan viime viikolla työhuoneeni pöydälle. Sen jälkeen olen tarttunut siihen silloin tällöin, kun kirjan vaaleansiniset kannet ovat osuneet silmiini. Selannut sivuja ja lukenut rivin tai kappaleen sieltä täältä. Miksi? Ehkä olen halunnut päästä takaisin Bea Uusman maailmaan. Ehkä olen halunnut päästä takaisin siihen tunnelmaan ja taikapiiriin, jonka kirja sai aikaan, kun luin sitä ensi kertaa. Tai ehkä olen vain yksinkertaisesti halunnut kirjan pitävän minulle seuraa. No. Eihän mikään koskaan niin helppoa ole....

Anna Bondestam: Kuilu. Tammi 1967. Miten helppoa ja houkuttelevaa historiasta on punoa yksioikoisia ja yksinkertaistavia tarinoita. Sisällissota vaikka. Kuinka monesta näkövinkkelistä siitäkin voi puhua. Eräs harvoin tilaa saava näkökulma on puhdistukset. Viitaan nyt siihen, mitä rintaman selustassa valkoisen Suomen puolella tapahtui suojeluskuntien ryhdyttyä Seinäjoen päämajasta käsin johdonmukaisesti eliminoimaan mahdollista uhkaa selustastaan: punaisten kannattajiksi ja sympatisoijiksi epäiltyjä. Suuri määrä etenkin pohjalaisten työväenyhdistysten jäseniä vangittiin "varmuuden vuoksi" ja passitettiin vankileireille, joita perustettiin heti sodan alussa valkoisen Suomen alueelle. Vangittavaksi määrättiin myös kutsunnoista kieltäytyjät, sekalainen sakki pikkurikoksiin syyllistyneitä ja joitain varomattomia lahtarivitsejä heittäneitä suunsoittajia. Onnettomin kohtalo koko 1918 sodassa oli niillä "varmuuden vuoksi" vangituilla, jotka joutuivat ensin jolleki...

  Markku Pääskynen: Hyvä ihminen.  Tammi 2018. 198 s. I don’t know how many souls I have. I’ve changed at every moment. I always feel like a stranger. I’ve never seen or found myself. From being so much, I have only soul. A man who has soul has no calm. A man who sees is just what he sees. A man who feels is not who he is. Attentive to what I am and see, I become them and stop being I. Each of my dreams and each desire Belongs to whoever had it, not me. I am my own landscape, I watch myself journey - Various, mobile, and alone. Here where I am I can’t feel myself. Älkää kysykö miksi en ole päivittänyt tätä blogia yli vuoteen tai mitä olen tuona aikana tehnyt, olenko lukenut hyviä kirjoja, olenko huonoja, olenko tullut niistä kylläiseksi, olenko tullut niistä onnelliseksi tai onnettomaksi. Kyllä. Ehkä. En tiedä. Tai kaikkea tätä. Jokatapauksessa. Tuo ylläoleva, tähän blogitekstiin lähes kokonaan julkeasti siteerattu runo on tietenkin Fernando Pessoaa . Portugalilai...

"Välillä tuntuu jotenkin vaikealta elää", hän sanoi. "Niin." "Mutta kaikki on hyvin?"  " Kaikki on hyvin." Joel Haahtela: Mistä maailmat alkavat. Otava 2017. Sain juuri päätökseen Joel Haahtelan uutuusromaanin Mistä maailmat alkavat . Ensin tekee mieli sanoa tämä:  Joel Haahtela on suomalaisen nykykirjallisuuden suuri humanisti, ehkä suurin. Lukekaa Mistä maailmat alkavat niin tiedätte, mitä tarkoitan. Haahtela operoi tunnelmilla ja tunnemaailmoilla. Kerronta on hienosäikeistä, lyyristä ja äärimmilleen nyanssein viritettyä. Haahtelan tavassa kuvata ihmistä on hartautta. Hän kirjoittaa henkilöhahmoistaan aina kunnioittavasti. Heissä on hyvin harvoin mitään alhaista ja vietinomaista.  Haahtelan kirjallisessa imperiumissa ihminen on ennen kaikkea henkinen olento, enemmänkin. Ikään kuin kirjailija näkisi ihmisessä pyhyyttä, jonka tahtoo paljastaa. Onko tämä Haahtelan kirjailijuuden perimmäisin eetos? Haahtelan sympati...

- Taide on onnistunutta vain jos siihen laittaa osan itseään. Siksi se on niin vaikeaa. Laulaminenkin. Oletko sinä onnellinen? - Jos olisin, en ehkä enää maalaisi. - Uskotko, että taiteilijuudesta on mahdollista parantua? Albert huokasi. - Se on kuin kirous. Minä en valinnut sitä. Venla Hiidensalo: Sinun tähtesi. Otava 479 sivua. Onko koskaan kirjoittu yhtä paljon elämäkerrallista fiktiota kuin nyt? Epäilen. Tarvitsee vain vilkaista kustantajien listoja. 2000-luvun kirjallisista suuntauksista elämäkerralliset romaanit pistävät silmään runsaslukuisina. Ymmärrän viehätyksen.  Fiktion avulla voi täyttää aukot, joihin  elämäkerrallinen kirjoittaminen ei yllä - toiveiden, pelkojen ja salattujen halujen täplittämän yksityisen psykologisen maiseman. Vastenmielisyydenkin niitä kohtaan ymmärrän. Miksi retostella edesmenneen elämällä? Kuolleet eivät voi puolustautua. Lukija on kirjailijan moraalin ja hyvän maun armoilla. Venla Hiidensalon Albert Edelfeltistä kertova r...

Oho ja jopas jotain. Kävin läpi kustantajien kevätkatalookit ja eräs asia pisti silmiin. Runokeväästä on tulossa melkoinen, yhtä vahvaa ja runsasta en muista vuosikausiin.  Kokoelman julkaisevat mm. Harri Nordell, Panu Tuomi, Olli Heikkonen, Kristiina Wallin, Jyrki Kiiskinen, Erkka Filander ym. Iloitsen. Muutoin kevään 2016 kirjasato näyttää yllättävän nimettömältä. Meinaan, että hypetetyimmät kirjailijat loistavat poissaolollaan. Odotetuin teos lienee Tommi Kinnusen helmikuussa julkaistava Lopotti . Katsoin myös, että mm. Mikko Rimmiseltä ja Juha Itkoselta tulee jotain. Ehkä hyvä näin. Suosituimpien kirjailijoiden poissaolo julkaisulistoilta antaa tilaisuuden loistaa muille, ei-niin-hypetetyille tekijöille. Ja keväthän on nyt aina tälläista. Käännösteoksista isoin tapaus taitaa olla Helen MacDolnaldin tietokirjaksi luokiteltu teos H niin kuin haukka , jonka mainitsin tässä postauksessa . (Tosin virheellisesti ruotsalaiseksi teokseksi). Jokatapauksessa. Alla hyvin subje...

Petri Tamminen: Meriromaani.  Otava 2015. 142 s. Ei ollut tarkoitus laatia kirjoitelmaa tästä teoksesta. Laadin silti. Petri Tammisen Meriromaania on toki kiitelty siellä täällä, mutta siitä huolimatta se pääsi yllättämään. Kyseessä on erinomainen pieni romaani. Siinä ei ole lausettakaan liikaa tai liian vähän. Sen tarina on tiiviisti fokusoitu. Sen huolellinen kysymyksenasettelu kantaa ensimmäiseltä sivulta viimeiselle. Muodostuva kerronnan kaari on jäntevä ja hieno. Tarinan Vilhelm Huurna on merimies, jonka laiva toisensa jälkeen uppoaa. Yhden paatin myrsky saartaa matalikkoon. Toiseen törmää höyrylaiva. Kolmas uppoaa muuten vain. Neljäs hajoaa jäihin - ja niin edelleen. Mitä tekee Huurna? Jatkaa seilaamista, kun muutakaan ei osaa. Kotona vaimokin menehtyy synnytykseen.   Meriromaanissa yhdistyvät Antti Tuurin lakoninen kerrontatapa ja John Williamsin Stoner -teoksen Stonerin henkilöhahmo. Vilhelm Huurnassa on sama lahja ottaa vastaan kohtalon iskut ja samaa kyk...

Perinteinen kirjavuoden listaus. Nämä teokset jäivät erityisesti mieleen vuodelta 2015. Laitoin teokset järjestykseen sen perusteella, missä järjestyksessä lukisin ne uudelleen. (1) John Williams: Stoner. Bazar 2015. - Aina kun kadotan uskoni romaanitaiteeseen, tartun tähän teokseen.  Upeampaa teosta nöyryydestä, omistautumisesta, omaksi itseksi tulemisesta ja intohimosta kirjallisuuteen tuskin on kirjoitettu. Melankolinen, merkillisen tyyni ja merkillisen kaunis romaani. Rakkaus kirjallisuutta kohtaan, kieltä kohtaan, mielen ja sydämen arvoituksia kohtaan, rakkaus joka ilmeni kirjainten ja sanojen pienissä, erikoisissa ja yllättävissä yhdistelmissä, niissä jotka painettiin tummimmalla ja kylmimmällä musteella mitä löytyi - tuon rakkauden hän oli kätkenyt kuin se olisi ollut luvatonta ja vaarallista, mutta nyt hän uskaltautui paljastamaan sen aluksi varovasti ja sitten rohkeasti ja lopulta ylpeästi. (2) Richard Flanagan: The Narrow Road to the Deep North  - Man Boo...

Vuosi on vaihtunut, mutta palaan vielä marraskuun kirjahaasteeseen ja sen aikana lukemiini kirjoihin. Kuten etukäteen ajattelin, alkuperäisessä lukusuunnitelmassa oli mahdoton pysyä. Näin siinä kävi: - Asko Sahlberg: Irinan kuolemat - Ville-Juhani Sutinen (toim.): Mitä David Foster Wallace tarkoittaa? (essee) - Aki Ollikainen: Musta satu - Leena Krohn: Erehdys - Markku Pääskynen: Sielut - Viivi Rintanen: Mielisairaalan kesätyttö (sarjakuva) - Darryl Cunningham: Psychiatric Tales (sarjakuva) - Vuokko Sajaniemi: Pedot - Juha Valste: Neandertalinihminen (tieto) - Svante Pääbo: Neandertalilainen. Kadonnutta perimää etsimässä (tieto) - Selja Ahava: Taivaalta tippuvat asiat - Sini Mononen, toim: Alaston totuus taiteesta (essee) - Heleena Lönnroth: Puukolla vai puntarilla? Näistä teoksista mieleenpainuvimmat lukukokemukset olivat: Leena Krohn: Erehdys Olen yhä sitä mieltä, että Leena Krohn on Suomen merkittävimpiä kirjailijoita ja enemmän. Hän on todellisuuden kerros...

 Me emme ole täällä viihtymässä ja oleilemassa. Me olemme täällä kehittyäksemme paremmiksi ihmisiksi, jotta seuraava sukupolvi voisi kehittyä vielä paremmaksi. Juuri tällaista näkökulmaa nykykulttuuri välttelee viimeiseen asti. Meitä ikään kuin painostetaan henkiseen ja hengelliseen laiskuuteen.  *** Hyvä elämä on alkanut tarkoittaa vaivatonta elämää, jossa hyvä tulee rennosti puuhailemalla. Voi niitä nuoria, jotka nielevät tämän mediavalheessa kimmeltävän täkyn.-- Vaivannäköön sitoutuminen on moraalisen heräämisen alku, ja se tapahtuu jo lapsuudessa. Joka ei töitä tee, sen ei syömänkään pidä. Jari  Ehrnroth: Toivon tarkoitus. Kirjapaja 2014. En ole varma, onko Jari Ehrnroothin viime vuoden lopulla ilmestynyt teo s Toivon tarkoitus saanut kaikkea ansaitsemaansa huomiota. Yhtä tuikeaa moraalifilosofista ruoskintaa ei Suomessa ole nähty. Lukijasta riippuen kirjan parissa joko viihtyy, syyllistyy, huvittuu tai kauhistuu. Ehrnrooth mielestä ei riitä, että ih...

Kirjamessut, osa 2. Niinistö ja Donner puhuvat. Tekoheppien, pumpattavien lampaiden, keinovaginoiden jne. ero kirjamessujen myyntituotteisiin on marginaalinen, sillä täältäkin on tultu hakemaan  tyydytystä salaperäiseen nälkään, täyttymystä syysiltoihin loimuavan takkatulen  ja teurastaljan lisäkkeeksi.--- Tietenkin on myös saavuttu, mutta vain ikään kuin sattumalta, bongaamaan ohi lipuvia alan julkkiksia ja käytäviä kuluttavia silmäätekeviä - jakaako nimikirjoituksia Jari Tervo vai Ron Jeremy, sillä ei juurikaan eroa. -- Jostain kantaa Panu Rajalan ääni hänen kertoessaan itsensä kanssa miltei yhtä kehnosta kirjailijasta, juhlavuottaan viettävästä Mika Waltarista. Näin maalailee Ville-Juhani Sutinen kirjamessujen tarjontaa David Foster Wallacea käsittelevässä esseessään (teoksessa Mitä David Foster Wallace tarkoittaa ). Tänäkin vuonna messuilla oli puhumassa Panu Rajala ja vietetään suomalaisen merkkihenkilön juhlavuotta. Kyseessa on tietenkin I.K. Inha, ja Rajala ...

Marraskuun Lukuhaaste 2015 starttasi tänään. Viime vuonna Karo Hämäläisen haasteeseen tarttui yli seitsemäntuhatta lukijaa. Kokosin oman marraskuun pinoni nopeasti eilen. Mukaan oli tarkoitus lisätä jokunen klassikko, mutta sopivaa ei löytynyt. No. Olisihan lukematonta Mukkaa ollut hyllyssä. Viime vuonna pino näytti tältä. Aben Woman in the Dunes jäi nopeasti muisteltuna ainakin lukematta.

Viime vuonna Helsingin kirjamessut  tuntuivat tavanomaista onnistuneemmilta. Tänä vuonna tuli sama tunne. Kirjapinojen äärellä oli tungosta, messukassoilla kiersi pitkät jonot ja koko hallissa vallitsi hyväntuulinen, tarmokas fiilis. Mitä jäi päällimmäiseksi mieleen kolmen päivän messurupeamasta? Ennen kaikkea se, että alalla on haistettavissa jonkin sortin optimismia. En tiedä, onko tämä harhaa. Vaikka myynti rämpii, kirja on vahva ja sen eteen tehdään PR-työtä aivan toiseen tapaan kuin vaikka  viitisentoista vuotta sitten. Näppituntumani tosin on, että ihmiset jakautuvat lukemisen suhteen entistä jyrkemmin. Jotka eivät lue, eivät lue. Lukevat ihmiset sen sijaan harrastavat kirjaa monin tavoin: käyvät messuilla ja muissa kirjatapahtumissa sekä seuraavat blogeja. Tänäkin vuonna olin ruksinut messuesitteestä hyvänlaisesti minua kiinnostavia puheenvuoroja ja messuesite oli hiirenkorvilla ennen tapahtumaa. Osa esitelmistä unohtui kirjahurmiossa. Osan kävin kuuntelemass...

On vaikea sanoa mikä hämmentää eniten, se että minä avaan suuni, se että muistan ihmisten menneet puheet niin sanatarkkaan vai se että muistan myös sen mitä ei koskaan ole sanottu, mutta mitä on tarkoitettu. Anja Snellman: Antautuminen. Wsoy 2015. 325 s. En ole varma, mitä ajatella Anja Snellmanin tänä syksynä ilmestyneestä, erityisherkkyydestä kertovasta romaanista Antautuminen. Listaan  hyvät ja huonot puolet. Aloitetaan kuitenkin muutamalla huomiolla. Antautuminen  on puheenaiheromaani. Sen aihe on helposti lähestyttävä, inhimillinen ja kaiken lisäksi muodikas - vai pitääkö pikemminkinkin sanoa - ajankohtainen? Yhdysvaltalaisen Elaine Aaronin lanseeraama erityisherkkyys-termi on levinnyt kiitettävää tahtia Suomessakin. Romaani vetoaa kirjoista netissä eniten keskustelevaan ryhmään, 30-50-vuotiaisiin naisiin. Kirjablogeissa romaani on herättänyt melko runsaasti keskustelua. Kiinnostavaa on se, että Snellman on osallistunut tähän keskusteluun itsekin. Puheenaiher...

-- Minun on kerrottava siitä tapahtumasarjasta, joka päättyi Ereigniesiin. Kuvitelkaa jousen jänne, joka kiristyy tunti tunnilta vähän lisää. Kuvitelkaa se, niin saatte jonkinlaisen käsityksen niistä viikoista, jotka edelsivät Ereigniesiä, koska sinä aikana koko kylä jännittyi kuin jousi, tietämättä minkä nuolen se ampuisi, tai mikä olisi todellinen maali. Philippe Claudel: Varjojen raportti. Otava 2009. Tuskin mikään romaani on vaikuttanut minuun yhtä voimakkaasti kuin Philippe Claudelin Varjojen raportti . Kaunokirjallisilta ansioiltaan romaani ei ehkä ole ansiokkain lukemani, vaikka hyvin, hyvin korkealle listalla asettuukin. Romaani teki jotain muuta. Se sai  horjahtamaan. Kyse ei ollut mistään niiskutuksesta vaan kyynelten tyrskystä, josta ei ollut tulla loppua. Olen lukenut Varjojen raportin kahdesti. Senkin jälkeen olen palannut sen pariin uudelleen ja uudelleen. Olen kääntänyt sivuja ja vaatinut vastausta. Mitä tapahtui? Millä konstilla kirjailija pääsi iskemää...

Hatchards on Lontoon vanhin kirjakauppa. Per. v. 1779. Paras syy matkustaa Lontooseen on teatterit. Toiseksi paras syy kirjakaupat. Kolusin niitä talvilomallani pitkälti toistakymmentä. Mitkä valikoimat! Muistiinpanoksi itselleni ja vinkiksi muille: tässä lista Lontoon käymisen arvoisista kirjakaupoista. 1.) Daunt's Books. 83-84 Marylebone High St. - Hieman kaukana metroasemista, mutta ehdottomasti käymisen arvoinen. Varsinkaan matkakirjallisuudesta pitävän ei sovi jättää väliin . Valikoimat järjestetty maittain, joten esim. tiettyä maata koskevaa/tietyn maan kirjallisuutta etsivän on helppo löytää haluamansa.    2.) Stanfords. 12-14 Long Acre - Matkakirjallisuuteen erikoistunut kirjakauppa, jonka valikoimissa myös runsaasti karttoja eri puolilta maailmaa. Mm. Euroopan maiden vaellus- ja pyöräilykartat löytyvät täältä. Myös Aasia on hyvin edustettu. 3.) Hatchards. 187 Piccadilly, London - Kaikesta huomaa, että täällä henkii rakkaus hyvään kirjallisuuteen....

Koska listat <3. Beneath the surface I sense how I am growing older/ Holding the pieces you left like a last intervention.   (Pluton ) (1.) SOEN: TELLURIAN Vuoden parhaan levyn valinta ei ole koskaan ollut näin lapsellisen helppoa. Soenin eka levy Cognitive oli hyvä, mutta Tellurian on poskettoman hyvä, ja Pluton vuoden paras kappale, Words toiseksi paras. Vaikeampaa on sen sijaan eritellä, miksi Tellurianin tyylikäs progeilu kolahti, sillä tähän levyyn syntyi heti kovin tunnepitoinen suhde samalla tavoin kuin viime vuoden levylistallani ykkössijan vallanneeseen Leprouksen Coaliin . Soen  tekee muuten keikan Suomessa helmikuussa. Must. Be. There. Biisivalinnat: Pluton , Words . This darkness does not want me/ It refuses to hold me. ( Masonic Youth) (2.) WOVENHAND: REFRACTORY OBDURATE Kävin katsomassa yhtyeen keikan syksyllä Helsingissä. Ilmeistähän tuo on. Wovenhandiin on vaikeaa enää läimäistä country-yhtyeen leimaa. David Eugene Edwardsin uusi tuo...

She gazes upon the fields where battle rages eternally/ Waiting for warriors weakened to fall in her arms. (Lady Of the Wind)   (6.) WHISPERED: SHOGUNATE MACABRE Joo, onhan suomalainen samuraimetallia mättävä, lavalla kabukimaskeissa heiluva bändi on eksoottinen, vaan onneksi tämä levy ei pelaa pelkän eksotiikan varassa. Shogunate Macabre on hauskan viihdyttävä albumi. Ei heti tule mieleen toista metallibändiä, jotka soluttaisi musiikkinsa yhtä näppärästi japanilaisia perinneinstrumentteja. Olen kuulevani levyllä myös Dimmu Borgir ja Septicflesh -vaikutteita, Whispered tekee kaiken vain paremmin ja kiintoisammin. Julkaisihan Septicfleshkin tänä vuonna levyn, mutta se jäi täysin Shogunate Macabren jalkoihin ja siten olemattomalle kuuntelulle. Biisivalinta: Jikininki  (7.) KAZUKI TOMOKAWA: VENGEANCE BOURBON Pitkään luulin, ettei Japanista löydy minua kiinnostavia musiikintekijöitä. Sitten törmäsin maan musakuvioissa 70-luvulta lähtien pyörineeseen Kazu...